Kuntosalin Saunassa

tammikuu 11, 2020 | Kirjoittanut: anteroo
4.1
(19)
En ollut koskaan ollut seksuaalisesti kiinnostunut miehistä.

Vesi virtasi iholleni huuhtoen pois työviikon stressin. Olin aloittanut käymään perjantai-iltaisin salilla vuosi sitten erottua tyttöystävästäni ja nyt niistä oli muodostunut perinne. Sali on yleensä aivan tyhjä, joten saan nauttia treenaamisesta kokonaan yksin. Harjoittelen kovaa ja venyttelen ennen kuin jatkan matkaani kotiin runkkaamaan. 

Saippuoin itseäni suihkussa. Rintalihakseni olivat vieläkin jännittyneet penkkitreenistä ja sydämeni sykki kovaa. Tunnustelin kehoani ja ihailin, kuinka hyvään kuntoon olin treenannut itseni vuoden sisällä. Tunnustelin vatsaani ja jatkoi siitä alas nivusiani kohti. Kyrpäni oli kovettunut kosketuksestani. 

Pukuhuoneen oven paukauhdus säikäytti mut. Vein vauhdilla kädet selkäni taakse, vaikka en ollut edes tehnyt mitään. Käännyin toisinpäin suihkussa ja aloin pesemään käsiäni. Toivoin, että kuuma vesi saisi mut rauhoittumaan. Mikä mä oikein ajattelin? Mulla oli kyrpä kovana miestenpukuhuoneen suihkussa. En yleensä kiihottunut näin paljon treenin jälkeen. Jos pukuhuoneeseen tulija ei olisi ollut niin äänekäs olisin voinut jäädä kiinni runkkaamisesta. 

Sydämeni alkoi hakkaamaan ja kyrpäni värähteli mielukuvalle, jonka olin juuri muodostanut päässäni. Kuvittelin, kuinka olisin runkannut raivokkaasti kuuman veden valuessa päälleni tuntemattoman miehen yllättäessä mut. Helvetti, hillitse itsesi Joel! Olin tehnyt ankarasti töitä viime aikoina. Olin runkannut viimeksi… tiistaina. Ei ihme, että olin niin kiimainen. En ollut saanut sitten… mikä hänen nimensä olikaan? Sonja? Oli sujauttanut käteni tytön housuihin klubilla ja pyöritellyt sitä tämän klitalla. 

Ajatukseni katkesivat kuin seinään huomatessani liikettä vieressäni. Kangistin eleeni, jotta ei olisi ilmiselvää, mitä mietin, mutta kaveri joku tuli suihkuun katsahti muhun vain pikaisesti ja meni sitten aivan toiselle puolelle suihkuun. 

Herää nyt Joel! Se kaveri oli jo aikaisemmin salilla juoksumatolla, joten ei ole yllätys, että se tuli suihkuun. Kaveri oli hieman lyhyempi kuin mä ja tosi atleettisen näköinen. Ajatukseni harhailivat levittäessäni shampoota hiuksiini. Kaveri oli juossut ainakin 45 minuuttia. Olin kävellyt sen ohi ja huomannut, että sillä oli kellossa jo 40 minuuttia. Miettiessäni sitä katsahdin toiselle puolelle suihkuja ja huomasin, että mies oli aivan karvaton. 

Mies seisoi suihkussa veden kimmeltäessä sen lihaksilla. Kyrpä oli aivan karvaton. Se komeili paljaana silmieni edessä. 

Kaveri katsahti suuntaani ja käännyin pois päin ehkä vähän liian nopeasti ja ilmiselvästi. Kun käännyin takaisin huomasin, että hän ei enää katsonut suuntaani.

Oliko hän homo? En huomannut hänen katseessaan mitään erikoista, mutta tunsin seksuaalisen jännitteen kasvavan. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään, yritin vain keskittyä itseni saippuointiin, mutta huomasin miehen vilkuilevan suuntaani pari kertaa. 

Aivan sama, päätin. En pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, kuinka paksulta kyrpäni tuntui ja kuinka paljon kasseihini särki. Jos hän oli homo hän saisi ainakin nauttia showsta. Sitten en ole ainoa, joka olisi seksuaalisesti turhautunut. Käännyin ympäri niin, että olin täysin kaveria kohti. Nojasin suihkun seinää vasten ja suljin silmäni. Huuhtelin saippuaa pois ja kyrvälle päästyäni hyväilin sitä vähän liian pitkään. Onneksi se ei ollut enää kova, ettei se kaveri ei voisi nähdä sitä. Avasin silmäni ja tajusin, että hengitin raskaasti. Halusin niin epätoivoisesti, että joku ottaisi multa suihin. 

Vitun idiootti, sanoin itselleni, mutta sydämeni hakkasi yhä kovaa rinnassani. Jos se kaveri on hetero hän luulee, että olen joku sekopää ja jos hän on homo hankin itseni tilanteeseen mihin en halua. 

Katsoin takaisin kaveriin ja huomasin, että hän oli kumartunut pesemään pohkeitaan ja kaikkea mitä oli tarjolla. 

Kaverin pakarat olivat ruskettuneet, mutta ne eivät olleet kauhean suuret. Ne olivat venyneet auki ja hänen perseeenreikä oli kokonaan esillä. Iho sen ympärillä oli tummempaa. Reikä ei ollut niin kireä, aivan kuin se olisi valmiina panoon. Kalu heilui edestakaisin miehen saippuoidessa itseään. Se näytti puolikovalta hangatessaan miehen reittä vasten. Mietin, miltä se näyttäisi täydessä mitassaan. Mies nousi nopeasti ylös ja palasi sitten alas. Perseenreikä jännittyi hetkeksi miehen liikkeen seurauksena ja rentoutui taas sitten. Samalla tavalla varmaan kävisi, jos kyrpäni olisi hauduttu sinne. 

Paska! Käännyin ympäri ja aloin pesemään viimeisiä saippuoita pois. Mielikuva sykkivästä reiästä oli syöpynyt päähäni enkä voinut kuin kiihottua siitä ollessani niin puutteessa. Tunsin, miten kyrpäni kovettui. Pesin viimeisetkin saippuat pois ja kiirehdin ulos suihkusta ennen kuin kyrpäni alkoi sojottaa kattoa kohti. 

Mun piti päästä ulos pukuhuoneesta mahdollisimman pian. Päätin mennä kuntosalin saunaan rentoutumaan ja selvittämään pääni. En ollut koskaan ollut seksuaalisesti kiinnostunut miehistä. En tiedä mikä muhun oli mennyt. Olin varmaan niin puutteessa.

Aloin vihdoin saamaan otteen ajatuksistani. Työnsin saunan oven auki ja astuin sisään. Mulla oli ylläni pyyhe, koska sauna oli miehille sekä naisille eli siellä ei saanut olla alasti. Saunan kuumuus täytti keuhkoni. Sisällä oli hämärää enkä aluksi erottanut kaikkea täysin. 

Mun syke kiihtyi, kun tajusin, että mua vastapäätä istui nainen. Se nojasi seinään rennosti silmien ollessa kiinni. Aivan kuin mulla, naisellakaan ei ollut mitään muuta yllään kuin pyyhe. Ja aivan kuin mulla, se oli vain hänen lantiollaan. 

Naisella oli olkapäille asti ylettyvät blondit hiukset, jotka olivat vielä märät suihkusta. Hän oli varmaan vähän päälle parikymppinen. Katselin naisen rintojen kohoavan hengityksen tahtiin. Hänellä oli sirot kasvonpiirteet ja täyteläiset huulet. Naisen pyyhe ei peittänyt tämän rintoja. Katseeni oli lukkiutunut tummiin nänneihin, jotka seisoivat kovina pystyssä. Kyrpäni koveni pyyhkeeni sisällä. 

Hikipisara valui naisen kasvoja pitkin ja tippui sitten. Se laskeutui naisen rintojen väliin ja valui siitä alas hänen pyyhkeensä alle. Henkäisin vahingossa kovaäänisesti. 

Nainen alkoi avata hitaasti silmiään. Sitten hän huomasi minut ja silmät lävähtivät kokonaan auki. “Ai!” Hän huudahti tajutessaan ettei ollut enää saunassa yksin.

Hän laittoi kätensä puuskaan ja suojasi rintansa. Vein katseeni pois. “Sori…” Sanoin nolostuneena. Nainenkin pahoitteli tapahtuneesta.

Kului hetki ilman, että sanoimme mitään. Nostin katseeni ja vein sen tällä kertaa naisen kasvoille. Tummansiniset silmät olivat selvästi hämillään. “Öh, sori, mun ei olisi pitänyt tuijottaa tollein. En vain odottanut, että täällä olisi ollut ketään muuta tähän aikaan.” Sanoin.

“Ei se mitään.” Hän vastasi. “Mäkin luulin, että täällä ei olisi ketään, en mä muuten oisi pitänyt mun pyyhettä tällein. Eihän se haitannut sua?” Hän kysyi. 

Kohautin olkiani. “En tiedä miten se voisi haitata mua.” Sanoin ja hymyilin leveästi. “Joo teknisesti täällä ei saisi olla niin, mutta ei se mua haitannut.” Naisen rinnat olivat painettuina toisiaan vasten hänen käsiensä alla. Mietin oliko hänen rintavakonsa hikinen.

Nainen virnisti. “Muuten mua ei haittaisi mutta salien säännöt ovat tiukat. Onneksi sä oot ihan hauska ja ymmärrät.” Hän sanoi. Nainen näytti hermostuneelta ennen kuin aloitti. “Ehkä mun pitäisi vetää mun pyyhe takaisin ylös.” 

“Ei sun tarvii.” Sanoin epävarmasti. “Tai siis ei se mua haittaa.” 

Nainen katsoi minuun todella arvioivasti, puri sitten huultaan ja katsoi vasemmalle oven suuntaan. “Oliko pukuhuoneessa ketään muita?” 

“Ai niin joo, mä en ajatellu sitä” Vastasin. “Joo, siellä oli yksi kaveri mun kanssa suihkussa.” Kerroin. 

“Mutta ei ketään muita?” Nainen kysyi. Hän ei enää suojannut kunnolla rintojaan. 

“Öm, ei.” Kerroin. 

“Okei sitten se ei haittaa.” Nainen vastasi hymyillen viekkaasti. 

Tajusin, että mies suihkussa oli varmasti naisen poikaystävä. Se sai kiinnotukseni hälvenemään naista kohtaan, sillä se varmasti estäisi mitään tapahtuvan meidän välillä. 

Nainen epäröi hieman, mutta sitten hän tiputti kädet pois rintojensa edestä. Tehdessään sen hänen ilmeensä muuttui pirulliseksi. Tuijotin uudestaan hänen rintojaan. Nännit sojottivat yhä pystyssä kovettuneina. 

“Onko se kaveri sieltä suihkusta siis sun poikaystävä?” Kysyin. 

“Ai kuka? Anttiko?” Nainen kysyi ja hymyili huvittuneesti. “Hah! Ei, me ollaan vaan salikavereita.” 

Tarkoittikohan se, että Antti oli…? Pohdin. 

Juuri silloin ovi avautui ja sisään astui se kaveri, Antti. En ollut varma, mitä vastata naiselle.

“Moi.” Blondi sanoi miehelle heilutellessaan varpaita. 

“Oho.” Mies sanoi ja katsahti meihin. “Näyttää siltä, että teillä on mukavaa.” 

“Istu nyt alas! Ei tämä ole sitä miltä… oota hetki, mikä sun nimi onkaan?” Nainen kysyi minulta. 

“Mä oon Joel.” Sanoin ja kurottauduin eteenpäin kättelemään blondia. Hän joutui nojaamaan eteenpäin, joka sai naisen pyyhkeen valahtamaan vielä vähän alemmas. En usko, että blondi huomasi mun kiimaista tuijotusta sen rinnoilla. 

“Mä oon Luna ja toi on Antti.” Blondi kertoi.

“Me ollaan tavattu.” Antti sanoi kätellessään mua hymyillen. Miehen kättely sai jostain syystä kehoni kihelmöimään. Istuin takaisin paikalleni ja nojasin rennosti taaksepäin. Kyrpäni alkoi kovettumaan uudestaan, joten mun oli pakko nojata eteenpäin, jotta saisin sen peitettyä. 

“Hei Joel?” Antti sanoi ja katsoi minuun yhä hymyillen. “Sähän näit mut suihkussa?” 

“Öh, joo?” 

“Eli…” Antti sanoi ja katsoi Lunaan. “Mä voin myös ottaa mun pyyhkeen pois sitten.” Sen sanottuaan mies heitti pyyhkeensä pois. 

“Antti!” Luna huusi. Antti vain istui alas ja levitti jalkansa levälle. Hänen kyrpänsä lepäsi saunan lauteilla, aivan kuin minunkin. 

“Ai mitä, sun ei tarvitse käyttää pyyhettä ja mun pitää?” Antti kysyi Lunalta.

“Mulla on se vielä päällä!” Luna vastasi.

“Joel näki mut jo suihkussa ja ei sitä varmaan haittaa vai haittaako?” Antti kysyi multa. 

Katsoin Lunaan. “Ootteko te täällä yleensä alasti?” Kysyin. 

“Joo, silloin on helpompi nauttia saunasta. Eikä mun tarvii huolehtia Antista. Sitä kiinnostaa enemmän kalut.” Luna hihkaisi.

Hän oli siis homo. Tunsin aallon kiehuvan sisälläni. “No olkaa niin kuin ootte normaalisti, älkää antako mun häiritä.” Sanoin. 

“Mä luulin, jo että mä pelotin Joelin pois.” Antti sanoi.

“Kuin niin? Mitä sä teit?” Luna tiedusteli.

“No mä vähän kumarruin ja esittelin itseäni.” Antti sanoi. 

“Ai kumarruit? Miten?” Luna kysyi innostuneesti.

“No en mä viitsi näyttää…” Antti takelteli.

“Näytä vaan.” Sanoin. Antti ja Luna katsoivat minuun yllätyneinä. He eivät varmasti odottaneet sitä mun suusta.

“No en mä tiedä…” Antti alkoi epäröimään.

“Älä nyt Antti, näytä meille.” Luna yhtyi minuun. 

Antti puri huultaan ja katsoi muhun. “…okei.” Mies nousi ylös ja näytti hermostuneelta. Hänen sileä kehonsa kiilsi hikisenä saunan kuumuudesta ja pallit olivat tiukasti vetäytyneinä kippuraan. “Mä pesin mun jalkoja.” Hän sanoi Lunalle. “Tällein.” Antti jatkoi ja kumartui alaspäin. Miehen jalat olivat harallaan ja se sai Antin pakarat levälle, taas. Tuijotin suoraan tällä kertaa. Olin niin kiimainen, että mua ei enää kiinnostanut kiinnijääminen. Myös Luna tuijotti keskittyneesti Antin esitystä. 

“Vittu!” Luna sanoi ja katsoi sitten minuun. “Tykkäsitkö siitä?” 

Kyrpäni oli kivikova siinä vaiheessa. Se oli painautuneena jalkaani vasten pyyhkeen alla. “Joo.” Sanoin ja katsoin Lunaan. Hengitykseni oli kiihtynyt kiimani kasvaessa. “Kato nyt sitä, sen perse näyttää niin hyvältä ja sen reikä sykkii. Se on vain niin…” 

“Kuumaa.” Luna vei lauseeni loppuun. 

“Voinko nousta nyt?” Antti kysyi. 

Luna katsahti minuun. Tuijotin Anttia muutaman sekunnin ennen kuin sanoin mitään. “Nouse vaan.” 

Antti nousi ylös ja kääntyi ympäri. “Katsokaa, mitä te teitte minulle.” Antti oli nyt kääntynyt meitä kohti. Hänen kyrpänsä oli kovettunut. Hän hieroi toisella kädellä vatsalihaksiaan ja toisella kaluaan. 

“Ahh…” Luna voihkaisi katsoessaan Antin kyrpää. Sitten hän vilkaisi mun kyrpään päin, joka oli vielä pyyhkeen alla piilossa. 

“No, aiotteko te ottaa pyyhkeet pois?” Antti kysyi istuessaan alas. Hän yritti hymyillä tavanomaisesti, mutta huomasin heti himon miehen kasvoilta. Miehen silmät vaelsivat vartalollani. 

Luna näytti yhtäkkiä todella ujolta. Odotin hänen vastaustaan. Hän katsoi minuun ja sitten alas. “Mä otan jos sä otat.” Blondi sanoi minulle. 

Avasin innokkaasti pyyhkeeni. Kova kyrpä läsähti vatsaani vasten pyyhkeen vapauttaessa sen. Tunsin persereikäni värähtelevän kiimaisesti. 

Sanaakaan sanomatta Lunakin poisti pyyhkeensä. Hän nousi ylös jo nosti jalkansa penkille ja kikatti. “Tämä on ihan vitun kuumaa.” Blondi hihitti.

“Joo.” Antti yhtyi. Kiimatippoja alkoi kerääntyä miehen kyrvälle. Kullini sykähti tuolle näkymälle. 

Vein katseeni pois Antin keholta. “Näytä sun pillu Luna.” Sanoin. Blondin silmät olivat täynnä halua, mutta siitä huolimatta nuori nainen näytti yhä todella ujolta. Luna istui penkille nolostuneen näköisesti ja nosti jalkansa ylös epävarmasti kuin neitsyt. Sitten hän avasi haaransa ja paljasti pillunsa meille. Hänen pillunsa oli aivan turvonnut kiimasta. Se kiilteli hikisenä ja märkänä saunan kuumuudesta ja pillun omista nesteistä. Luna otti kiinni vasemmasta tissistään ja katsoi minua syvälle silmiin. Huulet avautuivat ja nainen päästi ulos syvän ja kiihottuneen huokauksen. 

Naisen huokaus lähetti kehoni läpi hyvätuntuisen aallon selkäpiihini asti. Huomasin Antin nuolaisevan huuliaan.

“Luna,” Hän sanoi. “Kerro Joelille meidän fantasiasta.” 

Luna raotti pilluaan, jotta näkisimme paremmin. Etusormi ja nimetön levittivät häpyhuulia leveämmälle. Luna esitteli hetken tussua meille ja alkoi sitten hieromaan klitorista. Etusormi pyöri villisti turvonneen klitan päällä. Nuoren naisen hengitys oli muuttunut katkonaiseksi. “Mä oon ahhh… aina halunnut… nähdä kaksi jätkää panemassaaah…” Luna huohotti leikkiessään itsellään. 

Antin käsi puristeli palleja. Kiimatipat valuivat alas miehen kyrvän vartta pitkin. Halusin runkata omaa kyrpääni, mutta pelkäsin, että räjähtäisin siihen paikkaan. Koko kehoni väreili jännityksestä. Katsoin Anttiin ja mies luki hyvin katseeni. Hän nousi ylös ja tuli viereeni. 

“Sä et ole koskaan ollut miehen kanssa?” Hän kysyi. 

“En.” Vastasin. Otin kiinni miehen kaulasta ja vedin hänet lähemmäs. Suutelin Antin huulia. Yllätyin niiden ollessa pehmeän samettiset. 

Lopetin suutelemisen. Katsoin Lunaan ja huomasin, että tyttö sormitteli itseään rajusti hieroen samalla toisella kädellä klittaansa. Aina välillä hän kouraisi rintojaan ja puristeli niitä väkivaltaisesti. Luna hengitti raskaasti ja katkonaisesti. Hänen silmistään hehkui kiimainen halu. “Jatkakaa.” Hän huokasi. 

Antti otti kiinni kyrvästäni ja alkoi runkkaamaan sitä. “Jatka sitä.” Sanoin. Myöntymykseni saatua Antti otti kovemman otteen kullista ja veti esinahan kokonaan taakse paljastaen punaisena sykkivän terskani. Hän oli taitava runkkaamaan. Miehen liike sai kehoni värisemään aivan uudella tavalla. Antti pyyhki terskaltani kiimatipat sormiinsa ja vei ne sitten suuhunsa maisteltavaksi. Kuulin Lunan voihkaisevan kovaa. Suutelin miestä aggressiivisesti ja maistoin itseni Antin suussa. Se kiihotti minua. Vedin itseni pois Antin huulilta ja ohjasin miehen pään alaspäin kohti syliäni. 

Antin kuuma suu kietoutui kyrpäni ympärille. Se sai mut notkahtamaan taaksepäin paikallani. “Ah!” Luna voihkaisi. Tyttö hyppäsi alas lauteilta ja tuli viereemme, jotta näkisi paremmin. Antin pää pomppi edestakaisin miehen ottaessa kullia suihinsa. Terskani sykki miehen kielen lipoessa sen paisunutta nuppia. Lunan silmät olivat niin täynnä himoa, että luulin niiden poksahtavan. Tyttö hieroi pilluaan kiimaisesti. Näytti siltä, että Luna ei kestäisi kauaa, sillä tytön lantio tärisi villisti ja hakkasi tämän sormia vasten. Hieroin käsillä Antin sileää selkää ja tunnustelin miehen suuria lihaksia. Otin kiinni hänen pakaroistaan ja aloin puristelemaan kiimaisena tämän persettä. Hieroin sormellani miehen persereikää ja aloin pikku hiljaa ujuttamaan sormeani hänen sisäänsä. Antti ulahti, vaikkakin vaimeasti, sillä kyrpäni oli yhä hänen suussaan ja tukki miehen ulahduksen. Aloin työntelemään sitä voimakkaammin syvälle miehen suihin. 

“Laitoitko sä sun sormet sen perseeseen? Ahhh vittu… Laitoitko sä sun sormen Antin tiukkaan persereikään?” Luna voihki innokkaasti. 

Antti vaihtoi asentoaan. Tunsin kuinka reikä antoi paremmin periksi ja sormeni sujahti syvemmälle. “Nyt mä ainakin laitoin.” Vastasin. Työnsin sormeni syvälle ja kuulin Antin voihkaisevan sylissäni. Työntelin hetken sormea miehen sisään. Antin hikisyys sai reiän liukkaammaksi ja pian onnistuin laittaamaan toisen sormen hänen sisäänsä. Antin reikä oli kuuma ja tiukka ja se puristeli sormieni ympärillä. Aloin naimaan häntä peppuun sormillani. Nopeutin tahtia reiän antaessa periksi. Se sai myös Anttiin vauhtia. Hän alkoi ottaa minulta suihin yhä kiimaisemmin. 

“Ime sen kyrpää Antti! Sormeta sen persettä Joel! Ahhhh… maistuuks se hyvältä Antti? Maistuuko?” Luna voihki edessämme. Yhtäkkiä nainen tuli lähemmäs, nosti jalkansa penkille ja kääntyi ympäri. Sitten hän paljasti perseensä ja levitti pakaroitaan. “Sillä aikaa kun sä leikit Antin perseenreiällä mä leikin mun.” Luna ulisi. Tuijotin vain kiimaisesti tytön pinkkiä reikää, kun nainen levitti pakaroitaan. “Ahhhhh!” Tyttö voihkaisi työntäessään sormen peppuunsa. 

“Vittu sä näytät kuumalta!” Sanoin Lunalle. 

“Ah- ah- ah- kato Antin kyrpää!” Luna huudahti. Miehen kyrpä oli kivikova ja värähteli sormetukseni tahtiin. Katsoin kiimaisesti, miten miehen kyrpä värähti aina, kun työnsin sormen peppuun. “Runkkaa sitä Joel! Saa se tulemaan! Saa Antti tulemaan samalla kun se ottaa sulta suihin!” Luna ulisi villisti.

Lunan rinnat ja kasvot olivat aivan tulipunaiset. Hän lopetti perseensä sormettamisen ja siirsi sormet takaisin vitulleen. Nainen kostutti sormensa aivan märällä pillullaan ja vei ne sitten takaisin perseeseensä. “AH!” Tyttö huudahti työntäessään sormen sisäänsä. 

“Sulla on vitun kuuma persereikä.” Sanoin kiimoissani. En ollut varma enää puhuinko Antille vai Lunalle. 

“Ahhhh… ahhh! Ahhh, runkkaa sitä! Runkkaa sitä Joel! Aaaaah! Mä haluun nähä!” Luna vaati. 

Antti alkoi liikuttamaan päätään nopeammin. Yhtäkkiä hän otti kiinni palleistani ja puristi niitä. Se sai minut ähkäisemään. Katsoin hänen kyrpäänsä. Koko terska kiilteli märkänä miehen kiimatipoista. Kyrvän pää sykki vihaisen näköisesti. Otin sormeni pois Antin sisältä ja tartuin hänen kyrpäänsä. Hän murahti. Miehen kyrpä oli sileä niin kuin hänen koko kehonsa. Otin toisella kädelläni kiinni palleista ja hieroin niitä. 

Sain miehen ulahtamaan ja pian hän, minä ja Luna huohotimme kaikki yhteen kuoroon. 

“Luna.” Sanoin pidellessäni Anttia paikoillaan. Mies ei ollut lopettanut sätkimistä sen jälkeen kun aloin runkkaamaan tätä. “Tuu tänne.” Jatkoin. Tytöllä meni hetki tajuta, että puhuin hänelle. Luna oli niin kiimainen, että ei kiinnittänyt ilmeisesti mihinkään muuhun huomiota kuin nautintoonsa. Vihdoin hän tajusi ja tuli lähemmäs. 

Vedin rajusti nuorta naista hiuksista ja aloitin suutelemaan tätä. Kielemme taistelivat epätoivoisesti toisiaan vastaan. Runkkasin toisella kädelläni vielä Anttia ja tartuin toisella kädellä kiinni Lunan perseestä. Vedin tyttöä vielä lähemmäs itseäni, jotta voisin sormeilla tätä. Liu’utin sormeni Lunan märän pillun sisään. Pumppasin montaa sormea hänen sisäänsä ja aloin sitten hieromaan tytön klitorista. 

Luna innostui ja alkoi hieromaan vimmatusti itseään kättäni vasten. Hän suuteli minua aggressiivisesti ja veti minua lähemmäs. Sitten Luna työnsi Antin päätä alemmas pakottaen tämän ottamaan kyrpäni vielä syvemmälle suihunsa. Ähkäisin Antin alkaessa syväkurkuttaa kaluani. 

Toivoin, että minulla olisi ollut enemmän käsiä. Halusin kokeilla Lunan tissejä, läpsiä tätä perseelle ja vetää häntä hiuksista. Kuitenkin kaikki käteni olivat jo varattuja. 

Antti alkoi päästelemään ulos aikaisempia vahvempia ulahduksia. Sitten tunsin terskan sykähtelevän voimakkaasti kädessäni ja pian Antti lennätti lämpimät lastinsa kädelleni. Hän tuli. Olin saanut miehen tulemaan runkkaamalla häntä. Se alkoi olla minulle liikaa. Innostuin suunnattomasti ja työnsin neljä sormea Lunan sisään ja aloin pumppaamaan niitä märkään reikään. Työnsin sormia niin voimakkaasti tytön sisään, että nostin hänet fyysisesti ilmaan. Ei mennyt kauaa, kun räjähdin Antin kurkkuun. Vedin miehen päätä alemmas ja ammuin lastini alas Antin kurkkuun. Työntelin itseäni miehen suussa vielä hetken tultuani. 

Toivuttuani omasta orkustani tajusin, että Luna oli juuri tulossa. Tyttö vikisi ja ulisi. Työnsin voimalla yhä neljää sormea tämän sisään pillun vastustellessa minua voimakkaasti. Luna jännitti selkänsä kaarelle ja kiljaisi muutaman kerran voimakkaasti. Sitten hän rojahti lauteille makaamaan meidän kanssamme. 

Makasimme hetken siinä hengästyneinä sanomatta mitään.

“Vittu…” Luna sanoi. “Se oli parasta seksiä ikinä.” Blondi jatkoi. Me nyökkäilimme uupuneina Antin kanssa. 

“Kiitos.” Sanoin heille. 

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 19

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Seuraa(ko)
6 kuukautta sitten

Löytyisikö täältä miehiä, jota kiinnostaa tälläinen? T: Nainen 29.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anna tippiä kirjoittajalle:
Maksu prosessoidaan PayPalin avulla. Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
[give_form id="1526"]
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Ope Antoi Kyrpää
heinäkuu 10, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Pakottaa Seksiin,
Teinityttö, Kiimainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Paljastelua Huvipuistossa
helmikuu 27, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Julkiset Paikat,
Teinityttö, Ei-Seksiä
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eka Kertani Lauran Kanssa
tammikuu 19, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Poika,
Nuori Tyttö, Pettäminen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vierasta Miestä Uutenavuotena
joulukuu 28, 2019
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Pettäminen,
Vanhempi Nainen, Nuorempi Mies
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 36
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu