Housu Ostoksilla

toukokuu 12, 2020 | Kirjoittanut: Kongila
4.3
(26)
Kiimamme nesteet valuivat lattialle kiiltelevästä pillusta.

Kello lähenteli aamuyhdeksää, kun kurvasin autollani pienen maaseudulla sijaitsevan vaateliikkeen eteen. Olin ajanut jo muutaman tunnin kohti kaupunkia, ja matkaa oli jäljellä vielä tuplasti enemmän. Meidän oli tarkoitus pitkästä aikaa kokkailla, saunoa ja lähteä illalla viihteelle äijäporukalla. Hetki sitten olin kuitenkin tajunnut, että unohdin pakata suorat housut mukaan - kaupungin yömeininkeihin ei viitsisi ihan farkuilla lähteä. Kuin tilauksesta huomasin tienlaidassa putiikin, josta uskoin löytäväni kaipaamani suorat housut.

Epäröin oliko kauppa auki tarttuessani oven kahvaan. Onnekseni ovi kuitenkin avautui naristen. Astuin sisään ja katselin ympärilleni. Kaupassa ei näkynyt asiakkaita sen kummemmin kuin myyjääkään. "Huomenta", sanoin kysyvään sävyyn, toivoen saavani vastauksen. Ei kuulunut. Noh, ovihan oli auki, kai tänne saa tulla, mietin. Etsivä katseeni kiersi hyllyjä ja vaatetankoja. Lopulta löysin aivan kaupan takaosasta miesten vaatteita.

Tutkiessani valikoilmaa kuulin äänen takaani. "Voinko auttaa?" Käännyin äänen suuntaan ja vieressäni seisoi nuori nainen, tyttö oikeastaan. Hän hymyili iloisesti. "Housujako etsimässä?" Hän kysyi reippaalla äänellä. "Juu, kunnon tanssihousut pitäisi saada", vastasin hieman naureskellen. Tytön avustamana tangosta löytyi kuin löytyikin kivat housut, ja tyttö ohjeisti minut kohti sovituskoppeja.

Kuljin tytön perässä kaupan takahuoneeseen, jossa oli pieni puinen koppi, joka muistutti enemmänkin siivouskomeroa. Vedin oven kiinni perässäni ja aloin riisua farkkuja jalastani. Juuri kun olin saanut housut jalkaan oveen koputettiin. "Joko on valmista?" Tyttö huhuili. Samassa ovi levähti auki ja tyttö seisoi oviaukossa arvioimassa housujen istuvuutta. "Käännys vähän ympäri niin katsotaan", hän komensi pohtivalla äänellä. Minä pyörähdin paikallani. "Ei istu oikeen tuosta edestä", tyttö sanoi, ja kävi kontilleen eteeni. Yllätyksekseni hän tunki pienet sirot kätensä housujeni taskuihin. "Laitetaas nämä suoraan. Noniin, olisiko nyt parempi? Ei, jotenkin tää ei istu hyvin..", tyttö puntaroi itsekseen, kun minä seisoin sanattomana hämmästellen tytön suoratoimisuutta. Tyttö ojenteli estoitta housujen etumusta. Seuraavaksi hän työnsi kätensä housujen vyötäröstä sisään. "Olisiko täällä paita vähän rutussa?"

Henkäisin syvään viileän käden kosketuksesta. Mikä myyjä se tällainen oli? Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että olisi parasta vaihtaa housumallia. Hän käski minun riisua ja lähti hakemaan toisia housuja. Tytön käsittelyssä kaluni oli herännyt eloon, ja pullotteli nyt tahtomattani boksereideni sisällä. Olihan tyttö melkoisen seksikäs pakkaus tiukassa topissa ja pakaroita vilauttavissa farkkushortseissa.

Seisoin kopissa ylläni pelkästään t-paita ja bokserit. Tyttö palasi tuoden kahdet housut mukanaan. Minun oli vaikea peittää seisokkini, tilanne tuntui mielettömän kiihottavalta ja pullistuma kasvoi ajatusteni myötä. Tyttö pysähtyi kopin ovelle ja katsoi minua arvioivasti päästä varpaisiin. Katse viipyi muita osia kauemmin pulloteelevissa boksereissani. Hän hymyili veikeästi ja sanoi: "sulla on hyvä kroppa." Sopersin kiitosta vastaukseksi ja aloin kiskomaan hänen ojentamiaan housuja jalkaani. Ennen kuin ehdin vetää vetskaria kiinni, hän polvistui eteeni ja alkoi kysymättä suoristelemaan paitani helmoja. Kädet oikoivat paitaa edestä ja takaa, ja kuin huomaamatta hän hipaisi kovana seisovaa kaluani. Siinä kyykkiessään hänen naamansa oli lähes kiinni miehuudessani, ja pystyin tuntemaan boksereiden läpi hänen lämpimän hengityksensä. Tyttö vilkaisi ylöspäin, ja huomasin pienen punan hänen kasvoillaan. Hän oli selvästi myös kiihoittunut, ajattelin. Halusin mennä leikkiin mukaan.

Tyttö veti housujeni vetoketjun kiinni ja minä käännyin peiliin päin. Vilkaisin tyttöä peilin kautta ja kysyin viattomasti: "ovatko nämä vähän tiukat tästä edestä?" Hän oli edelleen polvillaan lattialla, ja tuli aivan minuun kiinni työntäen jälleen kätensä taskuihini. Tällä kertaa ne viipyivät hieman pidempään suoristellen taskujani ja tunnunstellen miehustaani. Sitten hän pyysi minua kääntymään ja tarttui housujen kankaaseen aivan haaroista. Pullistuma housujen sisällä kasvoi. "Tässä on joku kohouma", tyttö sanoi, vetäen housujeni vetoketjun auki. Käsi sukelsi sisään ja hieroi ja melkein täydessä seisokissa olevaa kaluani. "Ei ihme jos housut eivät istu, kun on tämmöinen", tyttö sanoi virnistellen ja hieroi samalla kaluani boksereiden läpi. "Oma syysi", puolustauduin. Nauroimme molemmat, ja tyttö veti itsevarmasti housuni alas.

Boksereiden sisällä pullisteli mahtavasti ja tyttö veti nekin alemmaksi. Täydessä komeudessaan sykkivä kalu ponnahti esiin ja tyttö tarttui siihen ahnaasti. "Vau", hän henkäisi ja hyväili elimeni vartta molemmin käsin. Huokaisin nautinnosta. "Mitä jos tänne tulee muista asiakkaita?" Kysyin varovaisesti. "Ei tule, mä panin oven lukkoon", tyttö virnisti

Pidin sovituskopin molemmista seinistä kiinni terskani painuessa tytön kosteiden huulien väliin. Käsi puristi kaluni vartta ja toinen hyväili kiveksiäni. "Uuuh", puuskahdin kaluni upotessa syvälle tytön pieneen kosteaan suuhun. Hän upotti elimeni kerta toisensa jälkeen syvälle kurkkuunsa, nuoli ja imeskeli terskaa. Hän liu'utti kieltään pitkin kalua ja nuoli ja näykki kiveksiäni. Tuntui, etten enää pysyisi jaloillani. Kun kaluni painui jälleen tytön suuhun, upotin käteni hänen pörröisiin hiuksiin ja nussin märkää, kuumaa suuta. Muutaman työnnön jälkeen tunsin orgasmin tempaisevan minut otteeseensa. Silmät muljahtelivat päässäni, selkäni taipui kaarelle, kurkustani nousi petomainen murina. Jossakin kiveksien sisällä tuntui kipeä vihlaisu, kun sperma syöksyi tytön suuhun, kasvoille, seinälle ja lattialle.

Toinnuttuani orgasmista katsoin edessäni istuvaa tyttöä. Mitään sanomatta hän nousi seisomaan eteeni ja kietoi kätensä kaulalleni. Toinen käsi hyväili puolivelttoa kaluani. Hän painoi kiihkeän suudelman huulilleni. Tunsin sperman maun tytön suussa ja se kiihotti minua. Tunnustelin tytön rintoja ja peppua suudellessamme. Sitten hän irtautui minusta ja meni kopin ulkopuolelle.

Tyttö veti paitansa päänsä yli. Vaaleat rintsikat lähtivät seuraavana ja veikeästi hymyillen, silmiini katsoen hän alkoi avata shortsiensa nappeja. Hän seisoi ihanat pyöreät rinnat paljaina, pikkuhousut jalassaan ja koukisti sormeaan minuun päin. Menin hänen eteensä, laskeuduin polvilleni ja painoin suudelman hänen pienelle, kiinteälle vatsalle. Hänen kiiman tuoksunsa tuntui nenässäni. Puristin pakarat käsiini ja sitten tartuin pikkuhousuihin. Tuskastuttavan hitaasti vedin housut alas ja painoin huuleni vasten pientä karvatupsua häpykummun päällä. Tyttö värisi otteessani. Hän painoi käsillään päätäni tiukemmin itseään vasten. Hän nosti toisen jalkansa tuolille. Paljas, kiimaa valuva pillu turvonnein huulin odotti minua. Tunnustelin kielelläni pillun huulia ja maistelin hänen märkää vakoa. Tyttö nytkähteli ja vaikersi. Hän keinutti lantiotaan suuni tutkiessa nuorta pilluaan.

Yht'äkkiä hän kääntyi selin minuun päin ja asettui kontilleen tuolin eteen. "Haluun sut mun sisään!" Hän pyysi. Siirryin pystyssä odottavan tiukan pepun taakse. "Pian!" Tyttö aneli kiimoissaan. Sivelin kalullani pitkin märkää, kiimaista pillun vakoa ja sitten työnsin terskan huulten väliin. Pidin sen hetken siinä ja upotin sitten kaluni liukkaaseen, märkään pilluun. Tyttö ähkäisi ja painoi peppuaan vatsaani vasten. Pidin kalun sisällä ja vain vähän keinuttelin lantiotani. Miten taivaallisen hyvältä se tuntui. Tiukka nuoren naisen pillu puristeli kaluani ja kiihkeä, irstas tuoksu täytti pienen takahuoneen. Tartuin kiinni tytön lantiosta ja aloin nussia voimalla. Pumppasin pitkin vedoin ja pillu litisi ja lätisi. Pakarat läiskähtelivät vatsaani vasten. Tyttö vikisi ja huusi. Äkkiä tunsin pillun puristuvan tiukemmin kaluni ympärille ja tyttö puristi rystyset valkeina tuolin selkänojaa. Työnsin vielä muutaman voimakkaan työnnön tytön nytkähdellessä ja kiljahdellessa. Sitten annoin periksi ja purkauduin tärisyttävinä aaltoina tytön sisään.

Olimme pitkään paikoillamme, kalu yhä tytön sisässä. Rajun orgasmin jälkimainingit vapisuttivat kehojamme. Polviini alkoi sattua ja minun oli pakko nousta ylös. Vedin kaluni ulos pillusta. Kiimamme nesteet valuivat lattialle kiiltelevästä pillusta. Niin upea vartalo ja niin ihana pillu tytöllä oli, että kaluni ei tuntunut veltostuvan ollenkaan. Olisin ollut heti valmis uuteen sessioon. Tyttö kuitenkin nousi istumaan tuolille ja sanoi, että hänen oli nyt pakko avata ovet asiakkaille, ettei hänen pomonsa saisi kuulla tästä. Hän loi vielä yhden kiimaisen katseen kovana seisovaan, märkänä kiiltelevään kaluuni, ja poistui sitten vessaan sisstimään itseään. Palasin kaupan puolelle odottamaan häntä ja jatkamaan keskeytynyttä housukauppaa. Vielä jäähyväissuukko ja astuin tyytyväisenä ulos kirkkaaseen kesäpäivään. Heitin muovipussin auton takapenkille ja lähdin iloisesti laulellen jatkamaan matkaani.

Illalla kerroin kaverilleni, että kävin matkalla ostamassa housut eräästä vaatekaupasta. Olin aikeissani jatkaa kertomustani, kun kaverini kysyi, oliko siellä myyjänä sellainen nuori ja nätti tyttö? Kerroin näin olleen. Ehdin jo ajatella, että hänkin oli käynyt housuostoksilla siellä, mutta koko tarina saikin aivan uuden käänteen - se oli hänen siskontyttönsä, joka oli aamulla tulossa poikakaverinsa kanssa tänne saunomaan.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 26

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
M27 {kusku92}
6 kuukautta sitten

Nimimerkki m27.

Aika jännä käännekohta tossa lopussa,jolla toisaalta toivoisin jatkoa niin että hänen kaverinsa sukulais tyttönsä tulisi ilman poikaystäväänsä sinne saunomaan kuitenkin vaikka poikaystäväänsä ei olisi päässytkään tulemaan, mutta uusi värvi tapahtuisi kun kaveri lähtisi välikuolemalleensa liiallisen juomisen takia 😉

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Ylösnousemus
lokakuu 15, 2020
Näkökulma: Mies/Nainen
Kategoriat: Aikuisten Kesken,
Vanhempi Mies, Suihinotto
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei Vielä (2)
huhtikuu 10, 2020
Näkökulma: Mies/Nainen
Kategoriat: Vaimo,
Aviomies, Seksilelut
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tyttöystävän Äiti
tammikuu 13, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: MILF,
Pettäminen, Nuori Poika
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Salakatselua Tunnilla
huhtikuu 26, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Julkiset Paikat,
Ei-Seksiä, Teinien Kesken
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 39
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu