Eka Kertani Lauran Kanssa

tammikuu 19, 2020 | Kirjoittanut: JussiJ
4
(21)
Rinnat pompsahtelivat ympäriinsä Lauran vapauttaessa ne liivien suojasta.

Minun nimeni on Elias ja minä olen 38-vuotias 170 senttinen kaveri. Olen ollut naimisissa 9 vuotta kauniin vaimoni Lauran kanssa. Ennen kuin menen pidemmälle haluan kertoa, että tämä tarina perustuu tositapahtumiin. Tarina ei ole fiktiota vaan se perustuu omiin kokemuksiini, vaikka nimet ja tapahtumapaikat on voitu muuttaa. 

Voisin kuvailla hieman vaimoani Lauraa. Hän on sinisilmäinen blondi, joka on aina ollut pakkomielteinen painonsa kanssa. Sen seurauksena vaimoni urheileekin joka päivä ainakin tunnin ajan, jopa silloin kun olemme lomalla. Hänellä on upea keho. 

Me olemme molemmat Lauran kanssa 170 senttisiä, mutta koska vaimoni tykkää käyttää korkoja hän on ajoittain minua pidempi. Sen seurauksena monet ystävämme luulevat hänen olevan minua pidempi. Laura on kaksi vuotta minua nuorempi. Koska vaimoni on aina vältellyt aurinkoa ja perinyt loistavat geenit hän näyttää alle kolmekymppiseltä. Ystävämme luulevat hänen olevan minua kymmenen vuotta nuorempi. 

Laura on todella tarkka ulkomuotonsa kanssa. Hän on käynyt kahdessa kauneusleikkauksessa, joita hän ei olisi mielestäni tarvinnut. Toisessa hoidettiin pienet silmäpussit pois ja toisessa kohotettiin rintoja, jotka olivat menettäneet hieman muotoaan Lauran täytettyä 30 vuotta. Koska vaimollani on muuten hoikka vartalo hänen D-kupin rintansa näyttävät todella suurilta. Kävellessämme ulkona monet miehet tuijottavat hyvin avoimesti vaimoni rintoja hänen käyttäessä niukkoja toppeja, jotka tuovat vielä paremmin esille hänen sulonsa. 

Tapasin Lauran ensimmäistä kertaa lukiossa. Minä kävin viimeistä vuotta Lauran ollessa ensimmäisellä. Laura harrasti lukio aikana kilpajuoksua. Vaimoni kertoi, että hänellä oli silloin epämukava olo, koska hänen suuret rintansa eivät sopineet häneen hoikkaan vartaloonsa. Olin aina tykännyt suuririntaisista naisista, joten huomasin heti Lauran. Tapasimme ensimmäisen kerran yhdellä välitunnilla. Lauralla oli silloin poikaystävä nimeltään Kyösti, joka oli myös viimeisellä luokalla niin kuin minä. 

Flirttailin heti Lauran kanssa tämän tavattuani. Ajattelin häntä jatkuvasti. Hän vaikutti siltä, että tykkäsi huomiostani. Yhtenä päivänä Laura kysyi, jos voisi liittyä minun ja ystäväni seuraan syömään ruokatunnilla. Tietenkin hän sai. Laura liittyi seuraamme rohkaistuani häntä. Olin todella iloinen. Laura liittyi tulevaisuudessakin seuraamme ajoittain. Painoin mieleeni, että hän liittyi seuraamme vain jos hänen poikaystävänsä Kyösti ei ollut paikalla. Se ei haitannut minua oikeastaan. 

Lukukauden loppua kohden Laura erosi poikaystävästään Kyöstistä. Hän kertoi minulle, että tarvitsi tilaa Kyöstistä tämän ollessa liian kontrolloiva. Hän kertoi myös, että Kyöstistä tuli helposti mustasukkainen eikä hän pitänyt siitä. 

Muutaman viikon päästä kysyin Lauraa ulos kanssani syömään tai elokuviin. Hän kieltäytyi kohteliaasti. Kysyin häntä uudestaan ulos seuraavalla viikolla. Hän kieltäytyi uudestaan, mutta harkitsi tällä kertaa enemmän ulos menemistä kanssani. Sen seurauksena kysyin häntä uudestaan ulos sitä seuraavalla viikolla. Kolmannella kerralla hän ei kieltäytynyt. Laura näytti suostuvan, koska sääli minua. Minua ei kiinnostanut, miksi hän suostui. Olin vain iloinen siitä, että pääsin ulos hänen kanssaan. 

Kuitenkin Lauralla oli kaksi ehtoa. Halusin epätoivosesti mennä ulos hänen kanssaan, joten siinä vaiheessa olin valmis suostumaan melkein mihin tahansa. Ensimmäinen ehto liittyi hänen aikaisempaan poikaystäväänsä Kyöstiin. Koska hänestä oli tullut mustasukkainen eikä Laura pitänyt siitä ollenkaan minun piti luvata, että en olisi koskaan mustasukkainen tai kontrolloiva. Suostuin hänen ensimmäiseen ehtoonsa. 

En oikeastaan tiennyt olinko kontrolloiva tai mustasukkainen tyttöjen kanssa, koska minulla oli niin vähän kokemusta, mutta vakuuttelin hänelle, että en ollut kumpaakaan. Toinen ehto oli, että käyttäisin kenkiä, joissa oli korot, sillä Laura ei halunnut olla minua pidempi. Kerroin, että minulla oli puvunkengät, joissa oli korko. Se sopi hänelle. 

Ensimmäiset treffimme olivat todella hauskat. Laura oli energinen, jännittävä ja todella seksikäs. Hänellä oli yllään valkoinen tiukka toppi, jossa hänen suuret tissinsä näkyivät hyvin. Minusta tuntui, että kaikki miehet tuijottivat häntä. Minulla oli ylpeä ja onnekas olo ollessani ulkona niin kuuman tytön kanssa. 

Vaikka olin kaksi vuotta vanhempi tiesin, että Laura oli käynyt paljon enemmän ulkona kuin minä. Hänellä oli ollut lukuisia poikaystäviä. Sen lisäksi hän oli muutenkin kokeneempi elämässä. Laura oli juonut alkoholia monta kertaa, mutta minä en ollut juonut koskaan. Minulla oli ollut niin tiukka kasvatus, että olin oikeastaan aika kokematon verrattuna muihin ikäisiini. Lauran mielestä se oli söpöä, mutta minä en ollut aivan varma olinko samaa mieltä. 

Laura antoi minun suudella häntä treffiemme lopussa. Hän lopetti pusun jo muutaman sekunnin kuluttua. Se ei haitannut minua. Tärkeintä oli, että olin suudellut Lauraa! 

Jatkoimme ulkona käymistä kerran viikossa. Olisin mennyt ulos vaikka  joka ilta hänen kanssaan, mutta Lauralla oli muita menoja. Sinä aikana hänen vanha poikaystävänsä Kyösti yritti saada Lauraa ankarasti takaisin. Se sai Kyöstin hulluksi, että minä kävin Lauran kanssa ulkona. Ja tietenkin se ärsytti minua, että Kyösti yritti jatkuvasti voittaa Lauran takaisin. Kyösti oli minua suositumpi, mikä teki asiasta vain pahemman. 

Yhtenä iltapäivänä ystäväni kertoivat, että olivat nähneet Lauran ajelemassa Kyöstin kanssa tämän Volvolla. Tiesin, että Laura rakasti Kyöstin autoa ja sitä, että Kyöstin vanhemmat olivat varakkaita. 

Yritin vaikuttaa siltä, että en ollut mustasukkainen nähdessäni Lauran sinä iltana. Kysyin oliko hän ollut ulkona Kyöstin kanssa. 

Laura vastasi minulle suoraan. “Voi ei, oletko mustasukkainen siitä, että Kyösti heitti minut kotiin?” 

Valehtelin hänelle. “Ei, olin vain utelias. Pikku juttu.” 

Hän tiesi paremmin ja vastasi. “Joo, varmasti.” Laura myönsi, että hän antoi Kyöstin heittää hänet kotiin, koska hänellä oli kallista alkoholia, jota Laura rakasti juoda. 

Koska minulla oli ollut niin tiukka kasvatus en ollut koskaan maistanut alkoholia. En halunnut kuitenkaan vaikuttaa lapselliselta, joten vakuuttelin, että minua ei haitannut, jos hän ja Kyösti joivat yhdessä. Se oli tietenkin vale. Oikeasti minua kalvoi ajatus Laurasta ja Kyöstistä. 

Laura näki, että se haittasi minua, vaikka väitin muuta. “Muistatko kun sanoit, että et tule olemaan mustasukkainen?” 

“Ei mua haittaa. Se on pikku juttu niin kuin sanoin.” Valehtelin. 

En pystynyt nukkumaan sinä iltana ajatellessani, jos Laura olisi Kyöstin kanssa ulkona ryyppäämässä. 

Kysyin Lauraa ulos seuraavana perjantaina, mutta hänelle ei käynyt, koska hänellä oli jotain menoa. Lauantai kuitenkin kävi hänelle. 

Arvelin, että hän aikoi taas mennä Kyöstin kanssa ulos. En kysynyt kuitenkaan mitään siitä, sillä en halunnut vaikuttaa mustasukkaiselta. En voinut sanoa mitään. Ajatukset hänestä ja Kyöstistä kiduttivat mieltäni. 

Menin ulos perjantaina ystävieni kanssa, mutta en voinut ajatella mitään muuta kuin Lauraa Kyöstin kanssa. Aika mateli sinä iltana. 

Lauantai saapui vihdoin ja hain Lauran vanhalla autollani. Meillä oli hauskaa, mutta Laura vaikutti etäiseltä, aivan kuin hän olisi halunnut olla jossain muualla. Joten kysyin häneltä vaivasiko jokin hänen mieltään. 

Laura kertoi, että mikään ei vaivannut häntä. Hän tiedusteli vaivasiko jokin minua. Laura tiesi, että minua haittaisi se, että hän vietti aikaa Kyöstin kanssa. Hän kertoi minulle, että jos tulisin mustasukkaiseksi meidän pitäisi laittaa parisuhteemme tauolle. 

Minulla ei ollut muuta vaihtoehto kuin väittää, että en ollut mustasukkainen Kyöstistä. “Se on minulle okei.” Kerroin. 

Laura hymyili leveästi, suuteli ja halasi minua. Sitten hän kiitti minua siitä, että olin niin ymmärtäväinen. 

Myöhemmin sinä iltana Laura kysyi joinko ollenkaan alkoholia. En ollut juonut koskaan ja myönsin sen. Hän kertoi vievänsä alkoholineitsyyteni sinä iltana. Joinkin ensimmäisen olueni sinä iltana. Laura joi viiniä, sillä välin kun minä join kolme tölkkiä olutta. Laura oli ylpeä siitä, että olin rikkonut tiukan kasvatukseni rajoja. 

Oloni ei ollut niin rajoittunut suudellessamme autoni takapenkillä alkoholin nauttimisen jälkeen. Siirsin käteni alaspäin Lauran olkapäältä hänen rintojaan kohti ja puristin hänen tissiä. Vaikka Lauralla olikin vaatteet yllään puristeleminen tuntui silti upealta. Olin niin innoissani, että käytännössä tärisin. 

Laura nauroikin täriseville käsilleni. Hetken päästä hän vei pettymyksekseni käteni pois hänen rinnaltaan. “Luuletko, että menetät samana iltana alkoholi- ja seksineitsyytesi?” Laura kysyi leikkisästi. Hän nauroi minulle niin paljon, että meinasi kaatua penkille. Naurukohtauksesta palauduttuaan luulen, että Lauran kävi minua sääliksi. Hän kysyi olinko nähnyt koskaan tissejä. Myönsin, että en ollut nähnyt niitä kuin lehdissä. 

Laura työnsi minut toiselle puolelle takapenkkiä ja kertoi, että koska olin suostunut juomaan hänen kanssaan saisin palkinnon. Mutta sitä ennen hän kertoi, että ei ollut varma pystyisinkö hallitsemaan itseni, joten jouduin laittamaan turvavyön päälleni. Hän varoitti minua. Jos avaisin vyön en saisi palkintoani. 

Myönnyin Lauran ehtoihin ja istuin tiukasti paikoilleni. Laura meni mahdollisimman kauas minusta toiselle puolelle penkkiä. Hän katsoi minua suoraan silmiin vetäen samalla ylös tiukan topin rintojensa päältä. Silmäni suurenivat, kun näin edessäni Lauran suuret rinnat vain rintaliivien peittäminä. Liivit olivat niin kireät, että Lauran tissit tursusivat niistä ylös. Onneksi olimme parkkipaikalla, jossa oli hyvä valaistus, että näin kunnolla tuon upean näkymän. 

Laura tiesi, että rakastin näkymää. Hän katsoi minua syvälle silmiin ja vei käteni hänen toiselle rinnalleen. Puristin automaattisesti liivien verhoamaa tissiä. Se oli upeaa. Rukoilin häntä poistamaan liivit. Hän myöntyi, jos lupasin olla olematta mustasukkainen Kyöstistä, joka oli vain hänen “kaverinsa”. 

Olisin myöntynyt mihin vain ja vastasinkin, “tietenkin.” 

Laura kurotti selkänsä taakse ja napsautti rintaliivinsä auki. Hän poisti ne hitaasti yltään. En unohda koskaan sitä näkymää. Rinnat pompsahtelivat ympäriinsä Lauran vapauttaessa ne liivien suojasta. Huomasin välittömästi, kuinka suuret hänen nännipihansa olivat. 

Olin nähnyt tissejä lehdissä, mutta Lauran nännit ja niiden pihat olivat jättimäiset. Nännipihojen läpimitta oli varmasti yli kaksi senttiä. 

Laura arvasi, että tuijotin hänen nännejään ja sanoi, “miehet näyttävät rakastavan mun suuria rintojani ja nännejä.” 

“Ne näyttävät upeilta.” Sanoin ja Laura räjähti nauruun. Se sai hänen rintansa hyllymään puolelta toiselle. Se oli upea näkymä. En ollut koskaan nähnyt mitään niin kiehtovaa visuaalisesti. 

Sitten huomasin erikoisia jälkiä hänen rinnoissaan. Kysyin mitä ne olivat. Laura vaikutti ärtyneeltä. “Sä lupasit ettet ois mustasukkainen!” 

Heti kun aivoni olivat prosessoineet hänen vastauksensa tajusin, että ne olivat fritsuja. “Aa…” Taisin vastata.

Lauralla oli täysi kontrolli suhteestamme. “Kuuntele Ellu, jos susta tulee mustasukkainen meidän pitää laittaa meidän parisuhde tauolle.” Hän sanoi. En tykännyt siitä, kun hän kutsui minua Elluksi. Nimi kuulosti mielestäni liian naiselliselta.

“Joo, mä muistan meidän sopimuksen enkä mä ole kateellinen, mä lupaan. Mä en vaan tajunnut mitä ne oli.” Vastasin. 

“Joo, niin varmasti Elias.” Laura sanoi. 

Pahoittelin monta kertaa. Vakuuttelin, että en ollut mustasukkainen, sillä en halunnut minkään lopettavan parisuhdettamme. 

Laura sanoi, että meidän pitäisi olla ehkä ystäviä vähän aikaa. Yritin vakuuttaa hänet siitä, että en ollut mustasukkainen. 

Laura sanoi, että ei uskonut minua ja että minun pitäisi tehdä hänen mustasukkaisuus testi. Hän sanoi, että halusi olla varma siitä, että en ollut mustasukkainen, koska hän ei sietänyt mustasukkaisia ihmisiä. Hän kertoi, että tulisin luultavasti epäonnistumaan hänen testissään niin kuin suurin osa pojista. 

Sanoin, että tulisin läpäisemään testin helposti. 

Laura vaati, että laitoin kädet selkäni taakse ja pysyin paikoillani. Sen jälkeen hän nojasi eteenpäin ja toi tissinsä kasvojeni eteen. Sitten hän nosti ne ylös käsillään. Laura katsoi suoraan silmiini. “Tiedätkö mistä noi jäljet on tullut?” Hän kysyi. 

Tuijotin upeaa näkymää ja vastasin, “en.” Rukoilin, että niillä ei ollut mitään tekemistä Kyöstin kanssa. 

Laura jatkoi silmiini tuijottamista. “Me mentiin eilen Kyöstille juomaan ja se teki mulle nää fritsut. Ne jäljet on tullut siitä, kun Kyösti imi eilen mun rintoja.” 

Laura odotti vastaustani. Hän tuijotti silmiini ja välillä haaroväliini. Olin saanut erektion. “Sanoin Kyöstille, että ei imisi niitä niin kovaa, koska siitä jää jälkiä, mutta luulen, että juuri sitä se halusi.” Laura lisäsi.

Laura huomasi erektioni nytkähtävän. Hän hymyili ilkikurisesti ja vei kätensä erektioni päälle. 

“Kyösti imi mun tissejä niin kovaa, että ne on vielä tänäänkin herkät. Onneksi mulla on tosi tummat nännipihat, muuten ne oisivat aivan mustat.” Laura jatkoi. 

En tiedä miksi, mutta erektioni sykähteli jälleen housuissani. Olin kivikova. Laura hymyili pirullisesti. 

“Tekeekö se susta mustasukkaisen, että joku toinen imi eilen mun tissejä eilen?” Laura kysyi.

Olin todella mustasukkainen, mutta kyrpäni oli kivikova. En vastannut, mutta Laura ei luovuttanut. 

Hän hymyili pirullisesti ja toisti kysymyksensä. “Oletko varma ettet ole mustasukkainen Kyöstistä?”

Valehtelin. “En, se ei haittaa.” 

Laura kävi lähemmäksi ja kuiskasi korvaani. “Sulla on söpö kyrpä Elias, se on pieni, mutta söpö.” 

En ollut varma, mitä hän tarkoitti, mutta nolostuin hänen kommentistaan. En tiennyt, mitä sanoa. “Et saa vieläkään koskea mua, mutta saat koskea itseäsi, jos haluat.” Laura sanoi. 

Ai mitä? En aikonut koskea itseäni noin kuuman tytön edessä. Se oli jotain mitä tein vain ollessani aivan yksin. Oli outoa, että Laura halusi nähdä minun koskevan kyrpääni. Ajattelin, että se oli taas joku hänen oudoista testeistään. 

“Elias, jos runkkaat sun kyrpää mä saatan näyttää mun pillun sulle.” Laura sanoi. 

Olin sanaton. Oliko hän tosissaan? Miksi helvetissä hän haluaisi nähdä minun runkkaavan? Hitto. Ajattelin, kuinka nöyryyttävää olisi masturboida jonkun toisen edessä. Varsinkin Lauran. 

“Elias, sä läpäisit mun testin… Oletko koskaan nähnyt oikeaa pillua?” Laura kysyi rohkaistaakseen minua. 

Olin nolostunut, joten en vastannut mitään. 

Laura alkoi kuiskailemaan korvaani. “Elias, mä tiedän, että sä runkkaat ajatellen mua, joten mikset runkkaisi nyt mun edessä?” 

Jäädyin. Halusin epätoivoisesti nähdä hänen pillunsa, mutta ajatus masturboimisesta Lauran edessä oli kammottava.  

“Runkkaa vaan, vetele sun söpöä pikku kyrpää edestakaisin… sitten mä voin näyttää mun pillun sulle.” Laura sanoi. 

Halusin nähdä hänen vaginansa niin paljon, että avasin vastahakoisesti farkkujeni vetoketjun ja pujotin penikseni ulos. 

Laura nojasi taaksepäin ja hymyili jälleen ilkikurisesti. Nauraen hän sanoi, “runkkaa nyt Elias, mä tiedän, että sä haluut.” 

Otin heikon otteen kyrvästäni ja aloin hitaasti runkkaamaan sitä. 

Laura tiesi, että en runkannut kunnolla. “Älä nyt, runkkaa kunnolla niin kuin mies!” Hän puuskahti. 

Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nopeuttaa tahtiani. Laura nosti hamettaan ylös ja paljasti punaiset alushousunsa. Masturboin Lauran edessä hänen vetäessä stringinsä sivuun.

Näin ensimmäisen pilluni… se oli niin kaunis. Sain automaattisesti orgasmin. Sperma lensi Lauran nauraessa minulle. 

“Oho Elias, kuinka kauan sä kestit? Ainakin 15 sekuntia?” Laura sanoi ja kiusasi minua nauraen.  

Lue seuraavaksi Osa 2.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 21

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Jamppa
6 kuukautta sitten

Lisää mutta sais olla vähän enemmän actionia

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anna tippiä kirjoittajalle:
Maksu prosessoidaan PayPalin avulla. Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
[give_form id="1524"]
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Rippileirillä
huhtikuu 8, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Alaikäinen,
Teinien Kesken, Eka Kerta
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Veljeni Kaveri Vei Neitsyyteni
huhtikuu 30, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Teinityttö,
Neitsyt, Mökillä
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Täti Jää Kiinni
tammikuu 22, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Poika,
Insesti, Pettäminen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ravintolan Pöydän Alla
joulukuu 2, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Anoppi,
Pettäminen, Suuri Ikäero
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 36
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu