Kaverin Mökillä

kesäkuu 3, 2020 | Kirjoittanut: 00INC
3.6
(37)
Aleksin kyrpä tuntui niin hyvältä, että en meinannut saada henkeä.

"Liian tylsä”, ystäväni Kaisa sanoi. Olin ottanut hänet makutuomariksi valitsemaan itselleni uusia kesähameita. Ja jo varmaan sadannes hame heitettiin tuolille hylätyksi. 

"Entä tää..?" Kysyin ja puin ylleni valkoisen minifarkkuhameen. 

Kaisa nousi ja käveli ympärilläni arvioidessaan hametta. Pitkän mietinnän jälkeen hän nyökkäsi hymyillen. "Joo, tosta se tykkäis.”

Minä ja poikaystäväni Jaakko olimme päättäneet lähteä kesäksi ystäviemme Kaisan ja Aleksin mökille. Kaisa ja Aleksi, kuten minä ja Jaakkokin, olivat yhdessä. Olin aina ollut vähän ihastunut Aleksiin, hänen ihaniin vaaleisiin hiuksiinsa ja upeaan kroppaan, vaikkakin tykkäsinkin Jaakosta.

Odotin ratikkaa Kaisan kanssa. "Apua, mulle tulee kiire!" kiljahdin kun katsoin kelloa. Jos ratikka viipyisi enää hetkeäkään pidempään, en ehtisi pakata kunnolla. Kaisa vakuutti että ratikat tulee ja menee, ei nyt yksi minuutti voi pilata koko kesälomaa. 

Kun vihdoin pääsin kotiin, Jaakko odotti siellä jo, istuen matkalaukun päällä. "Löytykö?" hän kysyi. Nyökkäsin, mutta sanoin etten halua näyttää ostoksiani vielä hänelle, olkoon se yllätys. Siinä samassa Jaakko hyökkäsi kimppuuni ja suukotti kaulaani. “Oma kiimapilluni…” hän mumisi suudellessaan kaulaani. Irrottauduin rakkaastani ja juoksin tyhjän laukkuni luo ja aloin pakata. Jaakko katseli puuhiani kiimainen pilke silmissään. Se ei häirinnyt, mutta minun oli pakko kysyä:" Ja mitähän herralla on nyt mielessään?" Jaakko hymyili ja sanoi, että näyttää sen kunhan pääsisimme sinne mökille.

Olimme lähteneet, ihme kyllä, sovittua aikaisemmin matkaan. Minä ja Kaisa istuimme takapenkillä jutellen uusista kevättrendeistä, kun taas Aleksi, joka ajoi, ja Jaakko, juttelivat autoista. Katselin Aleksia sivupeilistä. Komea hän oli, mutta kun vertasin häntä Jaakkoon, tajusin että ehkä Jaakko oli enemmän minunlaiseni. En silti voinut lopettaa tuon varatun komean uroksen tuijottamista vielä. Jos Jaakkoa ei olisi, haluaisin varmasti Aleksia. Ikäväkseni Aleksi, jota tuijotin, huomasi tuijotukseni ja iski silmää. Säikähdin vähän, olisihan Kaisa ihan hyvin voinut nähdä sen. Ehkä Aleksi vaan huvin vuoksi iskee silmää tyttöystävänsä parhaalle kaverille… vai?

Perille tultuamme minä ja Kaisa menimme laiturille ja vaihdoimme bikinit poikien ihaillessa meitä. Panin merkille että Aleksi katsoi minua. No, tottakai suuret, kauniit rintani pakottavat miehiä edes vilkaisemaan, varsinkin kun Kaisan rinnat eivät olleet lähinnä kuin vitsi minun puskureiden rinnalla. Mutta perseeni ei ollut niin seksikäs kuin Kaisalla. Silti Aleksin tuijotus ikäänkuin häiritsi minua. 

Laitoin nopeasti tummansiniset bikinit ylleni ja kävin viltille ottamaan aurinkoa. Parikymmentä minuuttia makasin siinä, kunnes ihoani alkoi kuumottaa. "Hei, tulisitko laittamaan aurinkovoidetta selkääni?". Sanoin Jaakolle.

Kuulin kuinka Jaakko asteli laiturille takanani ja aloitti hitaan öljyn levityksen. Jaakko viihtyi lähinnä perseeni kohdalla. Käännyin Jaakkoon päin suudellakseni tätä, mutta kauhistuin kun öljyjen levittäjä olikin Aleksi! Hän käpälöi minua, vaikka Kaisa oli ihan vieressä. Mutta kuorsauksesta päätelleen Kaisa oli nukahtanut. “Jaakko ei pääse nyt, se on kusella." Aleksi sanoi levittäessään suojavoidetta hartioilleni. 

"Noni, riittää kiitos." Kuiskasin Aleksille närkästyneenä, kun hän ei lopettanut, vaikka tiesi että oli voidellut ihoani tarpeeksi. 

"Huomasin kuinka oot tuijottanu mua.." Aleksi kuiskasi kiihottavasti ja hieroi kylkiäni. 

“Mitä sä tarkotat?”, ihmettelin. Mutta just sillon Jaakko tuli myös laiturille ja tönäisi Aleksin veteen nauraen. Pian molemmat olivat vedessä kuin pienet lapset roiskuttaen vettä toisiensa päälle. Kaisakin innostui hyppäämään veteen. 

Minä sen sijaan lähdin riippukeinuun ottamaan nokoset. Jo hetken päästä heräsin siihen, kun aurinko paistoi suoraan silmiini. Nousin ylös ja katsoin missä muut ovat. Jaha, he purkavat laukkujaan, päättelin kun sisältä mökistä kuului vetoketjujen aukaisua ja puhumista. Minä ja Jaakko olimme saaneet oman makuuhuoneen, kuten Kaisa ja Aleksikin.

Purimme laukkumme ja Aleksi ilmoitti, että on aika tehdä illallista.

"Onpa hyvää", Jaakko mutisi suu täynnä pihviä.

Kello oli jo yhdeksän, silti aurinko paistoi vielä keltaisena punaisella taivaalla. Joimme punaviiniä. Kaisa oli tainnut ottaa hieman liikaa, pian hän jo hoiperteli ja kiskoi Aleksia tanssimaan. Aleksi päätti viedä kännisen tyttöystävänsä nukkumaan ja jäi viettämään minun ja Jaakon kanssa iltaa. Yhdentoista aikaan päätimme mekin mennä nukkumaan. Mutta minulla ja Jaakolla oli ennen mökille lähtöä jäänyt hommat kesken, kuten lukija muistaa. Jaakko riisui jo kuivuneet bikinini ja kaatoi minut hellästi pehmeälle sängylle. 

"Ihana kiimapilluni", hän kuiskasi kun alkoi nuolla jo muutenkin litimärkää ja kyrvänhaluista pilluani.

Kiemurtelin vuoteella nautingosta, kun Jaakon kieli vaelsi alapäässäni. Kohta oli Jaakon vuoro asettua makuulle sängylle. Revin kirjaimellisesti hänen sortsinsa pois ja poikaystäväni

suuri ja paksu kalu puolikovana odotti minua. Aloin vedellä sitä hyvin hitaasti. 

Jaakko voihki nautinnosta, “Vähän nopeempaa.." Jatkoin kiusaamista ja hitaasti runkkasin kyrpää. Kohta kultani karjahti ja ilmeestä päätelleen oli kova työ pidätellä spermoja. 

"Nyt tää kalu haluaa tutustua Sinin tiukkaan pilluun", Kiimasta sekaisin oleva Jaakko ilmoitti. Levitin jalkojani ja tuo sykkivä ja tulikuuma sauva upposi minuun, sentti sentiltä. Pyöritin lantiotani samalla kun Jaakko nussi minua hitaasti ja hellästi. Huomasin, ettei Jaakko ollut koskenutkaan suuriin rintoihini, jotka yleensä herättivät enemmän huomiota kun kauniin posliiniksi ajeltu pilluni. Mutta en ehtinyt ajatella enempää kun Jaakko karjui tyynyä vasten. Tunsin kuinka lämmin sperma ruiskahti sisääni. Jaakko voipuneena lösähti viereeni. Hengityksemme tasaannuttua menimme yhdessä suihkuun suutelemaan.

Neljältä yöllä heräsin vessahätääni. Hiivin hiljaa ulos mökistä ja juoksin vessaan. Matkalla takaisin sisälle huomasin jonkun istuvan nurmikolla koivujen alla.

“Aleksi!” sanoin kuuluvasti. Aleksi kääntyi ja hymyili minulle viitaten tulemaan hänen luokseen. Istuin hänen viereensä nurmelle ja kysyin miksei hän nuku. 

“Äh, Kaisa kuorsaa, ei sielä voi nukkuu" Aleksi kertoi. "No ei, sua mä odotin." Hän jatkoi. 

Lievästi sanoen yllätyin kun Aleksi suuteli hellästi huuliani ja painoi minut itseään vasten. "Oi Sini, sano mulle että saan nussia sua.." Aleksi mumisi hiljaa ja viettelevästi. Mietin, että tämä voisi olla ainoa tilaisuuteni saada häneltä kyrpää, joten vastasin tälle:" Tottakai saat”, yllätyin hieman itsekin vastauksestani.

Aleksi piti rinoistani Jaakonkin edestä. "Enpä ole koskaa nähny näin kauniita tissejä", Aleksi ähki näykkiessään nännejäni. Minusta oli mukavaa kun miehet tykkäsivät niistä. Pillussani kihelmöi edelleen Jaakon rakastelun jälkeen, mutta silti se vuoti kuin seula kun Aleksi, tuo upean komea mies, jota olin aina halunnut, riisui yöpuvun housuni ja ihasteli muiden lailla pilluani. Hän nuoli ja imi, en ollut koskaan saanut Jaakolta sellaista nautintoa. En ainakaan silloin muistanut saavani, olinhan kiimasta sokeana nurmella Aleksi päälläni.

Orkkuni jälkeen halusin heti saada tyydyttää häntä. Riisuin Aleksin housut. 

“Miten iso!" huudahdin kun housuista pongahti Jaakon kalua suurempi kyrpä. Olin aina pitänyt rakkaani kalua järkyttävän suurena, mutta Aleksin jo tässä vaiheessa kovana sojottava kalu oli todella iso. Halusin sen sisääni niin pian kuin mahdollista, mutta ensin Aleksi pyysi nuolemaan. Livoin vartta, terskaa, esinahkaa… Kiimatipat kimaltelivat niin minun kuin Aleksinkin alapäissä. Nauttivalta näyttävä Aleksi kuiskasi, että nyt minä saisin kyytiä.

Minuun iski pelko, ettei tuo jättiläinen menekään sisälleni. Kerroin Aleksille epäilyksestäni, mutta Aleksi vakuutteli, että se mahtuisi sisääni. Vingahdin kivusta kun Aleksi  kirjaimellisesti tunki kalunsa sisääni, milli milliltä. Kun kyrpä oli sisälläni puoliksi, liikautin lantiotani niin että se upposi vaivattkokonaan sisääni. Tunne oli mitä uskomattomin.

Silmissäni näin pelkkiä tähtiä, tunsin kuin olisin ollut taivaissa, leijunut vain. Aleksin kyrpä tuntui niin hyvältä, jotain niin upeaa en todellakaan ollut saanut koskaan. Aleksi lisäsi reippaasti vauhtia, ja tiesin, että hän ei kestäisi enää kauaa. Melkein heti Aleksi karjaisi liiankin kuuluvasti ja sperma, jota tuli kuin juoma-automaatista, pulppusi sisääni. 

Järvellä kaikui Aleksin nautinnonhuuto. Pelkäsin että Jaakko tai Kaisa olisivat heränneet siihen. Makasin pitkään Aleksin vieressä väsyneenä ja tyydytettynä. Päätimme käydä nopeasti peseytymässä järvessä ja löntystin pillu kipeänä takaisin Jaakon viereen nukkumaan.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.6 / 5. Arvostelijoita 37

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
jj123
3 kuukautta sitten

Tarinan kehys oli lupaava mutta jokin tarinan etenemisessä häiritsi. Ei tarina ollut huono mutta hieman töksähtelevästi etenevä juoni. Ehkä pientä hiomista vielä?

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Täti Jää Kiinni
tammikuu 22, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Poika,
Insesti, Pettäminen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yön Salaisuus
kesäkuu 10, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Itsetyydytys,
Kiinnijääminen, Vanhempi Nainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Nukkuva Isosisko
toukokuu 12, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Insesti,
Teinien Kesken , Salakatselu
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
5 Tyttöä Ja Poika Paljussa (1)
joulukuu 19, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Tyttö,
Nuori Poika, Sisko
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 36
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu