Kimppakivaa Koulussa

29 syyskuun, 2021 | Kirjoittanut: MadClown
2.2
(48)
Kuulin käytävään asti huohotusta ja lätinää luokastamme.

Luokallemme tuli vuoden alussa nuori, povekas ja kaunis nainen. Hän nauroi paljon ja viihtyi kolmen kundin seurassa.

Katselin tuota povekasta kaunotarta ja mietin kuinka mahtavaa olisi upottaa kalu tuon pilluun.Sen lisäksi, että kaunottarella oli isot tissit, hänellä oli leveä takapuoli, joku voisi kutsua häntä pullukaksi, mutta minusta hän oli uhkea ja hänen nimensä oli Amanda.

Kundit olivat kaikki erilaisia, Lassi oli huumoriveikko, Daniel oli nörtti ja Jonathan oli taas kaikkien kaveri tyyppiä. Amanda vietti yhä enemmän ja enemmän aikaa kundien kanssa, he olivat baarissa, mäkkärissä, luontoretkellä ja söivät aina lounaan kimpassa. Rupesin miettimää, että onko joillain heistä sutinaa Amandan kanssa. Ei kuulemma ollut.

Eräs tapahtuma kuitenki jäi hyvin mieleeni. Josta kerron seuraavaksi, eräs keväinen koulupäivä oli päättynyt ja olimme kaikki lähdössä. Amanda ja kundit jäivät kuitenkin koululle hengailemaan ja tekemään jotain tehtäviä.

Itse olin lähdössä, juuri kun olin päässyt ovelle, tarkistin samalla tavaroitani, huomasin, että olin unohtanut luokkaan penaalin. Niinpä palasin hakemaan sitä, kuulin käytävään asti huohotusta ja lätinää, ääni tuli luokastamme, jäin miettimää oliko seurue ruvennut katsomaan koneella pornoa ja heijastanut sen videotykille.

Kävelin kohti luokkaa, ääni voimistui. Kun pääsin luokan ovelle. Katseeni nauliutui saman tien näkyyn joka oli edessäni. Amanda oli lattialla alasti, Jonathan sai häneltä poskihoitoa, Danielin ja Lassin pannessa pilluun ja perseeseen. Kaikki hikoilivat ja painoivat kunnolla menemään. Amanda parka ei voinut muuta kuin olla siinä kolmen kundin panopuuna. Meinasin lähteä pois, mutta tuo näky jähmetti minut ja housuissani alkoi olla ahdasta. Avasin vetskarin ja otin kaluni esiin, samalla katsellen tuota kiihkeää joukkopanoa.

Jonathan nosti katseensa ja huikkasi: Niko hei, tuu tänne, tilaa on yhelle. Kävelin arastellen luokkaan, jossa muut kääntyivät katsomaan, jos asennoltaan pystyivät.

Lassi heitti Amandan alta: On muuten hyvää pillua, Niko. Daniel totesi hikeä pyyhkien: Uskomaton perse. Jonathan jatkoi: Hyvin ottaa poskeen. Amanda sanoi hengästyneenä: Mua on nussittu kunnolla, sä et tiedä miten hyvältä tuntuu ku on kyrvät pillus ja persees samaan aikaan. Katselin tuota ryhmää ja mietin mihin kaluni laittaisin, niinpä suoraan kävelin Amandan eteen, komensin kaunotarta ottamaan minulta suihin ja koneisto lähti pyörimää. Amandan imiessä kalut rassasivat hänen reikiään. Jonathanin vaihtaessa perse puolelle. Daniel jäi runkkaamaan kaluaan ja katseli meitä.

Me kundit vaihdoimme reikiä ja Amanda joutui olemaan panopuuna, huohotimme, panimme, vaihdoimme reikää ja sama toistui, toistui ja toistui. Lopulta kaikki tunsimme, että olemme tulossa. Minä tulin perseeseen. Daniel ampui mällinsä Amandan suuhun. Lassi tuli pilluun ja Jonathan tuli lattialle. Amanda huohotti ja rojahti maahan makaamaan. Me kundit vetäydyimme Amandasta ja päätimme, että tämä on pakko ottaa uudestaan kun katselimme mällin tahrimaa povekasta naista.

Arvostele Novelli:

Arviot 2.2 / 5. Arvostelijoita 48

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Poikani Huora
7 marraskuun, 2019
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: MILF,
Kiimainen, Insesti
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Talkoosaunassa
28 maaliskuun, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuorempi Mies,
Naapuri, Isot Tissit
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Nukkuva Isosisko
12 toukokuun, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Insesti,
Teinien Kesken , Salakatselu
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Naapurin Poika Pani Vaimoani
1 marraskuun, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Vaimo,
Cuckold, Nuori Poika
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 65
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
crossmenu