Kyrpää Festariyleisössä

helmikuu 4, 2020 | Kirjoittanut: xxxMonica
4.4
(31)
Eeva tunsi kiihottuvansa muukalaisen koskettelusta.

Koko yleisö oli aivan pakkautuneina toisiaan vasten. Oli Heinäkuu ja vaikka aurinko olikin jo laskenut ilma oli silti hälyyttävän kuumaa. Eevalla oli yllään lyhyt minihame ja toppi. Tyttö sai monien päät kääntymään paljastavalla vaatetuksellaan. Hän oli 19-vuotias hyväkroppainen opiskelija. Suuret ja täyteläiset rinnat eivät meinanneet pysyä tytön rintsikoissa. Eeva oli hoikka, mutta hänellä oli muhkea perse. Minihameella oli ongelmia peittää kokonaan tytön perse. 

Eeva yritti löytää ystäviään, sillä hän oli kadottanut heidät yleisöön. Tyttö yritti hyppiä väkijoukossa nähdäkseen paremmin. Eeva ei ollut kauhean pitkä, eikä hyppiminen auttanut häntä ollenkaan. Tytön blondi poninhäntä ja suuret rinnat pompahtelivat ilmassa Eevan hyppiessä. Oli melkein mahdotonta erottaa ihmisiä, koska ulkona oli jo niin pimeää. 

Eevasta tuntui, että hän näki ystävänsä vähän matkan päässä. Tyttö yritti tunkea väkijoukon läpi, mutta aivan turhaan. Ihmiset olivat pakkautuneet niin tiiviisti toisiaan vasten, että se oli liki mahdotonta. Hän päätti luovuttaa ja yrittää nauttia musiikista ja tanssia muiden mukana. 

Yhtäkkiä Eeva tunsi, kuinka joku otti kiinni hänen perseestään. Tyttö ei kiinnittänyt siihen paljoa huomiota, sillä häntä oltiin usein kourittu sankoissa väkijoukoissa. Eeva jatkoi tanssimista ja teeskenteli, että ei ollut huomannut puristelevia käsiä. Kädet kuitenkin puristivat hänen persettään uudestaan ja tällä kertaa kädet eivät vain puristaneet hänen persettään vaan ne jäivät lepäämään hänen lantiolleen. Eeva yritti kääntyä ja käskeä muukalaista painumaan vittuun, mutta ei onnistunut väkijoukon ollessa niin tiiviisti painautunut toisiaan vasten. 

Eevan epäonneksi hän tunsi pian, kuinka kädet lipuivat alas hänen paljaille reisilleen ja siitä reisien sisäpuolelle. Tyttö ei pystynyt edes työntämään käsillään muukalaista pois, koska yleisössä oli niin ahdasta ja vielä pahempaa, tyttö tunsi kiihottuvansa muukalaisen koskettelusta. Pian muukalaisen kädet löysivät tiensä Eevan pillulle. Tyttöä hävetti suunnattomasti, sillä hän oli aivan märkä! Hän rukoili, että muukalainen ei huomaisi sitä. 

Eevan pelko kuitenkin toteutui muukalaisen vetäessä tytön stringit syrjään ja sujauttaessa yhden sormistaan tytön märkään vittuun. Eeva huokaisi kovaäänisesti, mutta hänen äänensä hukkui yleisön kiljunnan sekaan. Tyttö työnsi vahingossa perseensä aivan kiinni muukalaiseen ikään kuin antaen tälle luvan mennä pidemmälle. Pian muutama voihkaisu karkasi tytön huulilta muukalaisen työnnellessä sormeaan teinin pillussa. Sitten Eevan pilluun lisättiin toinen sormi. Se sai tytön vinkumaan vielä kovaäänisemmin. Eeva voihki villisti, mutta hänen onnekseen yleisö metelöi niin kovaa, että hänen äänensä hukkui sen sekaan. 

Kun Eeva tajusi, että he olivat niin julkisella paikalla, satojen ihmisten ympäröimänä, se sai hänen pillunsa aivan litimäräksi. Häntä sormitettiin kaikkien ympärillä! Eeva sulki silmänsä ja nautti kokemuksesta. Tyttö tiesi sen olevan väärin. Hänellä oli hirveä omatunto ja hyväksikäytetty olo, mutta se vain tuntui niin hyvältä. 

Eeva työnteli itseään muukalaista vasten. Pian kolmas sormi lisättiin teinin pilluun. Se sai Eevan parkaisemaan yhä entistä kovempaan ääneen. Kolmas sormi venytti tytön pillua todella leveälle. Eevan pillu oli aivan tulessa sormien pumppautuessa ahnaasti hänen tiukkaan ja märkään pilluunsa. Tyttö alkoi tärisemään tuntiessaan orkun lähestyvän. Eeva hinkkasi itseään muukalaisen sormia vasten ja vikisi villisti. Tytön oli pakko saada koskea klitoristaan, joten hän alkoi hieromaan sitä vauhdikkaasti. Eeva nosti minihamettaan ylöspäin eikä välittänyt siitä näkikö kukaan ja alkoi hinkkaamaan turvonnutta klittaansa. Ei mennyt kauaa, kun tytön pillu alkoi supistelemaan muukalaisen sormien ympärillä teinitytön saadessa ensimmäisen orgasminsa festariyleisössä. 

Yhtäkkiä sormet vedettiin pois tytön pillusta. Eeva oli pettynyt. Vaikka hän oli juuri tullut hän halusi lisää. Sormet olivat herättäneet kiiman teinin sisällä. Mitä sä oikein ajattelet? Eeva sanoi itselleen mielessään. Sun pitäisi olla iloinen, että se on nyt ohi, tyttö jatkoi. Juuri kun Eeva oli lopettanut itsensä syyllistämisen hän tunsi sormien palaavan. Tällä kertaa ne vetivät hänen stringinsä alas. Eeva nosti jalkojaan hieman, jotta muukalainen sai pujotettua stringit pois hänen päältään. Hän seisoi nyt väkijoukon keskellä ilman stringejä minihameessa, joka paljastaisi kaiken, jos tyttö liikkuisi edes hieman rajummin. 

Eeva työnsi vahingossa vaistonomaisesti persettään ylöspäin muukalaista kohti. Mikä häntä vaivasi! Hän ei ollut koskaan aikaisemmin käyttäynyt näin huoramaisesti! Tällä kertaa hän ei tuntenut pillullaan muukalaisen sormia vaan tämän paksun ja kovan kyrvän. Muukalainen siveli Eevan kiimasta märkiä pillunhuulia kalullaan. Ennen kuin tyttö ehti estää muukalaista tämä työnsi kyrpänsä Eevan tiukkaan ja kosteaan vittuun. Muukalainen vei ensin terskan Eevan sisään ja jatkoi sitten hitaasti koko varren painamista nuoreen pilluun. Eeva haukkoi henkeään yrittäessään pysyä tajuissaan, sillä muukalaisella oli todella suuri ja hyväntuntuinen kyrpä! Kulli tuntui niin hyvältä, että Eeva menetti itsehillintänsä. Hän ei pystynyt estämään muukalaista, sillä tämän kyrpä tuntui aivan liian hyvältä. Sen sijaan Eeva auttoi häntä ja levitti pillunhuuliaan leveämmälle, jotta muukalainen pääsisi tunkeutumaan kokonaan nuoreen vittuun. 

Muukalainen alkoi hitaasti pumppaamaan itseään Eevan tiukan pillun sisuksiin. Jokainen työntö lähetti euforisia aaltoja Eevan läpi saaden tämän voihkimaan kiimaisesti. Tyttö ei ollut uskoa sitä! Häntä nussittiin festariyleisössä! Hän olisi voinut pysäyttää muukalaisen heti huutamalla, että hänet raiskattiin, mutta Eeva ei tehnyt sitä. Ainoat äänet, mitä tytön suusta lähtivät olivat kiimaiset ulahdukset ja voihkaisut. Muukalaisen paksu ja suonikas kyrpä teki todella hyvää tytön tiukassa vitussa. Kulli kiihdytti tahtiaan ja alkoi tunkeutumaan villimmin Eevan sisään. Tyttöä kiihotti kiinnijääminen niin paljon, että hän alkoi jopa toivoa sitä. Varmasti joku huomaisi heidät, sillä nussiminen oli käynyt jo niin rajuksi, että muukalainen käytännössä hakkasi itseään Eevan pillua vasten tytön hinkatessaan itseään tämän kyrpää vasten. Teini tunsi toisen orkkunsa lähestyvän. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa hamettaan uudestaan ja alkaa hieroa klittaansa. 

“Aaaah! Joo! Joo! JOOOO!” Tyttö vikisi muukalaisen kyrvän venyttäessä hänen vittuaan voimakkaasti.

Tyttö nautti silmittömästi panosta, kunnes muukalainen alkoi raottaa hänen pakaroitaan. Eeva tunsi märkien sormien hierovan hänen perseenreikäänsä. Tyttö ei ollut aivan varma siitä. Hän ei ollut koskaan saanut mitään perseeseensä, ei edes sormia. Hän ei ollut varma halusiko muukalaista sinne. Tytöllä ei ollut kuitenkaan vaihtoehtoja, sillä hän oli niin kiimassa, että ei pystynyt kontrolloimaan itseään. Pian märkä sormi tunkeutui hänen perseeseensä. Tyttö huusi ei, mutta ei ollut varma kuuliko muukalainen edes häntä yleisön ollessa niin kovaääninen. Muukalainen oli saanut sormensa kokonaan nuoren tytön peppuun ja pumppasi sitä nyt edestakaisin.

Eeva jatkoi vastustelemista vielä hetken, mutta yhtäkkiä sormi alkoi tuntua kumman hyvältä. Sen lisäksi muukalainen jatkoi tytön pillun naimista. Pian toinen sormi lisättiin Eevan perseeseen. Tyttö oli seota sen tuntuessa niin hyvältä. Hän sai samaan aikaan paksua ja suonikasta kyrpää sekä kahta sormea anaaliinsa. Tyttö heilui villisti muukalaista vasten saadessaan elämänsä parhaimman orgasmin. Muukalainen ei kuitenkaan lopettanut vaan jatkoi tytön naimista rajusti ja Eeva tunsi orgasminsa vain jatkuvan jatkumistaan. Hän ei meinannut enää pysyä pystyssä kyrvän ja sormien tuntuessa niin hyvältä. Tytön polvet pettivät, jolloin muukalainen nappasi tästä kiinni toisella kädellään ja jatkoi Eevan nussimista, vaikka tyttö oli puoliksi ilmassa muukalaisen sylissä. 

Eeva yritti voimattomasti jatkaa panoa työntämällä itseään muukalaista vasten, mutta hän oli niin uupunut saadessaan tajunnanräjäyttäviä orgasmeja, että ei meinannut pysyä tolpillaan. Muukalainen jatkoi pillun naimista ja Eeva tunsi saavansa ketjuorgasmeja peräjälkeen. 

“Aaaaaah joooo! Nussi! Nussiiii! Nussi muaaa!” Tyttö kiljui. 

“Sä oot tosi kuuma ja likainen huora.” Muukalainen puuskutti Eevan korvaan. Se sai Eevan kiihottumaan vain entistä enemmän, koska silloin tyttö muisti, että he olivat suuren väkijoukon seassa. 

“Nussi mua, nussi mua niin kuin huoraa…” Eeva kuiskasi voimattomasti takaisin muukalaiselle.

Muukalainen paukutti vielä hetken tytön pillua ja karjaisi sitten voimakkaasti. Eeva tunsi, miten muukalaisen paksu terska pumppasi spermansa syvälle tytön sisään. Muukalainen ähki ja upotti sykkivän kyrpänsä aivan teinitytön pillun perukoille siementäessään tämän. Eeva sai uuden orkun tuntiessaan muukalaisen kuuman sperman purkautuvan sisäänsä. Tytöstä tuntui niin kiihottavalta saada tuntemattoman miehen lastit sisäänsä kaikkein ympäröimänä. Muukalainen jatkoi itsensä pumppaamista Eevan supistelevaa pillua vasten laskeakseen jokaisen tipan spermaa tämän sisään. Eevasta tuntui siltä, että muukalainen oli laskenut ainakin muutaman litran spermaa hänen pilluunsa, sillä se oli aivan täynnä mällistä. 

Pian muukalainen vetäytyi nopeasti pois Eevasta ja teini oli kaatua ilman muukalaisen tukea takanaan. Eevalla oli samaanaikaan hieman nolostunut, mutta euforinen olo. Häntä oltiin juuri naitu kaikkien näiden ihmisten ympärillä! Tyttö oli aivan varma siitä, että joku oli huomannut heidät. Eeva tunsi kuinka muukalaisen lastit valuivat alas hänen reisiään pitkin. Sperma oli vielä todella lämmintä. Se tuntui kiihottavalta. Eeva vei sormensa spermaan ja toi sen sitten suuhunsa maistaakseen sitä. Tyttö yritti kääntyä taaksepäin nähdäkseen josko muukalainen olisi yhä jossain lähettyvillä, sillä tälläisessä sumassa hän ei olisi voinut ehtiä kauas. Tytöllä kesti hetkiä kääntyä tiheässä väkijoukossa, mutta hän onnistui vihdoin. Hänen takanaan oli kaksi mahdollista epäiltyä. Yksi heistä oli keski-ikäinen ja hieman roteva mies. Toinen heistä oli nuoren näköinen nörttipoika, joka oli ehkä Eevan ikäinen. Tyttö ei ollut uskoa silmiään. Hän ei ollut varma kumman hän toivoisi muukalaisen mielummin olevan, mutta yksi asia oli varma. Hän halusi lisää paksua muukalaiskyrpää. 

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 31

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
ritari
8 kuukautta sitten

Ihana tarina

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anna tippiä kirjoittajalle:
Maksu prosessoidaan PayPalin avulla. Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
[give_form id="1488"]
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Tulevaisuuden Miespalvelija II
syyskuu 29, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Fantasia,
Aikuisten Kesken, Orgasmi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Täti Jää Kiinni
tammikuu 22, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Poika,
Insesti, Pettäminen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Leirin Uimaohjaaja
tammikuu 6, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Nuori Tyttö,
Julkiset Paikat, Vanhempi Mies
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aihetta Juhlaan II
toukokuu 19, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Cuckold,
Vaimo, Kimppakivaa
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 39
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu