Jumissa Vieraalla Paikkakunnalla

26/11/2021 | Kirjoittaja: Anonyymi |
6 min
Kertoja: Mies | Nuori Nainen Strap-On Vanhempi Mies
4.4
(30)
Kuitenkin varsin pian tämä neitonen komensi minut kontilleni sängyllä.

Syksyisen sateinen kostea ilma piiskasi vasten kasvoja astellessani kohti linja-autoasemaa. Kokouksen venyttyä taas suunniteltua pidemmäksi ei muita vaihtoehtoja parin tunnin kotimatkan suhteen ollut tarjolla. Linja-autoasemalle saavuttuani totesin saman, mitä aiemmin lipun varanneet matkustajat olivat todenneet jo aikaisemmin. Tämän päiväiset vuorot oli peruttu. Samalta seisomalta astelin läheiseen kahvilaan suojaan taas alkavan rankemman sadekuuron alta.

Tuulikaapissa ravistelin enimmät vedet päällystakistani ja astelin sisään arki-iltana miltei tyhjään kahvilaan. Jykevän puiset kalusteet loivat hämyisän tunnelman, jota himmeä valaistus vain täydensi. Otin paikan tyhjästä nurkkapöydästä, josta avautui näkymä muuhun tilaan. Aloin summata tilannetta mielessäni. Huomioni kuitenkin kiinnittyi kahvilan toisella puolella olevaan nuoreen naiseen syventyneenä lukemaan kirjaa. Vaaleat suurinpiirtein olkapäille ulottuvat hiukset poninhännällä, huolellisesti punatut huulet ja mukavan kokoinen rintavarustus pingottamassa polvipituisen mekon rintamusta. Ajatukset lähtivät laukalle ja muutaman kuukauden makuuhuoneen hiljaisemman kauden seurauksena alkoi alakertakin heräillä housujen sisäpuolella.

Nopeasti ajatusteni selkiyttämiseksi päädyin noutamaan päivän lehden kahvikupin ja sämpylän ohella kassalta. Istuuduin alas ja aloitin hajamielisen kahvin siemailun ja sämpylän mutustamisen lehden selailun ohella. Silmäilin lehteä ja kääntelin sivuja varsinaisen huomioni kuitenkin ollessa tuossa ikkunapöydän kaunottaressa. Miltei säpsähdin seisomaan kun kahvilan hiljaisen ajankohdan ainoa työntekijä ilmaantui pöydän vierelle lämmikettä kahvikuppiini tarjoamaan. Syvennyin havahduksen jälkeen taas lehteen tai oikeammin tuohon kirjaa lukevaan ja välillä teetä siemailevaan neitoon. Jossain vaiheessa neito ilmeisesti huomasi olevansa tarkkailun kohteena. Muutaman kerran jäin kiinni tuijottamisesta saaden viettelevää hymyilyä vastaukseksi.

Aikaa kului ja luulin jo neidon tekevän lähtöä kahvilasta, mutta hymyn saattelemana hän alkoi viittoa minua liittymään seuraansa. Nousin ja nappasin tavarani mukaani ja siirryin istumaan tätä nuorta naista vastapäätä. Aloitimme juttelemaan niitä näitä ja ennen kuin huomasinkaan juttelimme kuin olisimme tunteneet pidempäänkin. Minulle paljastui, että tuo neitonen asui ja vieläpä yksin jossain tässä lähistöllä ja oli oikeastaan vain pitämässä sadetta ettei kastuisi aivan läpimäräksi kotimatkalla töistä. Kotona ei kuulemma kukaan odottaisi. Harvasanaisesti kommentoin omaa tilannettani. Olinhan vieraalla paikkakunnalla ”jumissa”, vaikkakin kotona ei kukaan odottaisi ja seuraavan päivän työtkin olisi viikonlopun alla mahdollista tehdä etänä.

Pian tunsin määrätietoisen mutta hennon kosketuksen nivusissani ja koko keskustelun ajan puolittain hereillä ollut kaluni sai pontta nostaa päätään koko komeuteensa. Tämän jäljiltä keskusteluumme tuli aivan erilainen tunnelma. Lähinnä itse punastelin ja kurkku tuntui kuivalta ja vaikka kokouksen jäljiltä olinkin avannut paitani kauluksesta muutaman napin tunsin kiristystä kaulallani.

Ulkona sade oli tauonnut miltei kokonaan ja oli sopiva hetki jatkaa matkaa. Tuo neito kertoi asuvansa samalla suunnalla, mistä tämän kaupungin majoitusliikkeetkin löytyisivät, joten ei kun menoksi. Matka taittui samassa juttelua jatkaen. Muutaman korttelin kuljettuamme sade alkoi taas nakkoa pisaroita vasten mustan märkää asfalttia. Kuulemma enää ei olisi pitkä matka tämän neidon asunnolle. Kerrostalon ovelle pienen katoksen alle päästyämme sade yltyi taas entisestään. Ajattelin kastuvani perinpohjaisesti majoituksen etsimisen myötä, mutta tämä kaunotar kysyi haluaisinko tulla pitämään sadetta ainakin joksikin aikaa. Nyökkäsin hiljaa myöntymisen merkiksi.

Ulko-oven avauduttua astuimme sisälle harmaaseen tasaisen tylsään 60-luvulla rakennetun kerrostalon rappukäytävään. Astelin edeltä pienen hissin perälle ja tämä neito valitsi kerroksen ja hissin oven sulkeuduttua matka ylös alkoi. Kävelymatkan aikana rauhoittunut kaluni alkoi taas osoittaa heräämisen merkkejä. Naiskehon läheisyys ja mieto parfyymin tuoksu nostattivat kaluni orastavaan seisokkiin. Pieni hissi ja toista reittäni vasten painautuva hyvin muodostunut takamus ja kas kummaa etumukselleni eksynyt huolettomasti tunnusteleva käsi saivat kaluni nousemaan kohisten. Huulemme hakeutuivat ensin varovaisemmin sittemmin kiihkeään suudelmaan, joka sai hissimatkan tuntumaan liki ikuisuuden mittaiselta. Käteni löysivät koettamaan mekon verhoamaa takamusta ja takin peittämää rintamusta.

Hissikori nytkähti hissin pysähtymisen merkiksi ja ovi aukesi. Siirryimme suudellen käytävään. Oikea ovi löytyi ja tämä mystinen kiihkeä neito avasi oven ja työnsi minut sisälle pieneen yksiöön. Päällysvaatteet putosivat päältämme jo ennen oven sulkeutumista. Aloimme riisua toisiltamme vaatteita samalla käsillä vartaloita tutkien ja hyväillen.

Minulla oli päällä enää äärimmilleen kaluni pingottamat bokserit kun pimeässä tulimme ilmeisesti sängyn ääreen ja neito työnsi minut kevyesti sängylle. Hän sytytti lattialla olevan himmeän valaisimen ja syöksyi päälleni. Hänellä oli päällään punaiset pitsein koristellut rintaliivit, jotka hädin tuskin pidättelivät sisällään kookasta rintavarustusta. Laajahkojen nännipihojen keskellä kiihkosta turpeat nännit koettivat porata tietään kankaan lävitse. Jalassa tällä varsinaiseksi syöjättäreksi paljastuneella neidolla oli saman sarjan vartalon muotoja oikealla tavalla korostavat haaroista selkeälti kostuneet alushousut ja mustat stay-upit.

Makasin sängyllä tämän kiihkeän kaunottaren alla pystyen oikeastaan vain vastaamaan suudelmiin ja vähän käsieni vapautuessa yrittämään neidon viimeistenkin vaatekappaleiden riisumista. Rintaliivit putosivat naamalleni vapauttaen nämä terhakat kaksoset. Ja käteni päästessä etenemään kohti alushousuja tämä neito perääntyi päältäni tokaisten: ”Sä ensin!” Samalla alahuultaan seksikkäästi puraisten.

Ennen kuin huomasinkaan kaluni oli vapautettu ahtaasta vankilastaan ja se läimähti vasten alavatsaani samalla alushousujeni lentäessä jonnekin. Tämä neito lukitsi vartalollaan jalkani levälleen ja muutaman runkkausliikkeen jälkeen kiimatipoista kostunut terska upposi ahnaiden punattujen huulien väliin. Silmissä säkenöi. Muutaman kuukauden ajanjakso lähinnä oman käden onneen turvautuen sai tämän neidon suulliset hyväilyt tuntumaan taivaallisilta. Kädet koskettelivat välilihaa ja kiveksiä suun antaessa huomiota kalulleni. Välillä koko kalu upposi tuon syöjättären suuhun välillä jaettiin huomiota suudelmin varrelle ja terskan herkälle alapinnalle pelkällä kielellä lipoen. Kaikkea sopivassa suhteessa.

Yhtäkkiä tunsin peräaukollani hitaasti pyörittävällä liikkellä etenevän sormen joka alkoi pikkuhiljaa painautua peräaukkooni. Uudesta tuntemuksesta yllättyneenä säpsähdin ja vetäydyin vähän ylemmäksi, jolloin tunsin kivesteni ympärillä napakan otteen joka veti minua takaisin. Neito sylkäisi kaluni suustaan ja kiiman kähentämällä äänellä sanoi: ”Mun kämppä, mun säännöt”.

Rentoutin itseni ja totuttelin tähän uuteen tuntemukseen. Pian huomasin rentoutuvani ja jopa nauttimaan tästä uudesta tuntemuksesta peräaukollani. Neito oli siirtynyt imeskelemään paljaaksi ajeltuja kiveksiäni ja välillä kieli teki tunnustelevia lipaisuja myös välilihallani. Tässä käsittelyssä haukoin henkeäni ja voihkin. Sormi vetäytyi pois, toinen käsi tarrasi sykkivään kivikovan kaluni varteen aloittaen hitaan hajamielisen runkkauksen samalla kun kostea kieli alkoi tutkia peräaukkoani. Välillä kieli sipaisi kevyesti peräaukkoani ja sen ympärystää, välillä se painui vaativana kohti syvyyttä venyttäen sulkijalihasta.

Tämän jatkuttua hetken aikaa kieli siirtyi taas kiveksilleni ja kalun pariin työskentelemään. Olin jo menettänyt käsittelyssä ajan tajun ja aloin olla laukeamisen partaalla terskani pullistellessa tumman puhuvana. Sormi palasi peräaukolleni, tällä kertaa viileän liukasteen kera ja alkoi edestakaisella pumppaavalla liikkeellä liikkua edestakaisin samalla liukastaen peräaukkoni.

Aloin pikkuhiljaa tottua tähänkin uuteen kokemukseen. Kuitenkin varsin pian tämä neitonen komensi minut kontilleni sängyllä. Kysyvä ilme kasvoillani nousin puoli-istuvaan asentoon huomatakseni neidon sovittelevan lanteilleen kohtalaisen kokoista strap-onia. Sain suutani raotettua vastalauseita esittääkseni mutta neito työnsi jalastaan ottamansa läpämärät alushousut suuhuni ja kaikki vastustelu muuttui epämääräiseksi muminaksi. Neito suuteli minua ja käänsi hartioista minut haluamaansa asentoon ja kontilleni päästyäni tunsin liukastetun dildon kärjen kosketteleva välilihaa ja peräaukon ympärystää. Muutaman tunnustelevan työnnön jälkeen oikea osoite löytyi ja dildo alkoi tuottaa painetta sormien korkkaamalle peräaukolleni alkaen hiljalleen työntyä sisälleni. Lyhyin naivin liikkein tuo neito alkoi täyttää peräaukkoani lanteilleen kiinnitetyllä dildolla.

Täyteyden tunne peräaukossani, sopiva paine eturauhasellani sai tilanteessa jo aavistuksen pehmentyneen kaluni kovettumaan entisestään ja sylkemään kiimatippoja. Tunsin neidon reidet pakaroitani vasten, dildon siis täytyi olla kahvaa myöden sisässä. Neito aloitti huokaillen rauhalliset mutta määrätietoiset työnnöt. Välillä hän käytti dildoa melkein huulilla asti työntyäkseen taas uudestaan ja uudestaan pohjaan asti samalla tahtia kiihdyttäen. Uusi kiihoittava tunne vartalossani sai aikaan kaluni jäykistymisen äärimmilleen ja norona se valutti kiimalimaa. Lysähdin vatsalleni sängylle neidon jatkaessa dildotyöskentelyä tuoreeltaan korkatussa pepussani. Hikiset vartalomme painautuivat vastakkain neidon tahti rauhottui ja vetäytyi pepustani.

Käännyin selälleni katselemaan tätä viettelijätärtä, jonka kasvoille oli hikipisarat nousseet äskeisen panemisen jäljiltä. Hän riisui dildon vyötäisiltään ja siirtyi ahnaasti kaluni kimppuun laittaen suihinoton suhteen vielä uuden vaihteen päälle ottaen kaluni melko syvälle suuhunsa ja sen jälkeen aloittaen nielulla/kielellä pumppaavan imuttelun, joka alta aikayksikön sai aikaan orgasmin aaltojen saavan sperman liikkeelle ryöpsäyksin kohti neidon ahnasta nielua. Mahtavan orgasmin jäljiltä olin muissa maailmoissa raukeana sängyllä perusteellisesti kuiviin imettynä.

Tämän jälkeen neito asettui istumaan rintakehäni päälle tuoden likomäräksi leikkiemme tiimellyksessä kostuneen pillunsa vasten kasvojani. Tuon kauniin ilmestyksen tultua kasvojeni eteen aloin kielellä varovaisesti tutkiskella paljaita häpyhuulia ja niiden välisiä poimuja. Välillä suukottelin sisäreisiä, välilihaa ja pientä siistiksi trimmattua karvakolmiota. Ääntelystä päätellen neito alkoi olla kypsää kauraa laukeamista ajatellen, vaikken ollutkaan klitorista huomioinut kuin muutamin ohimeneviä lipaisuin. Voihkeen ja valituksen tasainen voimistuminen kannustivat minua nopeuttamaan tahtiani. Pienensin työskentelyalaani ja aloitin jakamaan sirolle äärimmilleen turvonneelle klitorikselle suudelmin välillä sitä kevyesti imutellen. Neidon reidet puristivat päätäni, hänen vartalonsa jännittyi kaarelle voihke ja huuto voimistuivat ja pääsivät purkautumaan neidon suusta katkonaisina orgasmin aaltojen pyyhkäistessä hänen vartalonsa lävitse.

Hetken aikaa makoilimme sängyllä raukeina. Pienen hengähdystauon jälkeen kaluni alkoi osoittaa uudelleen nousemisen merkkejä ja neidon käsi eksyi kalulleni aloittaen rauhallisen runkkauksen. Kullini kovettui äärimmilleen ja alkoi sykkiä samalla kiimatippoja kärjestään sylkien. Makoilimme sängyllä toisiamme suudellen käsien vaellellessa pitkin toistemme vartaloita. Suutelun lomassa pyöräytin tuon vaaleaverikön alleni ja kyrpäni alkoi kolkutella tuon kauniin posliiniksi ajellun pyhimmän portteja. Ja niinpä oikean sisäänmenokulman löydyttyä kyrpäni alkoi tehdä tietään tunnustellen syvemmälle työntö työnnöltä.

Pian olin kokonaan tuon kaunokaisen sisällä. Huokailu ja voihke täytti tuon pienen asunnon ja kierimme lempien välillä tuon neitosen ratsastaessa samalla tarjoten uhkeata poveaan minulle maisteltavaksi. Viimein tuon neitosen ääntely kävi voimakkaammaksi, hengitys alkoi mennä katkonaisemmaksi ja ratsastaessaan tuo neito antautui orgasmin aaltojen vietäväksi ja putosi satulasta samalla vatsalleen viereeni retkahtaen. Tässä vaiheessa kaluani kivisti ja se oli sinipunainen. Pakottava laukeamisen tarve jyskytti takaraivossani. Kierähdin tuon neitokaisen päälle lukiten samalla jalat jaloillani levälleen ja käsilläni kahlitsin neitokaisen kädet. Nyt tuosta alun syöjättärestä kehkeytyi kuuliainen täysin armoillani oleva pikku kiimapillu. Etsin kyrvälleni kostean lämmintä onkaloa, joka äskettäin niin kiimaisena ja vastaanottavana nieli miehuuteni sisällensä ja sopivan kiimakolon löydettyäni aloin työntyä sisälle. Alkuun tunnustelevalla tahdilla mutta melko nopeassa tahdissa aloitin panemisen kuin viimeistä päivää.

Neitosen jatkoi nautinnon huipulle nousua ja pian hän laukesikin. Orgasmeja tuli useita peräkkäin ja tuon siron pillun kouristelun aikaansaama lypsävä liike sai viimein lastin liikkeelle. Kyrpäni sylki kuumaa spermaa useita sykäyksiä tuon neidon sisälle karjahtelun seurauksena tuon neidon enää vaimeasti uikuttaessa. Käännyimme lusikkaan hiljalleen pehmenevän kaluni pysytellessä tuon ihanaisen pillun sisällä. Nukahdimme raukeina.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 30

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu