Kutsumaton Vieras I

20 heinäkuun, 2021 | Kirjoittanut: Trickster
4.5
(64)
Mustien bokserien peittämä kyrpä muodosti teltan aivan silmieni eteen.

Tämä on täysin uuden, kolmiosaisen tarinan avausosa. Muista arvioida novelli lopusta löytyvillä tähdillä. Vielä parempi, jos ehdit kirjoittamaan jonkun kommentin. Mukavia lukuhetkiä!

Tuuli kahisi puissa, ja järvi väreili kesäkuun kuumuudessa. Istuimme mieheni kanssa mökkimme terassilla ja nautimme kesäisestä aamusta – mittari näytti reilua pariakymmentä astetta. Olimme saapuneet paikalle myöhään edellisenä iltana, purkaneet tavarat ja menneet melko nopeasti sen jälkeen nukkumaan.

Katselin järven pintaa ja muistin hetki sitten laittaneeni kahvin tippumaan. Aamuhetki ei siis vielä ollut täydellinen. Nousin ylös ja pujahdin mökkirakennuksen keittiöön. Palasin kahden täyden kahvikupin kanssa takaisin terassille ja ojensin toisen niistä miehelleni. Kiitokseksi sain hymyn ja pienen pusun suoraan suulle. Radiosta alkoi sopivasti uutiset, joten käänsin ääntä hieman kovemmalle. Koronavirus jylläsi maailmalla, mutta täällä me istuimme keskellä metsää, omaehtoisessa karanteenissa.

Olin laittanut päälleni piukat mustat bikinit ja kietaissut pienen hameen jalkojeni peitoksi. Suojasin itseäni auringolta mutta toisaalta myös mieheltäni – raasu ei pysyisi housuissaan, jos keikaroisin hänen edessään koko päivän bikineissä. Minulle oli kertynyt useamman vuoden seurustelun aikana lisäkiloja, mutta minusta tuntui, että mieheni kiinnostus minua kohtaan ei ollut laantunut – päinvastoin. Miehelläni olisi vielä muutama työjuttu hoidettavanaan, joten vasta illalla hän ehtisi riisua runsaiden rintojeni peittona olevat kangastilkut ja ottaisi minut ensimmäisen kerran yhteisellä lomallamme.

Yritin keskittyä uutisiin, mutta aina välillä ajatukseni karkailivat iltaan. Kävin mielessäni läpi asentoja, jossa halusin mieheni tulevan sisääni ensimmäiseksi. Päällä ratsastaen ohjat olisivat minun käsissäni, kun taas lähetyssaarnaajassa olisimme mahdollisimman lähellä toisiamme. Ajattelin mieheni paksua kullia, joka liukuisi ensin hitaasti sisääni ja sitten...

"Rakas... huhuu!" mieheni kutsui. Havahduin ajatuksistani ja huomasin mieheni tyrkyttävän tasaisesti värisevää kännykkääni minua kohden.

"Silja soittaa", hän totesi. Vilkaisin puhelinta: Siljahan se siellä. Ennen miestäni olin ollut pitkässä suhteessa naisen kanssa. Elämäntapamme olivat kuitenkin eronneet toisistaan niin paljon, että olimme lopulta päättäneet jatkaa ystävinä. Silja oli nautiskelija, joka tykkäsi vielä yli kolmekymppisenäkin juoda ja juhlia kuin ei olisi huomannutkaan sitä, että ihmiset hänen ympärillään olivat sitoutuneet, hankkineet työn ja muuttuneet keskiluokkaisuuden karikatyyreiksi. Minä taas olin ehtinyt luoda jo jonkin verran uraa toimittajana ja olin jo valmis asettumaan aloilleni.

Kun tein aloitteen erosta, Silja otti kaiken yllättävän rauhallisesti. Hänkin oli kuulemma jo jonkin aikaa miettinyt asiaa. Emme olleet naimisissa, eikä meillä ollut kovinkaan paljon yhteistä omaisuutta, joten ero oli ollut lopulta kahden aikuisen ihmisen sivistynyt päätös. Olimme edelleen yhteydessä viikoittain, ja Silja oli toiminut toisena todistajana, kun olin mennyt naimisiin mieheni kanssa maistraatissa muutama vuosi sitten. Bileseuraa Silja oli löytänyt muista ihmisistä. Minä näin häntä kuukauden tai kahden välein, ja silloin joimme yleensä punaviiniä, vaihdoimme kuulumisia ja puhuimme menneistä.

Painoin vihreätä luurin kuvaa ja lähdin vaistomaisesti liikkeelle.

"Moi, Silja", vastasin.

"Jare jätti mut", ex-puolisoni sanoi itkuisella äänellä. Niin, Silja oli minun tavoin kiinnostunut sekä naisista että miehistä. Minun jälkeeni hänellä oli ollut molempia, mutta pisimpään kuvioissa oli säilynyt Jare, joka oli mielestäni mulkku pahimmasta päästä. Ei lyönyt, mutta olin satavarma, että mies kävi vieraissa ja petti Siljaa minkä ehti. Oli jäänyt pari kertaa kiinnikin, ja Silja oli molemmilla kerroilla dumpannut tyypin, mutta palannut sitten jostain syystä tämän luo. En ollut peitellyt inhoani Jarea kohtaan mutta en myöskään arvostellut ystävääni hänen tekemistään valinnoista. Ehkä siksi olimme edelleen niin hyviä ystäviä.

"Okei, oon tosi pahoillani. Haluatko kertoa, mitä tapahtui?"

"Se sano, että sillä on uusi nainen ja ettei se enää halua nähdä mua", Silja nyyhkytti.

"Milloin?"

"Tänään. Se laitto tunti sitten tekstarin, ja mä yritin soittaa sille, mut se ei vastannut. Laitto vaan tekstarin perään, että kaikki oleellinen oli edellisessä viestissä ja ettei soittelu auttaisi."

Jaren mulkkuus oli näemmä saavuttanut uuden huipun. Todennäköisesti uusi nainen oli ollut kuvioissa jo jonkin aikaa ja pakottanut Jaren ottamaan eron Siljasta. Ja koska Jare oli raukkapaska ja mies ilman selkärankaa, hän oli hoitanut asian tekstarilla. Ei menisi kauaakaan, kun Jare pettäisi uutta naisystäväänsä. Nainen raivostuisi ja lemppaisi miehen pihalle, koska oli naiiviuudessaan luullut, että juuri hänen rakkautensa olisi niin suurta, että se riittäisi Jaren kaltaiselle häntäheikille. Tämän jälkeen ei kestäisi kauaa, että Silja alkaisi saada viestejä jälleen Jarelta. Asiaa puitaisiin viinilasin äärellä, ja minä yrittäisin vakuuttaa Siljaa siitä, että vastaamisesta ei seuraisi mitään hyvää. Toisaalta saattoi olla, että ystäväni oli myös vihdoin huomannut, että hänen miehensä on parantumaton persereikä.

"Jaren tuntien en oo kauhean yllättynyt", vastasin, mutta jätin kaiken muun arvioinnin omaksi tiedokseni. Luurin toisesta päästä kuului edelleen nyyhkytystä. Ärsytti. Miten Siljan kaltainen fiksu ihminen saattoi olla tässä asiassa niin käsittämättömän naiivi? 

"Sä oot vannottanut mulle jo kahteen otteeseen, että sulle riitti, joten oisko nyt oikeasti se hetki, että deletoit koko tyypin lopullisesti sun elämästä?" sanoin.

"Voitasko me nähdä?" Silja kysyi niiskauksien välissä.

Voi kristus, ajattelin. Olin kyllä maininnut ystävälleni useaan otteeseen, että olisin seuraavat viikot mökillä mieheni kanssa enkä suinkaan kotona. 

"Mä oon mökillä, enkä oikeen haluaisi lähteä täältä nyt mihinkään, kun just tultiin", vastasin.

"Ai niin, sori, mä unohdin. Mä yritän saada jotakuta toista kiinni", Silja sanoi pettyneenä.

"Soita vaan myöhemmin, jos siltä tuntuu. Nähdään sit, kun tuun takaisin täältä", sanoin. 

"Joo. Nähdään. Kiitti, kun kuuntelit."

Suljin puhelimen ja vedin syvään henkeä. Ei Siljalla ollut ketään toista, jolle hän olisi voinut Jaresta puhua. Tiesin, ettei hän soittaisi kenellekään vaan odottaisi hetken ja soittaisi minulle uudestaan. Ja koska minä en suostuisi lähtemään mökiltä, ottaisi hän auton alle ja tulisi paikan päälle. Sanalla sanoen minua korpesi. Mieheni ja Silja tulivat kyllä toimeen, mutta tiesin, että mieheni oli odottanut yhteistä lomaa, kahdenkeskistä aikaa ja ennen kaikkea rakastelua ilman töiden tuomia kiireitä ja paineita. Käytännössä minulle jäi vaihtoehdoksi esittää asia miehelleni jotenkin niin, ettei asiasta syntyisi riitaa. Huokaisin ja palasin terassille.

"Mitäs Silja?", mieheni kysyi, kun istahdin takaisin tuolilleni. Siemaisin kahvia ja irvistin, sillä se oli ehtinyt jo kylmetä. 

"Mitäpä se, Jare oli löytänyt itselleen uuden naisen ja jättänyt Siljan tekstarilla", töksäytin. Parempi mennä suoraan asiaan.

"No ohhoh, mites Silja?"

"Paskana, kuten arvata saattaa. Halusi nähdä."

"Kai sanoit, että olet mökillä mun kaa etkä juuri nyt pääse?"

"Joo, mutta tiedän jo nyt valmiiksi, että lopputulos on se, että Silja saa loistoidean ja tulee tänne." 

Mieheni käänsi katseensa järvelle. Näin, että häntä vitutti. Kyllähän mökissä oli vieraskammari, jonne mahtui parikin vierasta, mutta seinät olivat sen verran pahvia, että makuukammarista kuului pienikin narahdus, naimisen äänistä puhumattakaan.

"Etkö sä voi sanoa sille, että nyt ei vain sovi?" mieheni yritti.

"Mitä sä tekisit, jos olisit itse vastaavassa tilanteessa. Jos Minna olisi jättänyt Jaakon? Älä vastaa, sillä tiedän, että lämmittäisit saunan ja puisitte asiaa lauteilla yömyöhään samalla, kun kiskoisitte kaljaa ja kuuntelisitte jonkun vitun kuikan ujellusta järvenselällä."

"Siis mitä vittua nyt, ei tässä oo kyse mun kaverista." 

"No ei ole ei, mutta voisitko yrittää asettua Siljan asemaan?"

"Jos olisin sen asemassa, olisin jättänyt sen mulkun jo aikoja sitten."

"No niin minäkin, mutta asialle ei nyt voi mitään."

Siinä vaiheessa mieheni tuhahti, nousi ylös, heitti loput kahvistaan maahan ja painui rantaan hakkaamaan halkoja. Ihanan perisuomalainen tapa purkaa kiukkua. Tässä vaiheessa tiesin, että oli parempi antaa toisen hakata pöllejä puoli tuntia ja mennä vasta sitten sovittelemaan. Iltaan mennessä mies olisi ehtinyt jo rauhoittua ja hyväksynyt asioiden tolan. Seksiä ehtisi harrastaa senkin jälkeen, kun olimme saaneet Siljan kanssa asiat puhuttua.

Rannasta alkoi kuulua kirveen ja halkeavien klapien rytmikästä kalketta. Naputtelin terassin pöytää ja odottelin, että ystäväni soittaisi ja sanoisi, ettei ollut saanut ketään muuta kiinni. Mielessäni kävi, että entä jos vain laittaisin kännykän pois päältä enkä vastaisi ollenkaan. Ei kovin reilua ottaen huomioon, että Silja olisi tukenut minua vastaavassa tilanteessa aivan yhtä ehdottomasti kuin minä häntä. 

Päätin lähteä lyhyelle kävelylle selvittämään ajatuksiani, löytämään oikeat sanat. Vedin bikinien päälle verryttelyhousut ja löysän t-paidan ja sujautin jalkaani sandaalit. Otin myös puhelimeni mukaan siltä varalta, että Silja soittaisi. Päädyin kiertämään mökkiä ympäröivän järven, ja ihmettelin, kuinka hyvin vesi kuljetti ääntä, mökkirannasta kuuluva kalke kuului hyvin järven toiselle puolelle. Puoli tuntia myöhemmin olin jälleen mökillä. Riisuin lenkkivaatteet ja vedin kietaisuhameen takaisin vyötärölleni. Rannassa kalke jatkui, vaikka tahti olikin harventunut. Arvelin, että pahin kiukku oli laantunut ja suuntasin kohti ääntä. 

Paidaton mieheni seisoi selin hakkuupölkyn edessä ja sovitteli juuri muhkean kokoista pölliä sopivaan kohtaan. Näin, kuinka hän veti henkeä ja kirveen vartta tiukasti puristamalla iski keskelle pölkkyä. Kirves jäi kiinni, mutta mieheni irrotti työkalun tottuneesi ja löi uudelleen ja uudelleen, kunnes pölli halkesi kahtia. Sen jälkeen hän löi kirveen pölkkyyn ja alkoi nostaa maahan pudonnutta puolikasta pölkylle.

"Moikka", sanoin ennen kuin hän ehti irrottamaan kirvestä.

"No moi", mieheni sanoi ja tuijotti eteensä. Astelin varovasti hänen taakseen ja halasin häntä. Bikinien peittämät muhkeat rintani painautuivat hänen paljasta selkäänsä vasten. 

"Anteeksi", sanoin aivan ensimmäiseksi.

"Anteeksi, kun suutuin", mieheni vastasi.

Pidin miehestäni kiinni ja hyväilin hänen ihoaan vatsan puolelta. Hetken mielijohteesta laskin käteni hänen sortsiensa etumukselle ja silitin sieltäkin. Tunsin, kuinka hänen peniksensä vastasi kosketukseeni ja alkoi hieman kohota. Kultani ei tehnyt mitään estääkseen minua, joten jatkoin sormien liikettä sortsien kankaalla. Hänen elimensä paisui ja muodosti lopulta kohouman, johon tartuin satojen aiempien kertojen tuomalla kokemuksella.

"Jos mä vähän hyvittäisin tätä kaikkea sulle?" kuiskasin hänen korvaansa ja annoin pienen pusun mieheni niskalle.

Mieheni kääntyi, sulki minut syleilyynsä ja painoi huulensa suutani vasten. Tunsin, kuinka hänen kielensä livahti suuhuni ja kädet kourivat pehmeitä pakaroitani. Liu'utin käteni takaisin hänen penikselleen samalla, kun vastasin hänen suudelmiinsa. Lopulta irtauduin hänestä ja aloin valua pikkuhiljaa alaspäin. Matkalla alaspäin annoin pieniä suudelmia hänen rintaansa ja nuolaisin varovasti kiihotuksesta kovaa nänniä. Mieheni värisi kasvavasta kiimasta ja odotuksesta.

Pian olin kyykyssä ja vedin mieheni sortsit hitaasti alas. Mustien bokserien peittämä kyrpä muodosti teltan aivan silmieni eteen. Nappasin saman tien kiinni myös bokserien reunasta ja vedin nekin alas. Mieheni potki molemmat vaatekappaleet sivummalle ja oli pian edessäni lähes alasti pelkät varvassandaalit jalassaan. Hänen kyrpänsä tykytti kovana aivan suoraan kasvojeni edessä, ja mieheni odotti, että upottaisiin sen kokonaisuudessaan kuumaan suuhuni.

Tartuin mieheni kullista ja aloitin antamalla pieniä pusuja eri puolille sen vartta. Sitten painoin munan vasten hänen timmiä vatsaansa ja aloin nuolla raskaana roikkuvia kasseja. Hamusin suuhuni hänen kiveksiään ja imin hellästi. Tein miehelleni hyvää juuri sillä tavalla kuin hän oli opettanut. Nuoltuani kasseja aloin pikkuhiljaa siirtymään kohti terskaa. Nuolin kullin vartta pitkin vedoin pysähtyen sopivasti aina ennen terskaa. Lopulta otin tukevan otteen kyrvän varresta, vedin esinahan taakse ja painoin kuuman kieleni terskan alapinnalle. Mieheni hyrisi tyytyväisyydestä ja silitti päätäni hyväksyvästi.

Nuolin terskaa eri puolilta kuin jäätelötuuttia kuumana kesäpäivänä. Sitten upotin terskan suuhuni ja annoin kieleni pyöriä sen ympärillä, kunnes palasin jälleen nuolemaan sen alapintaa. Samaan aikaan tein kädelläni rytmikästä edestakaisin liikettä pyörittäen kättäni samalla varovaisesti. Tunsin, kuinka mieheni kyrpä sykki, ja tiesin hänen ajatuksissaan anelevan, että upottaisin sen jo kokonaan suuhuni.

En halunnut kiduttaa rakastani vaan upotin hänen lämpimän lihanuijansa suuhuni mahdollisimman hitaasti ja annoin sen liukua lähes nieluun asti. Suljin suuni lämpimän sauvan ympärille ja imin hellästi. Toinen käteni kutitteli raskaina roikkuvia kasseja, ja kuulin rakkaani huokailevan nautinnosta. Hellästi imien vetäydyin hetkeksi taaksepäin, ja aloitin sitten rytmikkään edestakaisen liikkeen. Annoin mieheni kyrvän soljua edestakaisin suussani ja pysähdyin aina välillä vetämään henkeä. Katsoin rakastani suoraan syvälle silmiin runkaten samalla hänen kaluaan, minkä jälkeen upotin sen takaisin suuhuni.

Imin ja runkkasin kovana seisovaa kullia yhä nopeammin. Välillä upotin terskaa poskeeni ja pullautin sen sitten ulos suupielestäni – ele, josta tiesin mieheni tykkäävän. Pian mieheni alkoi osoittaa merkkejä laukeamisesta. Hän yritti istahtaa takanaan olevalle hakkuupölkylle, mutta alaselkä osui kirveeseen. Nopeasti rakkaani tarttui kirveenvarresta, irrotti sen ja heitti klapipinon päälle. Sitten hän istuutui pölkylle ja levitti reisiään. Tiesin, että tässä asennossa hän pystyisi laukeamaan helpommin. Aloin jälleen työskennellä hänen jalkovälissään ja yritin ottaa kyrpää hieman tavallista syvemmälle suuhuni. Käteni lepäsivät hänen reisillään, ja tunsin, kuinka rakkaani jännitti lihaksiaan, hamusi orgasmia.

"Just noin", mieheni murisi tyytyväisenä.

"Laukeaisitko sä mun suuhun?" kysyin häneltä katsoen häntä kutsuvasti suoraan silmiin. 

"Multa tulee paljon... on ollut taukoa..." mieheni urahteli.

"Anna tulla vaan, mä nielen kaiken."

Se sai mieheni rajan yli, ja hän huudahti tulevansa. Otin hänen kyrpänsä suuhuni ja vedin samalla hänen esinahkaansa rytmikkäästi taaksepäin. Tyytyväisesti murahdellen mieheni alkoi purkaa lastiaan suuhuni. Sykäys sykäykseltä suuni täyttyi lämpimästä spermasta. Häneltä tuli todella paljon, mutta pidin huuleni tiukasti kullin ympärillä, ettei tippaakaan pääsisi valumaan ulos. Pikkuhiljaa mieheni nytkähtely ja sperman tulo loppui ja liu'utin kyrvän suustani. Katsoin häntä tiukasti silmiin ja nielaisin kaiken niin kuin olin luvannut. Sen jälkeen otin hänen kullinsa vielä suuni hellään hyväilyyn. Imuroin kyrvän kärkeen jääneet viimeisetkin tipat ja nielaisin nekin edellisten seuraksi. Sen jälkeen nousin ja suutelin miestäni suoraan suulle.

Tunsin muuttuneeni aivan märäksi ja vedin hänen kätensä etumukselleni. Ilman erillistä käskyä hän alkoi hieroa pilluani bikinien läpi. Ennen kuin ehdimme pidemmälle, kuulin, kuinka puhelimeni alkoi soida. Olin laskenut sen ennen suihinottoa maahan. Näytöllä näkyi tuttu nimi, ja enemmän kuin harmistuneena poimin kännykän käteeni. Painoin vihreää luurin kuvaa ja yritin vastata mahdollisimman normaalilla äänellä: "Moi, Silja."

Lue seuraavaksi osa II.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 64

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Antsu
1 kuukausi sitten

”Ärsyttää” lukea sinun tarinoitasi, kun ne tekevät olon niin vaikeaksi......

Jussi62
1 kuukausi sitten

Hyvää kerrontaa ja kiimasta menoa tässä tarinassa oli riittävästi. Toivottavasti jatkat samaan malliin.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Pornopaja V
29 heinäkuun, 2021
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Aikuisten Kesken ,
Nuori Nainen , Pornoelokuva
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Puskapano Stadikalla
2 joulukuun, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Raiskaus,
Teinityttö, Nuori Poika
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Viisi Leipää, Kaksi Tofua
15 lokakuun, 2020
Näkökulma: Mies/Nainen
Kategoriat: Ei-Seksiä ,
Aikuinen Nainen, Arki
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivi
11 tammikuun, 2021
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Aikuisten Kesken,
Vanhempi Nainen, Arki
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 61
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu