Kesäyön Huumaa

16/07/2022 | Kirjoittaja: sukkahousut |
14 min
Kertoja: Nainen | Vanhempi MiesTeinityttöSuuri Ikäero
4.6
(71)
“Kuule, sain juuri klapit valmiiksi ja aion lämmittää saunan tänä iltana. Tule myöhemmin ottamaan löylyt.”

Oli helteinen iltapäivä, kun vietin kesälomaa vanhempieni rantamökillä. Taivas oli pilvetön ja aurinko porotti. Jossain kuului naurulokkien laulua ja järven aaltojen iskeytymistä rantakiviä vasten. Huokaisin. Venyttelin bikinien verhoamaa vartaloani kuumana porottavan auringon alla. Raukea hyvänolon tunne levisi kaikkialle kehoon. Oli rentouttavaa olla yksin luonnon keskellä. Koko kevät oli mennyt kouluhommiin ja urheiluseuran avauskisoihin. Nyt kun sain viimeinkin olla ilman vanhempia kesämökillä, olin päättänyt käyttää kaiken ajan rentoutumiseen. Koivun lehdet humisivat pienessä tuulenpuuskassa. Makoillessani rantatuolilla alkoivat ajatuksenikin hieman harhailla.

“On niin kuuma” , mietin tuntiessani hikinoron valuvan otsalla.

Sormeni sivelivät kiinteää vatsaani. Olo oli niin raukea. Mieleeni tulivat netissä lukemani tuhmat tarinat kiihkeistä kesäöistä. Erityisesti novelli, jossa tuntematon mies saapuu nuoren tytön makuuhuoneeseen varoittamatta… Käteni laskeutuivat hiljalleen bikinien alaosan päälle ja aloin hellästi puremaan alahuultani. Ajatukseni olivat kiimaisia. Voi kunpa saisin viettää lomaa jonkun raavaan uroksen seurassa! Olin mökillä pyöritellyt päässäni fantasioita salaperäisistä miehistä… Alapäässä lepatti perhoset ja tunsin oloni tuhmaksi, mutten kuitenkaan uskaltanut tyydyttää itseäni keskellä kirkasta kesäpäivää.

Vähän aikaa makoillessani alkoi jossakin kuulua tasaista kopahtavaa ääntä. Se ei tullut läheltä, vaan enemmänkin viereisen mökin puolelta, arvuuttelin. Siellä taisi olla se naapurin mies Riku. Riku oli muutamia vuosia sitten muuttanut ja nykyisin viereisessä mökissä asuva vanhempi sinkkumies. Tänä kesänä olimme jakaneet tervehdyksiä lenkkipolulla, mutta emme sen enempää ole jutelleet.

“Pitäisi varmaan käydä moikkaamassa” , ajattelin hieman jännittyneenä muistellessani naapurin pitkää ja harteikasta miestä.

Bikinien kanssa en kuitenkaan uskaltanut mennä. Nousin raukeana aurinkotuolista ja läksin mökille. Sisällä laitoin ylleni lyhyet farkkushortsit ja tiukan valkoisen topin. Hiukseni laitoin vielä nutturalle, ennen kuin astuin ulos ja lähdin kävelemään Rikun mökille. Kulkiessani metsätietä pitkin kuulin kopahtavat äänet yhä selvemmin. Kun sitten saavuin Rikun pihalle, näin miten mies oli hakkaamassa halkoja talon vieressä. Vähän siinä jäin paikalleni tiirailemaan, miten Riku hakkasi puita paidattomana. Hauikset jännittyivät, kirves heilahti ja klapi halkesi kahteen osaan. Rikulla valui hiki ahavoituneilla rintalihaksilla. Tunsin pienen lepatuksen alavatsassa, kun seurasin hiestä kiiltelevän miehen työntekoa.

Lopulta rohkaistuin kävelemään pihan poikki. Huomatessaan minut laski Riku kirveensä kantoa vasten ja katseli minua hiukan ihmeissään. Väläytin hymyä tervehtiessämme toisiamme paahtavan kesäauringon alla. Olin hiukan jännittynyt, mutta sain kuitenkin juttua aikaiseksi tuon salskean miehen kanssa. Huomasin tarkkailevani Rikun ylävartalon lihaksia, samalla kun mieleeni tuli ne tarinat kuumista kesäöistä.

“Vai yksin olet sinä tänne luonnonhelmaan jäänyt?” kysyi edessäni oleva mies matalalla bassoäänellään.

“Joo” , vastasin kainosti.

“Aika rohkea olet” , Riku totesi hymyillen, “eikö sinua yhtään pelota siellä yksin olla?”

“Niin noh, ei mua sinänsä…”

Riku naurahti ja jatkoi: “No jos jotain käy, niin voit tulla tänne. Pidän susta huolta.”

Naapurimökin miehen sanat kutkuttivat alapäässä. Mielessä vipelsi kaikenlaisia ajatuksia ja kyllä minua taisi vähän himoittaakin. Juttelimme vielä jonkun aikaa, kunnes lopulta päätin lähteä takaisin omalle puolelleni.

“Seuraavaan kertaan” , tokaisi Riku läksiessäni pois hänen pihastaan.

“Joo nähdään...” vastasin miehelle takaisin posket pienesti punoittaen.

Sinä yönä olin niin rauhaton kuin kiimainen nuori tyttö vain voi olla. Kiemurtelin sängyssä ja huohottelin kuin kuumeen saaneena, samalla sormettaen itseäni malttamattomana. Mietin lukemiani tarinoita muukalaisesta joka tulisi ja ottaisi minut sängyssäni. Lopulta ajatukset harhailivat Rikuun ja tämän paljaaseen ylävartaloon, kunnes laukesin iloisesti vinkuen ja päätyen ihanaan uneen.

*

Aamulla olin nukkunut hiukan pitempään kuin olin suunnitellut. Herättyäni kävin pikaisesti suihkussa jonka jälkeen päädyin tarkkailemaan itseäni peilistä. Tiukka ja sorja, urheilullinen vartalo. Hiukseni olivat nätit ja tissitkin terhakkaasti pystyssä. Käännyin hieman ympäri tarkastellen piukkaa pyllyäni. Vyötärö oli kapea ja lantiossa leveyttä.

“Kelpaisikohan naapurimökin miehelle?” tuumailin leikkisän epävarmasti.

Olin saanut päähänpiston: Tänään menisin tervehtimään Rikua pelkissä biksuissa. Yritin kyllä vakuuttaa itselleni olevani yhä se sama tunnollinen naapurintyttö, jona itseäni pidin. Jokin kiusoitteleva puoli minussa oli kuitenkin vienyt voiton. Korvia kuumotti pukiessa ylleni soman kaksiosaisen vaatekappaleen. Mitähän tuo vanhempi mies ajattelisi, kun nuori naapurintyttö tulee pelkissä bikineissä käymään? Kutkuttavat ajatukset mielessä lähdin uimaan oman rantani puolelta naapurin rannalle, samalla miettien mitä tuleman piti. Tällä kertaa Riku oli terassillaan juomassa olutta. Jännitti aivan älyttömästi, mutta keräsin rohkeutta ja nousin järvestä kuin jossain elokuvan hidastetussa kohtauksessa. Kun Riku sitten huomasi minut levisi tällä silmät suuriksi. Hymyilin vatsassa lepattavasta tunteesta ja annoin lantion keinua kunnolla lähestyessäni tuota harteikasta naapuria. Vettä valui pitkin vartaloa samalla kun koskettelin märkiä hiuksiani.

“Päivää” , tervehdin kirkkaasti hymyillen.

“Päivää” , Riku vastasi tuijottaessaan minua. Tunsin miten miehen katse mittaili muotojani ja tuttu tunne alavatsassa vain voimistui. Apua! Mitä olinkaan tekemässä?

“Oisko sulla mullekin jotain virvoketta?” sain kysyttyä iloisesti.

“Tietysti” , Riku vastasi. Nousi ylös ja meni mökkiinsä. Jäin odottamaan jännittyneenä miehen tuloa, samalla miettien miten hän oli äsken katseellaan riisunut minua. Riku astui ulos ja ojensi minulle oluttölkin. Kiitin herttaisesti alkaessamme jutella terassilla. Koko ajan Riku tiiraili vartaloani lepertäessäni posket punaisina milloin opiskelusta, milloin urheilusta. Lopulta kun kysyin Rikulta kysymyksen ei mies vastannut siihen vaan sanoi:

“Kuule, sain juuri klapit valmiiksi ja aion lämmittää saunan tänä iltana. Tule myöhemmin ottamaan löylyt.”

Olut meinasi mennä väärään kurkkuun kuullessani mökkinaapurin ehdotuksen. “Nooh, joo... mä mietin asiaa” , sopertelin takaisin kuvitellessani minua ja Rikua yhdessä saunassa.

Kun myöhemmin sitten palasin takasin mökilleni olin taas aivan kiimoissani! En voinut uskoa näitä tuhmia ajatuksia. Minulla meni koko iltapäivä pohtiessa tulevaa saunareissua. Oliko mies ihan viattomasti minut luokseen kutsunut vai oliko hänellä taka-ajatuksia? Mitähän tuollainen kokeneempi uros tekisi tällaiselle nuorelle neidolle? Huomasin vain kiihottuvani lisää, en voinut uskoa miten tuhma oikein olin!

Iltakin sitten lopulta saapui. Olin koko päivän käynyt henkistä kamppailua siitä, menisinkö sittenkään Rikun luokse. Yritin puhua itseni pois tästä mielettömästä ajatuksesta, mutta myöhemmin kuitenkin löysin itseni miehen pihalta. Ilta-aurinko laskeutui taivaanrannassa viehättävän oranssin värissä. Sydämeni pumppasi tiheään tahtiin haistaessani oman parfyymini. Päälleni olin laittanut pienen kesämekon ja pitsialushousut, tukkani annoin levitä vapaana.

“Voit vielä kääntyä takaisin…” pohdin kuumeisesti.

Seikkailunhalu ja uteliaisuus veivät kuitenkin voiton. Pian sipsuttelin hieman syrjemmässä sijaitsevalle saunalle, jonka savupiipusta tuprusi savua. Riku istui saunan terassilla pelkkä pyyhe lantionsa ympärillä, juoden olutta samoin kuin aamulla. Sydän pomppi vilkuillessani uroksen leveää rintakehää ja ruskettuneita, vahvoja käsivarsia.

Mies hymyili ja viittosi minua luokseen. “Kiva, uskalsithan sinä tulla. Kävin jo äsken ottamassa löylyä. Mene vaan, siellä on sopivan lämmintä.”

“Okei, kiitti” , vastasin kainosti. “Mulla ei oo sit pyyhettä mukana…”

“Siellä on pyyhkeitä” , Riku totesi tarjotessaan minulle siideritölkkiä. “Voit käyttää myös mun kylpytakkia.”

Sen enempää sanomatta otin tölkin ja astelin pukuhuoneeseen. Ovea kiinni laittaessani jäin vielä hiukan katsomaan, jääkö Riku terassille vai tuleeko hän vielä saunan puolelle. Mies kuitenkin näytti juovan olutta kiireettömästi. En tiedä olinko huojentunut vai pettynyt. Huh! Kylläpä jännitti. Pukuhuoneessa oli vahva miehen tuoksu. Katsoin ympärilleni ja tajusin hajun tulevan Rikun hikisistä vaatteista, jotka lojuivat penkin päällä. En voinut vastustaa kiusausta, vaan menin lähemmäs ja hetken epäröityäni tarkkailin vaateläjästä miehen mustia boksereita. Ujostutti ja kuumotti. Sydän pamppaili, kun epäröiden päätin kurottaa kättäni. Mustista boksereista lähti vahva ja tunkkainen haju. Sormeni tärisivät kun tunnustelin alusvaatteen kangasta.

“Sä oot hullu!” , mietin kuumeisesti.

Jalat menivät heikoksi. Se oli sellaista irstasta ja voimakasta, hien ja miehekkyyden jykevää hajua. Tunsin itseni niin tuhmaksi, melkeinpä häpesin itseäni. Jos vanhemmat vain tietäisivät... Jätin kömpelösti Rikun bokserit takaisin hänen vaatteiden päälle alkaessani riisuutumaan. Mekon ja pikkupöksyt heitin pikaisesti pois, jotta mies ei yllättäisi minua alasti pukuhuoneen valossa. Sitten pujahdin siiderin kanssa saunan puolelle.

Oli pimeää istahtaessani lauteille nurkkaan. Pari kynttilää paloi ja pienestä ikkunasta tulvi ilta-auringon valonsäteitä, jotka valaisivat osittain lauteita. Olin jännittynyt, mutta kiukaan kuumuus rentoutti ihanasti. Vähän ajan päästä hikipisarat alkoivat kertymään iholle ja suljin silmäni. Raukea tunne levisi vartaloon. Se sama tunne, jonka usein sain aurinkoa ottaessa. Huokaisin. Vaistomaisesti aloin pikkuhiljaa sivellä alavatsaani sormenpäillä. Mietin mitä tekisin, jos Riku vain tulisi ja ottaisi minut näillä saunan lauteilla. Huokaisin syvään ja yritin ajaa irstaat ajatukset pois päästäni, mutta käteni valui alaspäin...

Ulko-ovi kävi ja ja säpsähdin ajatuksista. Nostin jalat nopeasti koukkuun vartalon suojaksi ja kuuntelin. Riku käveli pukuhuoneessa. Otin siideritölkin ja kohotin sen huulilleni. Kun saunan ovi sitten avautui, melkein pudotin tölkin kädestäni. Rikun alaston vartalo oli ovensuussa. Näin ahavoituneet rintalihakset ja leveät hartiat. Lihaksikas, karvainen ylävartalo oli ruskettunut kesäauringosta. Huomasin selvät rusketusraidat, jotka olivat jääneet uroksen käyttämistä boksereista. Miehen alavatsassakin oli karvaa, joka vain tuuheni nivusissa. Tuntui kuin sydän olisi juuttunut kurkkuun. Ehdin nähdä vain vilauksen Rikun kalusta, joka näytti tummalta ja mahdottoman paksulta. Mies laittoi oven kiinni perässään ja oluttölkki kädessään tuli istumaan lauteille melkein viereeni, pitäen vain pienen hajuraon välillämme. Olin aika hermona kun kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Katsoin välillä kulmieni alta Rikun vartaloa, joka oli jäntevä ja hiestä kimalteleva. Miehen kullia en kuitenkaan nähnyt asennostani.

“Haittaako jos heitän löylyä?” Riku kysyi saaden minut säpsähtämään.

“Joo ei haittaa...”

Kiuas sihahti. Laskin pään polviani vasten kuumuudesta. Mitäköhän Riku oli ajatellut nähdessään pitsialusasuni pukuhuoneessa? Huokaisin. Siideri alkoi tehdä tehtäväänsä ajatusten harhaillessa. Olo oli jo aika kevyt. Riku alkoi puhua matalalla äänellään jotain juttua mökkiremontista. Kuuntelin kiltisti paikaltani, mutta ajatukset olivat kyllä ihan eri aiheissa. Roteva työmies otti kulauksen olutta ja kohensi hieman asentoaan. Näin taas vilauksen hänen kalusta. Vatsanpohjassa kouristi. Eikä. Mieleeni tuli irstas idea, mutta enhän minä nyt sellaista tekisi...

“Haittaako sua jos mä vähän kastelen itteeni?” huomasin yhtäkkiä kysyväni sydän pamppaillen.

Riku katsahti minuun ja naurahti: “Ei tietenkään, älä minun kanssa ujostele.”

Nyökkäsin takaisin ja nousin lauteilta. Jalat tuntuivat huterilta kävellessäni tuon vanhemman miehen ohi. Mielessäni huusin itseäni lopettamaan, mutta olin jo tullut suuren vesitynnyrin luokse. Otin haparoiden kauhan käteeni alkaen kaatamaan vettä päälleni. Selkäni oli Rikuun päin. Olin hyvin tietoinen miehen tuijotuksesta takapuoleeni. Laskin vesikauhan takaisin ja laitoin käteni rintojen päälle. Pisarat valuivat hiuksista selkää pitkin, aina alas pepulleni ja siitä reisille. Siirsin painoa jalalta toiselle. Lopulta katsoin selkäni taakse olan yli kohdaten Rikun kiihkeän katseen. Alavatsassa pyöri perhosia hymyillessäni miehelle, samalla kun räpsytin tälle silmiäni viattomasti. Sydän hakkasi rinnassa. Keimailin vielä vähän aikaa Rikun katseen alla, kunnes käännyin ympäri ja nousin takaisin lauteille.

Istahdin aivan Rikun viereen ja miehen kiusaksi laitoin vielä jalat ristiin. Tissini olivat nyt tyrkyllä ja poskeni punoittivat kuin huomiovalot. Rikukin huomasi tämän, koska hänen kasvoillaan oli muodostunut pieni virne. Katsahdin miestä muka vahingossa ja hymyilin tälle viattomasti takaisin. Rikun silmissä oli sellaista tummuutta ja kiihkoa, että se sai minut tuntemaan itseni entistä pienemmäksi tuon suuren uroksen vierellä. Olo oli vaikea, mies taisi nähdä suoraan lävitseni.

“Eikö sinua pelottanut tulla tänään saunaan minun kanssa?” Riku kysyi hien valuessa ohimoilla. Kysymys kouraisi alavatsassa ja käänsin katseeni. Samalla näin vilauksen Rikun peniksestä: se ei ollut enää täysin levossa.

“Ehkä vähän” , vastasin ja siirsin hiuksia korvan taakse. “Mutta sähä lupasit pitää musta huolta.”

“Niin…” Riku myönsi tuijottaessaan minua. Miehen katse viipyi luvattoman kauan rinnoissani, ne hohtivat ikkunasta tulevan ilta-auringon valossa. Näin sivusilmällä miten miehen penis jatkui kohoamista pikkuhiljaa. Rikukin huomasi miten tuijottelin sen kalua. Mies myhähti ja levitti jalkoväliään.

“Katso vaan, sähä oot peloton tyttö” , sanoi Riku murahdellen.

Sydän hakkasi rinnassa, kun en uskaltanut vastata. Ynähdin vain takaisin. Nyt sain kunnolla nähdä tuon työmiehen valtikan. Kähäräkarvaisen pusikon keskeltä pisti esiin tumma ja muhkurainen kyrpä, jonka varressa oli paksut verisuonet. Kullin alla oli valtavan isot ja vetelät kivespussit, jotka roikkuivat raskaina alaspäin. Se oli pitkä ja lihava läskimulkku. Oikea aikuisen miehen mulkku, Rikun mulkku.

“Se on liian iso…” , ajattelin. Alapää alkoi kostua. Riku seuraili ilmeitäni ja antoi peniksensä pullistua. Olisi tehnyt mieli ottaa se käteen, mutten uskaltanut kysyä.

“Mitä tykkäät? Haluatko koskea sitä?” mies kysyi kuin lukien ajatukseni. Purin alahuulta ja inahdin epämääräisesti.

“Sä oot niin pervo!” moitin itseäni, samalla kun ojensin kättäni kohti Rikun kyrpää. Kiima oli saanut minut valtaansa.

Huokaisin ääneen kiertäessäni täristen pienen käteni tuon jyhkeä, kasvavan siittimen ympärille. Riku murahti tyytyväisesti ja levitti jalkojaan enemmän. Otsallani valui hiki ja alapääni oli tulessa. Penis tuntui lämpimän voimakkaalta kädessä. Se sykki ja paisui koko ajan lisää. Imin huultani ja aloin hitaasti liikuttamaan kättä ylös alas paksun patukan vartta pitkin. Riku nojasi seinää vasten. Minä tapitin silmilläni tuota aikuisen miehen penistä, samalla kun tunnustelin kädelläni sen kyhmyräisiä muotoja. Hengitin raskaasti. Kyrvän päässä oleva esinahan peittämä terska muistutti tattia. Saunan kuumuus yhdistettynä siideriin ja irstaaseen tilanteeseen sai maailman pyörimään silmissäni.

“Tuntuuko hyvältä?” Riku kysyi. “Aikuisen miehen kyrpä?”

“Jooo...” hihkaisin takaisin. Silmäni olivat nauliintuneet täysin työmiehen paksuun penikseen, jonka vartta runkkailin hitaasti. Ihmettelin miten vetreä se oli. Koostaan huolimatta kulli alkoi sojottaa yläviistoon.

“Onko näin hyvä?” kysyin hengästyneenä. Nostin katseeni hymyillen miehelle ujosti.

“Tosi hyvä, mutta saa puristaa lujempaaki” , Riku ähki.

“Näinkö?”

“Mä näytän” , Riku murahti asettaen suuren kämmenensä käteni ympärille. Mies alkoi hymyillen opastamaan kättäni ja pian runkkasin kyrpää Rikun avustuksella tiheään tahtiin.

“Tällä tavalla” , mies selitti, “purista vaan rohkeesti ylös alas.”

Nyökkäsin hengittäen tiheästi. Rikun miehuus oli nyt täydessä mitassaan, sojottaen ylöspäin pelottavan suurena. Suurena kuin siitosorin mahtikulli. Miehen ote käteni ympärillä tiukkeni ja Riku alkoi tumputtaa penistä tiukemmin. Esinahka meni taakse ja paljasti tummanpunaisen terskan pään. Olin aivan kiimassa. Touhutippoja valui kullia pitkin kädelleni.

“Just noin… ihana runkkaaja” , Riku urahti hikoillen. Mies yhtäkkiä pysäytti tumputuksen ja puristi kättäni lujasti. Rystyset valkoisina. Näin miten sen valtavat pallit meni sykkyrälle ja tunsin peniksen nytkähtävän rajusti.

Siitin ruiskutti spermaa korkeassa kaaressa. Siemenet lensivät ja samalla kuulin kuinka kiuas sihahti. Kyrpä sykähteli niin, että spermaa lensi mahdottoman pitkinä noroina. Poskeni punoittivat ja nännini törröttivät. Huohotin. Oli mies tainnut tykätä, kun nuori neito oli runkannut. Spermaa valui vielä kädelleni ja kun Riku avasi kämmenensä, nostin sormet nenälleni. Haistelin: haju oli tunkkainen ja voimakas. Pyörrytti. Olin melkein lauennut pelkästä Rikulle orgasmin tuottamisesta.

“Ihana tyttö” , mies kehui ja hymyilin tälle ylpeänä takaisin. Sen penis oli hieman laskeutunut, mutta sojotti vieläkin irstaasti kovana. Riku nousi raukeana lauteilta ja meni pesemään itseään. Katsoin uteliaana miten mies laittoi saippuaa käteensä ja alkoi hieromaan vartaloaan. Tynnyrimäinen ylävartalo ja lihaksikkaat käsivarret olivat saippuassa. Panetti. Olisin halunnut runkata itseäni.

“Tule, pesen sun selän” , Riku sanoi vaativalla äänellä.

Sydän ponnahti rinnassa. Kainosti nousin lauteilta astellen miehen luokse. Riku oli niin paljon suurempi ja pitempi minua. Tunsin itseni tavattoman pieneksi miehen rinnalla. Käännyin sirosti selkäni Rikua päin ja kuulin miten hän laittoi saippuaa käteensä.

“Apua!” huusin mielessäni.

Vahvat kädet koskettivat niskaani saaden minut säpsähtämään. Riku alkoi varmaotteisesti levittämään saippuaa, hieroen olkapäitä ja selkääni. Työmiehen kourat tuntuivat suurilta ja karheilta. Jalkovälissä kutitti. Tunsin miehen hengityksen niskassani.

“Upea vartalo sinulla” , Riku kehui sivellessään kylkiäni. Ynähdin epämääräisesti takaisin. Vahvat kourat vartalolla tuntuivat hyvältä, sen huomasi tiheytyneestä hengityksestäni. Sormet sivelivät kylkiäni määrätietoisesti ja tunsin Rikun kyrvänpään hipaisevan liukasta pakaraani. Se oli kuin sähköisku, sillä aloin tyrkyttämään takapuoltani vaistomaisesti taaksepäin. Miehen kädet kävivät kainaloissani ja sormet hipaisivat rintojen sivuja. Nännini jäykistyivät ja alkoivat sojottaa kovina. Sydän hakkasi rinnassa työntäessäni pyllyäni vielä enemmän taakse. Lopulta tunsin Rikun peniksen selkää ja takapuoltani vasten. Suustani tuli ulos tukahdutettu nautinnon huokaus, kun painelin peppua miehen siitintä vasten. Takanani Riku murahti ja painui selkääni kiinni. Samalla myös miehen kämmenet nousivat kainaloitteni alta puristamaan terhakoita rintojani. Kiljahdin yllättyneenä samalla kun Riku lukitsi minut otteeseensa.

“Riku, mitä sä teet?!” sopersin tuntiessani miehen rintalihakset ja peniksen selkääni vasten.

”Pesen sua” , mies murisi käheästi. Riku puristi ja alkoi leipoa tissejäni, kiusata nöpöttäviä nännejäni. Kiemurtelin miestä vasten mutten päässyt mihinkään uroksen syleilystä. Tunsin kuuman hengityksen niskassani. Riku antoi pari kuumaa suudelmaa kaulalle ja huulillaan alkoi näykkiä korvanlehteäni. Kädet olivat malttamattomat, ne puristivat ja hieroivat innokkaasti arkoja rintoja. Inahdin ja huokailin. Huomasin olevani jo aivan märkänä. Riku nipisti nännejäni, jolloin vaistomaisesti pyöräytin peppua jykevää kullia vasten. Mies murahti ja siirsi toisen kätensä jalkoväliini. Yritin puristaa reisiä yhteen, mutta sormet kerkisivät livahtaa pyhimpääni.

“Vai tälläinen peloton pillu täältä löytyy” , Riku murahti korvaani. “Täytyykö sitä vähän kurittaa tänä yönä?”

Sanat saivat alapääni aivan tuleen. En voinut kuin inahtaa Rikun sormen työntyessä kosteasti sisääni. Mies alkoi hellästi sormettamaan minua, leikkien samalla toisella kädellään rinnallani. Kiemurtelin ja ähkin, käsilläni pidin kiinni vahvoista karvaisista käsivarsista. Olin niin avuton! Ilta-aurinko valaisi meitä hämärässä saunassa. Tunsin hikipisarat, Rikun käden rinnallani ja sormen sisälläni. Pian miehen peukalo siirtyi hieromaan nöpöttävää klitoristani. Aloin väännellä rotevan miehen syleilyssä. Silmissä sumeni. Pää taipui taakse haukkoessani henkeä. Riku piti minua paikoillaan tempoillessani orgasmin kourissa. Alapäästä purkautuva lämmin paine levisi koko vartaloon kuin kuuma hyökyaalto. Jalkani olivat aivan velliä ja olisin varmasti kaatunut, ellei Riku olisi pitänyt minua otteessaan. Aivan ihana tunne ravisutti kehoa. Huohotin silmät kiinni posket punaisina, pääni Rikun karvaista rintakehää vasten.

“Tuoksut hyvälle” , mies sanoi nuuhkaisten hiuksiani. Inahdin tyytyväisenä. Riku nosti kätensä pois pillustani ja laittoi nesteistä märät sormensa huulilleni. Suutelin niitä arasti. Maku oli niin irstas.

“Sä senkin pervo! 

❤

” moitin itseäni posket punaisina.

**

Huohottelin nännit kovina maatessani selälläni sängyssä. Hiukseni olivat levällään patjaa vasten ja jalkani kiemurtelivat jykevällä selällä. Imin huultani. Välillä haroin hiuksiani, välillä puristin peittoa ja inahdin ääneen. Pieni maiskutus kaikui hämärässä makuuhuoneessa hengittäessäni katkonaisesti. Kuulin miten Riku murahti jalkovälissäni.

“Ohh… voih…” kuiskailin jalkojeni tärähdellessä. Mies välillä suuteli, välillä nuoli kosteaa pilluani. Karhea kieli löysi klitoriksen ja alkoi röyhkeästi leikkimään nöpöttävällä napilla. Parahdin ja haroin käsilläni Rikun hiuksia.

Sänki kutitti. Huulet alkoivat jälleen imeä ja suudella kovana nöpöttävää klitoristani. Pääni heilahti puolelta toiselle. Rikun käsien ote lanteillani lujeni alkaessani jälleen tempoilla ja voihkia ääneen tuon vanhemman miehen otteessa. Parahdin taas orgasmin kourissa, jalkojeni sätkiessä levottomana miehen jykevällä selällä.

“Aah… vauuh…” huokailin raukeana, täysin orgasmista turtana. Riku nousi jalkojeni välistä rietas naama märkänä mehuistani ja nousi seisomaan sängyn viereen.

“Ihana pikkupillu” , hän sanoi matalalla äänellään nuolaisten huuliaan.

Sen enempää sanomatta avasi Riku lantiollaan olleen pyyhkeensä ja antoi sen tipahtaa lattialle. Suustani pääsi pieni ähkäisy, kun rautakankena seisova penis vapautui alkaen sojottamaan irstaasti ylöspäin. Tumman kyrvän päässä oleva esinahka oli vetäytynyt hieman taakse paljastaen muhkean punertavan terskan, jonka pää oli jo kostea touhutipoista. Riku tarttui suonikkaaseen varteensa vetäen esinahkaa taakse. Haistoin jo sängyltä asti miehen peniksestä lähtevän voimakkaan, dominoivan irstaan hajun. Mies katsoi minua maatessani alastomana hänen sängyssään ja kouraisi sitten kädellään suuria pallejaan. Huohottaen katselin miten suuret, karvaiset kivespussit liikkuivat uroksen paksujen sormien välissä. Vaikka Rikulta oli purkautunut alkupaineet saunassa, niin sisälsivät nuo nyytit vielä törkeän määrän siittäjäsonnin siementä.

”Mä en yleensä oo tällänen” , vakuuttelin miehellä nännit kovina ja pillu märkänä. “Emmä yleensä suostu tälläseen noin vain.”

Riku siirsi kämmenensä täydessä erektiossa seisovan peniksensä ympärille sanomatta mitään. Hän otti hyvän otteen alkaen tumputtamaan suurta karvaista kyrpäänsä, katsoen samalla minua suoraan silmiin. Silmät leveinä tuijotin, kun karvainen uros lähestyi minua kovana pullisteleva kulli uhmakkaasti heilahtaen. Pilluni oli litimärkä rotevan miehen tullessa päälleni sängylle ja sydämeni hakkasi rinnassa kuin pienellä pelokkaalla eläimellä.

“Onks tää muka mun huolenpitoa?” kuiskasin levottomana.

“Joo” , mies murahti, “pelottomalle pillulle.”

“Eikä, sä juksaat mua” , yritin leikkisästi rimpuilla.

“Nii” , Riku naurahti. “Täähän oliki sun kurittamista.” Mies otti suurilla käsillään varmaotteisesti pienestä vartalostani kiinni. Kyrpä heilui hellässä temmellyksessämme edestakaisin osuen vatsaani, jolloin kuumat väreet kumpusivat jalkovälistä koko kehooni. Riku tarttui siittimeensä asettaen sen tottuneesti pillunsuulleni.

“...Jospa sittenki mentäs ottaa lisää löylyy? Nautittaisiin vaan kesäillast?” kiehnäsin avuttomana miehen armoilla.

“Tuli on jo sammunu, täällä on lämpimämpi” , uros selitti käheästi peniksen pään koskettaessa litimärkää tussuani. Olin sekaisin. Sekaisin kiimasta, sekaisin jännityksestä. Hihkaisin. Alapäässä kutitti ja tunsin itseni niin riettaaksi. Jos vain vanhemmat tietäisi mitä olin tekemässä mökillä… Riku murahti ja hellästi tuikkasi märkää pilluani peniksensä kärjellä, kuin antaen pusuja terskanpäällään turvonneille häpyhuulilleni. Kiemurtelin levottomana ja huohotin kuin kuumeen saaneena. Mies vain hymyili nautiskellen pillustani. Se yritti imaista hänen valtavaa siitintään joka kosketuksella sisäänsä…

”Kesäillan sijaan, nautin susta” , Riku murahti korvaan ja samalla työntyi kuumaan pesääni. Pääni taipui taakse ja suuni taipui huokaukseen. Uros ei kiirehtinyt, vaan hymyillen nautti ja hitaasti härnäten antoi minun tottua valtikkaansa. Montako naista oli silläkin seivästetty? Haroin käsilläni patjaa ja kiemurtelin levottomana, jalkojeni tärähdellessä.

“Jooh... Ihanan sporttinen pillu sinulla..!” Riku ähkäisi irvistäen suu virneessä, samalla alkaen verkkaisesti soutamaan lantiollaan lemmentarhani sopukoissa.

”Niinkööhh..!?” lepertelin ihastuneena. Täyttyessäni. Lämmin paine vatsassa alkoi kasvaa mielihyvän hyväillessä vartaloani kauttaaltaan. Jyhkeä siitin litsahti kosteasti irstaan äänen mukana nivusista. Kookas mies ähkäisi mielihyvästä, otti tukevamman asennon ja alkoi rakastelemaan kiihkeämmin. En voinut kuin vaikeroida irstaan vanhemman miehen otteessa. Sänky natisi liitoksistaan vahvan äijänkörilään nussia herkutellessa nuorta tyttöä tiukkaan tussuun. Salskea uros oli painava päälläni. Tuoksui saippualle ja työmiehen tuoreelle hielle.

”Sä panet muaah..!” inisin punaisena levottomasti. Valtava läskimakkara tuntui vatsassa asti. Riku urahti nautinnosta puristaessani samettisesti hänen suonikasta kyrpää. Irstas litinä ja lurpsahtelu tahditti lemmenleikkiämme. Mies siirsi kätensä hieromaan klitoristani saaden pääni heilumaan hekumallisesti puolelta toiselle. Nälkäinen suu käväisi rintojeni nupukoilla, kaulaa näykkimässä ja sitten huulet painuivat kiihkeästi kiinni omaani. Ahnaasti. Se oli yhtä hengitysten, huokausten ja suudelmien sinfoniaa. Kielemme tanssittivat toisiaan yrittäessäni intohimoisesti imeä miehen alahuulta pitkälle.

Puristin tyynynkulmaa rystyset valkoisina tuijottaen Rikua silmät kosteina, rakastavaisesti. Nainti oli rytmikkään voimakasta. Mies siirsi klitorista hierovan sormensa alaspäin, kunnes hätkähtäen tunsin sormenpään anusaukollani.

”Hei..! Ei sinneh..!!” vingahdin. Riku nosti päätään katsoen minua kysyvästi.

”Mä en anna sinne...!” vikisin hikisenä ja kiukkuisena. Mies vain murahti takaisin jatkaen röyhkäesti kakkosen hieromista. Heilutin käsiäni ja pyristelin vastaan, mutta turhaan.

Riku murahti, kietoi paksut käsivartensa ympärilleni ja alkoi nussimaan pientä pilluani tiheämmällä tahdilla. Voihkin joka kerta, kun nivusemme osuivat märästi toisiinsa. Alavatsassa kihelmöi ja olin orgasmin partaalla. Riku urahteli ja hikoili päälläni vuolaasti. Hänen hengitys tiheni ja kasvot alkoivat nousta kattoa päin. Pieni vartaloni heilui sängyssä terävien tissieni mukana uroksen voimakkaiden työntöjen tahdissa. Olin nuori ja avuton tyttö, jonka tuntematon mies ottaa kesäyössä!

Korkeasti voihkien laukesin niin, että pilluni puristi Rikun lemmenvaltikkaa, kuin yrittäen leikata sen irti. Parahtelin ihanasti ja näin tähtiä. Pihisin ja huokailin. Se oli aivan ihanaa! Tämä taisi olla miehelle liikaa, sillä Riku veti seipäänsä ulos viime hetkellä irstaan moiskauksen saattelemana. “Aaaargh..! Senkin hutsu..!” karjui Riku kuin sonni, ruiskuttaen spermansa vatsalleni, rinnoilleni ja leualleni. Voimakaspiirteisen leuan nykiessä jokaisella sykäyksellä hänen rintakehäänsä vasten.

***

Huuleni liikkuivat pitkin nahkaista patukkaa. Kuumotti. Riku istui sohvallaan rentoutuneena ja siemaili oluttaan. Hänen kyrpänsä maistui suussani hielle, saunapuulle ja kesälle. Tunnustelin mielenkiinnolla jokaista suonta sekä nihkeää kuhmuraa. Pääni liikkui eteen ja taakse, kuolan valuessa leukaani pitkin kaulalle. Ihmettelin siittimen paksuutta ja viriilisyyttä. Se oli mielestäni tehnyt taikoja. Nostin katseeni. Riku tuijotti minua takaisin eläimellisellä intohimolla. Pilluani kuumotti ja olin munaa vailla. Pistin parastani. Sormillani hipelöin raskaita kiveksiä poskieni painuessa imemisen myötä lommolle. Riku ähkäisi. Karvainen uros asetti kämmenensä hiuksilleni ja myötäili pääni liikettä. Pieni litinä kuului oleskeluhuoneessa, kun yritin miellyttää miestä.

“Nielet sitten kaiken” , Riku käski murahtaen. Vastasin miehen käskyyn sydäntäsärkevällä nyyhkäisyllä.

Himoni hävetti, mutta kiima oli saanut minut valtaansa. Välillä vedin päätäni taakse ja suutelin vain terskaa, kuin tikkaria. Välillä kumarruin alemmas näykkimään karvaisia nyyttejä. Rikun ote hiuksissani tiukkeni. Runkkasin jättinuijaa nyt kaksin käsin, samalla kun imuttelin sitä nälkäisesti. Minäkin olisin halunnut virvoketta! Kuulin murahtelua ja näin miten miehen varpaat kipristyivät.

Suljin silmäni jatkaen siittimen imeskelyä töröhuulieni välissä. Kivekset olivat nousseet kippuralle ja kyrpä nytkähti aloittaen siemenlastien vallattoman ampumisen. Nieleskelin ja hörpin minkä pystyin. Tahmeaa, voimakkaan makuista proteiinipirtelöä. Riku urahteli tuskaisesti. Suuni täyttyi nopeasti, sillä karvaisissa kasseissa oli patoutunutta tavaraa aivan liikaa. Halusin sittenkin vetää kalun ulos suustani, mutta sen huomatessaan kiristi työmaiden sonni otettaan hiuksistani pitäen päätäni paikoillaan! Pyristelin ja yskin. Silmäni kostuivat ja spermaa valui ulos suupielestä, mutta sain nieltyä suurimman osan - Rikun murahdellessa tärähdellen tyytyväisenä.

****

Auringonlasku oli värjännyt taivaanrannan polttavan oranssiin hehkuun. Kuulin veden iskeytymisen rantakiviä vasten, lokkien laulun ja tuulen huminan koivun lehdissä. Ynähdin kuuluvasti. Nojasin kyynerpäilläni laiturin nihkeään puuhun, samalla kun kuulin pienen litinän takanani Rikun voidellessa kyrpäänsä. Taivutin selkääni paremmin kaarelle. Auringon laskettua melkein puiden taakse horisontissa oli ilmakin hieman viilennyt. Tunsin miten peräreikäni oli tulessa, Rikun sormet olivat vähän aikaa sitten työstäneet sitä.

Pystyin vieläkin maistamaan uroksen peniksen maun suussani. Olin nelinkontin, odottavana. Niin kuin kiltin naapurintytön kuuluikin. Vesi solisi lokkien liidellessä kaukana olevien rantakivien luona. Huohotin. Riku tarttui kourallaan kapeasta vyötäröstäni kiinni, varmistaen etten vain pääsisi karkuun. Toisella kädellään hän ohjasi kyrvän pään anusaukolleni. Hengitin korvanlehdet punaisina, samalla kun valtava siittimen nuppi hieroi rasvattua peräaukkoani malttamattomana. Tunsin miten se alkoi puskea sisään. Räjähdin melkein siinä samalla sekunnilla. Riku murahti. Ahavoitunut adonis työnsi kovempaa ja sai pääni taipumaan taakse. Huusin suoraa huutoa vedet silmissä, posket helakan punaisina. Riku oli saanut kellistettyä minut ja nyt tuo karvainen uros otti vielä peppuneitsyyteni. Nussi nuorta naapurinmökin tyttöä piukkaan pyllyyn, niin kuin oli jo varmaan pitkään haaveillut. Riku piti siitintään paikallaan ja yritti olla laukeamatta. Karju puhalsi pitkään ilmaa ulos keuhkoistaan, siirsi toisenkin kätensä vyötärölleni ja alkoi kiduttavan hitaasti vetämään valtavaa läskimulkkua ulos anuksestani.

Piehtaroin kuin riivattu. Tunsin miten penis oli jo melkein ulkona, terskan vain ollessa enää sisällä. Hiukseni heiluivat pääni mukana ja ynisin silmät visusti suljettuna. Isokokoinen työmies puristi käsillään lujemmin vyötäröstäni… ja työntyi sitten takaisin sisään. Poskeni painui laituriin ja olisin varmaan kaatunut, ellei Riku olisi pitänyt minua voimakkaassa otteessaan. Tyrkytin pyllyäni ja taivutin selkääni niin pitkälle kuin pystyin. Ruskettunut panomies veti taas nuijaansa hitaasti taaksepäin, ennen kuin palasi armottomasti takaisin sisään. Huusin. Huusin kuipan kanssa kilpaa tuon uroksen ottaessa anaalineitsyyteni. Kuola valui leukaani pitkin laiturille ja silmät muljahtivat päässäni. Takanani siitossonni pukkasi lantiotaan tottuneesti tasaiseen tahtiin, samalla kun piti horkassa heiluvaa pientä vartaloani paikoillaan. Karvaiset kivekset pieksivät klitorista ja hikinen piukka vatsa lurpsahteli treenattuja pyllynposkiani vasten.

Kuvittelin miten irstas näky olimme, miten joku olisi aivan hyvin voinut nähdä meidät veneen kyydistä. Valtavan ruskettuneen uroksen nussimassa somaa, huutavaa nuorta tyttöä. Riku ähki ja hän nauroi! Nosti toisen kätensä ja läimäytti pakaraani! Kiljaisin. Ääni kantautui ympäri järvimaisemaa. Purin huultani, yrittäen olla pyörtymättä siittäjäni käsittelyssä. Samalla Riku nussi minua innoissaan pyllyyn, auringon laskeutuessa.

Ja minä jatkoin kiljumista ihanassa kesäyön huumassa.

Katso kaikki kirjoittajan sukkahousut novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 71

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu