Pantiin Vakuudet Kuntoon

17 marraskuun, 2021 | Kirjoittanut: Fantasia
4
(22)
Kysyin suoraan että mitähän vaatimuksia herra rahoituspäällikkö tarkoitti.

Avopuolisoni Jannen kanssa olimme päättäneet hankkia oman asunnon. Siihen tarvittiin tietenkin pankista asuntolainaa sillä eihän kenelläkään sellaisia summia ollut tilillä, ellei ollut lottovoittaja tai kultalusikka suussa syntynyt. Siispä tilaamaan aikaa pankista neuvotteluihin.

Saimme ajan pankkiin jossa Janne oli jo asiakas mutta minulla ei ollut minkäänlaisia kytköksiä kyseiseen rahalaitokseen. Pääsimme rahoitusjohtajan puheille ja meihin suhtauduttiin ihan positiivisesti. Ongelmana oli minun kohdallani se, että ollessani toisen pankin asiakas, minulta vaadittaisiin takaajat. Niitähän ei ollut kun en halunnut vanhemmiltani pyytää sitä suosionosoitusta.

Rahoitusjohtaja oli n. viisissäkymmenissä oleva charmantisti harmaantunut herra. Hän käyttäytyi todella herrasmiesmäisesti mutta pieni särö hänenkin ulkokuoressa oli, ainakin minun mielestäni. Hän nimittäin katseli minua häpeilemättömän kiinnostuneesti. Puhuessaan hän katseli vain minua. Katse mittaili minua arvioivasti ja olisin halunnut tietää hänen ajatuksensa vaikka ne aika selviä olivatkin. Miehen katseessa säkenöi haaste jonka hän heitti melko avoimesti minulle välittämättä siitä huomasiko Janne sen.

Päädyimme siihen että Jannelle myönnettäisiin hänen tarvitsemansa puolikas lainaan ilman takaajia mutta minun pitäisi yrittää löytää joku hellämielinen. Päästyämme kotiin mietimme mitä tekisimme. Minulla ei ollut mahdollisuuksia näillä ehdoilla pienempäänkään lainaan. Harmitti ja risoi koko tilanne.

Seuraavana päivänä, ollessani yksin kotona, mietin pääni lähes puhki mitä tekisin laina-asian kanssa. Ajatuksissani kävin mahdollisuuksia läpi kunnes päädyin arkaluonteiseen vaihtoehtoon. Siinä saattaisi mennä loputkin mahdollisuudet tai sitten ei...! Mietin miltä johtaja oli näyttänyt katsellessaan minua häpeilemättömän kiinnostuneesti, katseessa palaen kutsu ties mihin. Päätin ottaa härkää sarvista, vai sanoisinko tässä tapauksessa sarvesta. Soitin pankkiin ja sain kyseisen rahoitusjohtajan langattoman päähän. Neuvottelin tovin ja sain ajan varatuksi. Tällä kertaa menisin yksin.

Päivä, jona aikani oli varattu pankkiin, tuli ja Jannella oli sopivasti iltavuoro. Aikani oli klo 18 jolloin pankki olisi jo kiinni mutta johtaja oli luvannut päästää minut sisään. Valmistauduin huolella tapaamiseen sillä tästä riippuisi kaikki. Kävin suihkussa, föönäsin hiukset, rasvasin vartaloni hyvän tuoksuisella voiteella ja ajelin karvat sieltä mihin niitä oli kasvanut mutta missä niitä ei tarvittu.
Vedin jalkaani mustat stayup-sukat, mustat stringit ja mustat läpikuultavat rintaliivit. Pujottauduin vaaleanharmaaseen puolihameeseen, valkoiseen silkkipaitikseen ja hameenväriseen bleiseriin. Jalkoihini laitoin vielä harmaat korkeakorkoiset avokkaat. Meikki tietysti oli huoliteltu mutta aistillinen.

Olin pankin oven takana ajallaan. Hetken kuluttua rahoituspäällikkö avasi oven ja pyysi minut sisään. Hänen katseensa mittaili minua päästä jalkoihin. Aistin hänen katseensa selässäni kun kävelin edellään kohti neuvotteluhuonetta. Pankissa ei näyttänyt olevan enää asiakkaita, vain yksi toimistovirkailija hääräsi jotain palvelutiskillä. Kävelin korot kopisten huoneeseen ja hän sulki tumman savulasiliukuoven takanaan. Istuuduin tuoliin ja nostin jalan toisen päälle. Hameen helma nousi sopivan korkealle paljastamatta kuitenkaan mitään. Päällikön katse viivähti luvattoman pitkään reisissäni.

Kävimme läpi papereita ja puhe kosketteli etupäässä takaaja-asiaa. Tein selväksi mikä oli tilanteeni ja esitin kysymyksen oliko mitään muuta mahdollisuutta saada lainaa. Päällikkö oli mietteliäs ja vaitonainen. Silmät elivät koko ajan ja ne eivät jättäneet minua rauhaan. Vaihdoin jalkaa toisen päällä ja päällikön katse seurasi jokaista liikettäni kuin haukka rottaa. Mieleeni tuli kohtaus elokuvasta Basic Instinct jossa Sharon Stone vaihtaa jalkaa niin että näkyy sitä sun tätä. Tirskahdin itsekseni hieman ajatellessani mitä se olisi saanut aikaan jos olisin tehnyt samoin.

Rahoituspäällikkö piti silmäpeliä kanssani. Hän hymyili jollain tapaa irstaasti, ainakin kuvittelin niin. Hän nousi tuolistaan, käveli ovelle ja raotti sitä hieman. Hän kurkkasi saliin ja veti sitten oven jälleen kiinni. Hänen kasvoillaan karehti tyytyväinen hymy.

Istuuduttuaan pöytänsä taakse hän rykäisi. Se mitä nyt kuulin olisi tavallisen lainaajan punastumaan. Päällikkö ehdotti että jos olisin valmis tekemään muutaman palveluksen, hän olisi vastaavasti avuliaampi laina-asiassa. Kai ymmärsin mitä hän tarkoitti. Voi voi, minähän ymmärsin kaiken mutta sitähän en halunnut näyttää. Leikin hieman blondia ja olin ymmälläni. Halusin että herra saisi selittää minulle kaiken mitä hän tahtoi.

Rahoituspäällikkö nousi jälleen seisomaan ja käveli luokseni toiselle puolelle pöytää. Hän jäi seisomaan taakseni ja puhui koko ajan eduista joita saisin pankilta jos suostuisin myöntymään muutamaan vaatimukseen jotka piti hoitaa lainan saannin edestä pois. Kysyin suoraan että mitähän vaatimuksia herra rahoituspäällikkö tarkoitti.

Mies tuli seisomaan aivan taakseni ja hänen partavetensä tuoksu ui aisteihini. Minua oli alkanut haluttaa keskustelun aikana ja odotin jo miehen siirtoa. Hänen kätensä laskeutuivat olkapäilleni ja puristivat niitä hellästi. Jännityin tahtomattani ja kuvittelin miltä kosketus rinnoillani mahtaisikaan tuntua. Se sai minut värisemään. Kauaa minun ei tarvinnut odottaa. Kädet lähtivät liikkeelle tunnustellen. Hän selvästi kokeili miten reagoisin tilanteeseen. Kun en laittanut vastaan hänen eteneville käsilleen, rohkaistui hän ja eteni maaliin. Kädet tavoittivat rintani silkkipaitiksen alla. Kädet puristivat hellästi ja alkoivat leipoa kumpareitani yhä rohkeammin.

Nännini kovettuivat ja ne tuntuivat päällikön kämmeniin selvästi ohuiden liivien ja paitiksen läpi. Päällikkö napitti nopeasti paitikseni auki ja tarttui liivien peittämiin rintoihin yhä hanakammin. Hetkeksi hän lopetti. Kuului vetoketjun sirahdus ja sitten hän käänsi tuolini itseään kohti. Minä menin mukana. Katselin miestä. Hän seisoi edessäni puoli jäykkä kulli housun sepaluksesta roikkuen. Kasvoillaan miehellä oli irstas ilme. Päällikkö kehotti minua ottamaan kalunsa suuhuni. Ja niin myös tein. Tartuin kalun varteen ja puristelin hiljaa. Elin sykki ja hymyilin miehelle hymyä jota ei voinut kutsua muuksi kuin kiimaiseksi.

Avasin suuni, lipaisin punaisia huuliani ja upotin punoittavan terskan suuhuni. Toisella kädellä hyväilin kalun vartta ja toisella kaivoin pussitkin esiin, ulos housujen kätköistä. Hivelin sormin pusseja alta ja annoin samalla kalun upota yhä syvemmälle suuhuni. Välillä mies veti kalunsa suustani. Se kiilteli syljestäni märkänä. Mies nosti kupit rintojeni päältä ja hieroi terskaa nänneihini. Se teki ihanaa. Sitten taas kalu löysi tiensä suuhuni.

Mies lopetti ja halusi minut pöydälle selälleni. Tein työtä käskettyä. Hameeni rullaantui lantiolle paljastaen mustien sukkien suut ja stringit. Päällikkö huokaisi ja hiveli reisiäni. Hän ujutti sormensa stringien narun välistä kuumottavalle hävylleni. Mies murahti hyväksyvästi kun näki posliinini. Hän leipoi sormin pulleaa pilluani ja hinkkasi klittaa joka oli turvonnut. Huohotin jo aivan valmiina.

Päällikkö painoi kasvonsa haaroihini. Kieli alkoi leikkiä masurkkaa vaossani ja olin huutaa. Teki aivan jumalaista kun kieli lipoi nopeaan tahtiin ylt'ympäri kosteaa luolaani. Rahoituspäällikkö levitti pilluni apposen auki ja työnsi kieltään niin syvään sisääni kuin vain sai. Sitten hän työnsi pari sormeaan sisään ja runkkasi minua samalla lipittäen klittaa.

Mies nousi pystyyn kyykkyasennosta jossa oli ollut. Hän tarttui reisiini ja veti minut aivan pöydän reunalle. Hän piti kiinni sääristäni ja levitti ne auki. Pilluni tuli tarjolle. Päällikkö painoi kullinsa vakooni ja survaisi sen sitten kahvaa myöten sisääni. Miehellä ei ollut mikään pieni elin vaan siinä oli jo kokoa yllin kyllin. Siksi uikutinkin lähes kivusta kun mela vilahti mekkoon kokonaisuudessaan. Vaikka olinkin aivan märkä niin silti tuntui että paikkani ei kestäisi moista käsittelyä.

Päällikkö alkoi naida minua suorasukaisesti. Pois oli kaikki hempeily, nyt oli kyseessä pelkkä pano. Litinä ja pillun tuoksu täytti ilman kun päällikkö painoi sisään kuin muurinmurtaja. Hameeni oli lantiolla, bleiserini rullalla selkäni alla ja paitikseni auki. Rinnat pullottivat liivien kupeista valtoimenaan ja hytkyivät työntöjen tahdissa puolelta toiselle.

Mies ohjasi jalkani olkapäilleen ja irrotti otteensa. Hän tarttui vuorostaan nyt rintoihini ja ne alkoivat saada kunnon kyytiä. Niitä leivottiin, puristeltiin, vaivattiin. Väliin hän venytti nännejäni niin että luulin niiden irtoavan. Tahti vain kiihtyi ja mies huohotti jo kuin höyryveturi vaikka kunto hänellä oli varmaan mitä parhain.

Samassa tunsin miten orgasmini lähti liikkeelle. Se kasvoi ja kasvoi täyttäen minut hehkullaan. Hoin että mies nussisi nopeaan. Minulta tulisi aivan pian. Mies lisäsi tahtia ja huomasin että ei ollut hänenkään laukeamisensa kaukana. Hän keräsi rintani kouriinsa, pusersi niitä kovaa ja upotti kullinsa viimeisen kerran pilluni syöveriin. Sitten roiskui. Sperma ampautui pilluuni ja mies huohotti rajusti. Sperman lennähtäessä sisääni, tulin samaan aikaan. Huusin orgasmin otteessa. Uimme kahden orgasmin tuottamassa huumassa kohti aavaa ulappaa. Tunsin että kohta hukkuisin. Mies jatkoi pumppaamista ja siinä samassa koin tuplaorkun. Tärisin kuin horkassa kun uusi aalto otti minut vastaan ja heitti minut sen harjalle.

Sanomattakin on selvää että rahoituspäällikkö oli herrasmies. Selvitin takaukset ja nyt meillä Jannen kanssa on ihan oma koti odottamassa muuttoa.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 22

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Työkavereiden Ryhmäpano
25 kesäkuun, 2021
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Ryhmäseksi,
Monta Miestä, Nuori Nainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Serkku Kesämökillä
9 tammikuun, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Ei Tahdonmukaista Seksiä,
Insesti, Nuori Tyttö
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Twerkkausta Saaressa
14 marraskuun, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Salakatselu,
Teinityttö, Vanhempi Mies
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sain Miestä
18 marraskuun, 2021
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Romanttinen,
Himokas, Creampie
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 75
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
crossmenu