Paras Joulu Ikinä

joulukuu 23, 2019 | Kirjoittanut: Tyttövaan
4.6
(54)
Mä istuin pukin kyrvällä olohuoneessa kaikkien sukulaisteni edessä.

Joulu lähestyi ja mua kiinnosti vain yks asia. Mä halusin lahjaksi uuden iPhonen. Mun vanha oli mennyt rikki, kun joku huora tönäisi mua yhdissä bileissä ja nyt mä tarvitsin uuden. Olin toivonut äidiltä ja isiltä sitä ja paria muuta lahjaa, mutta eniten mä halusin sen puhelimen. Mä olin joutunut kärsimään mun vanhan kännyn kanssa pari viikkoa enkä kestäisi enää kauaa. Aioin raivostua äidille ja isille, jos en saisi uutta puhelinta joululahjaksi. 

Me vietettiin perinteistä joulua sukulaisten kanssa jossain korvessa. Mua ei kauheesti kiinnostanu viettää joulua, varsinkaan kun äiti ja isi ei antanu mun juoda isovanhempien nähden. En ymmärtäny, että mitä väliä sillä oli vaikka mummi ja ukki olisikin nähnyt. Se oli kuitenkin vaan punaviiniä eikä viinaa. Isovanhempien lisäksi meille tuli mun serkut ja äidin sisarukset. Mua ärsytti, että jouduin viettämään joulua sukulaisten kanssa. Olisin mielummin vaan ollut yksin mun uudella kännykällä. Sitten kun siis sain sen. 

Eniten mun sukulaisissa mua ärsytti mun kaks serkkua. Muut serkut oli niin pieniä, että ne oli vielä ihan ookoo. Mun serkku Otto ja mä oltiin molemmat 17-vuotiaita. Se perverssi kuolasi aina mun perään ja katseli mun persettä. Mua vitutti Otto, koska se ei ollut ees niin hyvännäkönen! Se ois saanu katella niin paljon kun haluu, jos se ois hyvännäkönen. Mutta se ei ollut. Mä en tiiä mitä se oikein kuvitteli ittestään kun se aina tuijotti mua niin kiimasesti. Ihan kun se ois koskaan saanu multa! Se oli mua paljon rumempi enkä mä antanut huonomman näkösille pojille mun tiukkaa pillua. 

Toinen ärsyttävä mun ärsyttävistä serkuista oli Eveliina. Se oli Oton isosisko ja meitä pari vuotta vanhempi, mutta se oli aina olevinaan muka aikuinen. Vaikka se oli täysi-ikäinen ei se ollut edes paljon vanhempi! Silti se kohteli mua kuin jotain pientä pentua. En mä mikään pentu ollut, koska olin varmasti saanut enemmän kyrpiä mun sisään kun se, vaikka se oli vanhempi! Jonkun olisi pitänyt ojentaa sitä ylimielistä lutkaa. Sillä ei ollut edes niin kiinteet tissit tai hyvä perse. Mä voisin helposti viedä kaikki sen pojat, jos mä vaan haluaisin. 

Mulla oli poikaystävä. Sen nimi oli Elias ja se harrasti lätkää. Mä pistin sen kanssa poikki pari viikkoa ennen joulua. Mä olin yllättänyt sen mun parhaan kaverin kanssa sängystä. Se oli pannut Anettea takaapäin mun sängyssä sen huoran vikistessä. Anette oli brune, kun taas mä olin blondi. Mun mielestä blondit oli paljon kuumempia. Mulla oli kirkkaan siniset ja säihkyvät silmät kun taas Anetella oli ruskeet. Sillä oli ehkä vähän isommat tissit, kun mulla, mutta mun oli kiinteemmät, melkein D-kuppiset. Me oltiin samanpitusia sen kanssa, 165 senttisiä ja meillä oli tosi aika vartalot, vaikka mun perse oli kyllä vähän parempi. Mua ärsytti, että olin menettänyt samalla mun parhaan ystävän sekä mun poikaystävän, mutta eniten mua ärsytti se etten mä ollut saanut yli viikkoon munaa. Mun pieni pillu kaipas patukkaa sen sisään koko ajan. Mä olisin varmasti saanut sitä keneltä vaan, mutta me oltiin korvessa sukulaisten kanssa eikä siellä ollut ketään niiden lisäksi. Harkitsin jopa Ottoa, mutta sitten näin sen naaman ja muistin, miten ällöttävän näköinen se on. En ollut koskaan ennen joutunut tyytymään pelkästään mun vibraattorin, mutta näköjään nyt oli käymässä niin. Kukaan mun sukulaismiehistä ei ollut yhtään houkuttava kaljamahoineen. Ehkä jos mä vetäisin kunnon perseet voisin antaa jonkun tätien miehistä nussia mua takaapäin, että mä en näkisi niitä, mutta sekin ajatus puistatti mua vähän. 

Me syötiin ja juotiin. Porukat halusi laulaa lauluja, mutta mä en laulanut mitään. Kestin niiden horinoiden läpi miettien uutta kännyäni, minkä pian saisin. Menisipä päivä nopeammin, jotta voitaisiin jo avata lahjat. Jouluruoka oli ihan hyvää, mutta muuten koko päivä oli ihan perseestä. Mä tykkäsin laatikoista ja kinkusta, mutta just kun mä aloin nauttimaan niistä tunsin käden reidelläni. Mun vieressä istui tädin mies Heikki. Mitä helvettiä se perverssi luuli tekevänsä! Heikki oli aina katellut mua muka salaa, mutta kyllä mä olin sen huomannut. Ajattelin antaa sille litsarin ja paljastaa kaikille mitä se hommaili pöydän alla, mutta sen sormet löysi aivan liian nopeasti mun vitulle, joka oli jo valmiina märkänä kiimasta. Enhän mä ollut saanut kyrpää ainakaan viikkoon! Mulla oli yllä tuhma tonttuhame, koska äiti pakotti mut käyttämään jotain joulusta. Olin valinnut kaupasta lyhyimmän tonttuhameen, jonka löysin. Mun oli blondissa päässä oli tonttulakki, joka sai mut näyttämään ihan pukin tuhmalta apulaiselta. 

Heikki jatkoi sormileikkiään pimpsallani. Kirosin mielessäni. Olisin vain halunnut syödä rauhassa, mutta mun kiimapillu halusi jotain muuta. Toivoin, että mun vieressä ois edes istunut mun serkku tai joku muu, koska Heikki oli tosi ällö. Kuitenkin miehen sormet tuntui taivaallisilta mun tiukassa pillussa. Kiemurtelin tuolilla, mutta sain pian itseni kuriin ja nipistin Heikin kättä kovaa. Mies meinasi pudota tuolilta saadessaan sätkyn. Päätin säästää sen nöyryytykseltä. Jos mä tarvisin jotain joskus mä voisin yrittää kiristää Heikkiä tällä. Se oli kai ihan varakas. 

Nyt sain keskittyä syömään rauhassa Heikin jättäessä mun pillun rauhaan. Loppu ateria kului nopeasti mun hotkiessa kinkkua. Ohjelmassa oli kaikkea tylsää vielä ennen lahjojen jakamista. Yritin kestää päivän läpi puhelin mielessäni. 

Illan lähestyessä mä en enää kestänyt sukulaisiani. Sen lisäksi mä olin niin kiimainen, että en malttanut istua aloillani. Mä tarvitsin jotain mun sisään. Harkitsin serkkupojan kyrpää, mutta päätin kuitenkin tyytyä dildooni. Kävin noutamassa huoneesta mustan vibrani ja sujahdin leikkimään sen kanssa vessaan. Siitä lähti aika kova surina ja toivoin, että kukaan ei kuulisi sitä. Laitoin oven lukkoon ja istuin pöntölle. Levitin haarani levälle, nostin hamettani ja painoin vibran päälle. Vein tärisevän sauvan klitorikselleni. Meinasin kiljaista pelkästä ensikosketuksesta. Musta vibra surisi menemään klittani päällä. En joutunut ottamaan stringejäni pois koska mulla ei ollut niitä alla. Mun pillu oli ihan märkä jo valmiiksi mutta kun mä upotin vibran mun sisään pimpsa tulvi ympäri vessaa. Huomasin, että olin alkanut epähuomiossa huohottaa kovaa. Toivottavasti kukaan ei kulkenut vessan vierestä, koska oli varmasti aika ilmiselvää, mitä siellä tapahtui. Kuului surinan ääntä ja mun kiimaisia kiljahduksia, jotka ei onneksi ollu niin kovia. Purin mun hampaat yhteen ja yritin olla mahdollisimman hiljaa vibran työstäessä mun pillua. Katselin mun posliinia pimppaa ja ihailin siitä ulos vuotavia nesteitä ja kiiltelevää mustaa patukkaa, joka venytti leveälle mun kireitä vitun seinämiä. Säpsähdin tajutessani, että äitini huhuili minua olohuoneessa. Voi vittu, kirosin. Olin ollut niin lähellä tulemista, eikä äiti ei lopettanut huhuiluaan. 

Avasin lukon ja astuin ulos pillunhajuisesta vessasta. Huomasin Oton kävelemässä kiireisesti vessalta pois päin. Ei kai se perverssi ollut salakuunnellut mua vessan ulkopuolella? Olisi edes tullut katsomaan näytöstä sisälle vessaan… Kiirehdin olohuoneeseen, jonne kaikki olivat jo kokoontuneet. Toivoin, että märkä vittuni ei tuoksahtaisi liikaa ja saisi kaikkia kiimaisia sukulaismiehiä innostumaan. 

“Milloinkohan se pukki tulee?” Äitini kysyi pieniltä serkuiltani. Voi ei. Toivottavasti vanhemmat eivät olleet palkanneet taas jotain tekopukkia käymään meillä. Nuoremmat serkuistani olivat nimittäin alle 5-vuotiaita ja he odottivat kovasti pukkia. Mua ei yhtään kiinnostanut valkoparta sillä halusin vaan mun uuden kännyn. 

Oveen koputettiin. Sieltä se tulee, arvasin. 

Ovi avattiin ja sisään astui roteva mies joulupukin asussaan. “Hou hou hou!” Pukki toivotti. Serkkuni olivat aivan lumoissaan ukon saapumisesta. 

“Onkos täällä kilttiä lapsia?” Pukki kysyi. 

“Me ollaan, me ollaan!” Serkkuni huusivat kuorossa. Pukki oli tuonut mukanaan suuren säkin lahjoja. Toivottavasti valkoparta ei ollut unohtanut mun puhelinta. 

Pukki kävi istumaan tuolille kuusen eteen. Sitten se alkoi laulamaan ja kaikki yhtyivät mukaan paitsi mä. Koko lahjojen jako prosessi oli aivan liian hidas ja pukki halusi laulaa aivan liian monta biisiä. Sitten se alkoi vielä ottaa lapsia syliinsä. 

“Mitäs sinä toivot?” Pukki kysyi pieneltä serkultani. 

“Leegoja!” Poika vastasi innokkaasti. Sen jälkeen oli muiden pienien vuoro, kunnes kaikki oltiin käyty läpi. Vihdoin pukki alkoi kaivamaan säkistään lahjoja ja jakamaan niitä. Lapset villiintyivät lahjoista ja muakin alkoi kutkuttamaan mun uusi puhelin. Pukki oli jakanut varmaan jo miljoona lahjaa enkä mä ollut saanut yhtään. 

“Onkos tyttö ollut noin tuhma, kun ei lahjoja tule?” Vanha ukko kysyi hekottaen minulta. Tiesin, mitä ukko yritti ja vastasin sen tyhmään kysymykseen äkäisellä katseella. Olisin muuten kironnut sille, mutta en viitsinyt tehdä sitä mummin edessä, ettei se saisi sydänkohtausta. 

“No löytyihän täältä yksi lahja Isabellallekin!” Pukki murahteli. “Tulepas tänne syliin katsomaan.” Ukko kehtasi ehdottaa. En aikonut mennä, mutta äiti katsoi muhun tuimasti ja päättelin, että mitä nopeemmin saisin mun puhelimen sitä parempi. 

Kömmin iljettävän ukon syliin. Pukki otti kunnolla kiinni musta. Vanhan ukon sormet porautuivat mun syvälle perseeseen ja meinasin huitaista valkopartaa kyynerpäälle. Pukki keinutteli mua sen sylissä niin, että sen kyrpä osui mun vittuun. Mä meinasin parkaista sen tehdessä niin hyvää. Ukko jatkoi itsensä hinkkaamista mua vasten ja pian mä tunsin, miten mun kiimapillu oli kastellut pukin housut mun alla. Onneksi kaikki keskittyivät niin ahkerasti omien lahjojensa avaamiseen, että meihin ei kiinnitetty huomiota. 

Kyrpä hipaisi mun klittaa ja mä huokailin ukon korvaan sen murahdellessa tyytyväisesti. 

“Katotaan löytyisikö pukin säkeistä sinulle vielä jotain.” Sen sanottuaan ukko nosti mut hieman ilmaan ja asetteli itseään paremmin. Mä meinasin saada sydärin, kun tajusin, että se vitun pervo oli kaivanut kyrvän ulos housuistaan. Kukaan muu ei voinut nähdä sitä mun hameen suojista. Pukki pyöritteli mua sen paljasta kyrpää vasten ja sai mut voihkimaan. Sitten se nosti mut uudestaan ja asetteli mun teinivitun sen vanhan ja paksun kyrvän päälle. Pillu läsähti pukin laskiessa mut sen kullin päälle. Valkoparta veti mut alas ja venytti mut sen paksun patukan ympärille. Mä olin niin kiimassa, että en ajatellut enää seuraamuksia. Mä halusin vaan kyrpää. Mä halusin, että vitun perverssi ja vanha ukko naisi multa aivot pihalle tässä kaikkien edessä.

Mä istuin pukin kyrvällä olohuoneessa kaikkien sukulaisteni edessä. Onneksi mun hame peitti just ja just valkoparran kullin sen alle. Mun pillua himotti niin paljon, että mun oli pakko vatkata sitä pukin keppiä vasten. Ukko ehdotti sukulaisilleni laulujen laulamista. Juuri oikealla hetkellä sillä mun teinipillu oli alkanut litistä ukon työstäessä sitä. Mun teki mieli hyppiä kyrvän päällä rajusti, mutta jouduin tyytymään vain pieneen ylös alas liikkeeseen. 

Porukka alkoi hoilaamaan ukon tahtiin, mutta kukaan ei keskittynyt täysin laulamiseen lahjoja avatessaan. Silloin ukko päätti kiihdyttää tahtiaan, koska kukaan ei katsonut. Se nosti mut ilmaan, jotta voisi nussia mua sen sylissä. Se alkoi paukuttamaan sen suonikasta kyrpää mun parkuvaan pimpsaan. Pillun tuoksu levisi huoneeseen, mutta onneksi joulutuoksut haisivat aika samalle. Pillu litisi pukin pumpatessa kullia mun nuoreen vittuun. Ukko lauloi kovaäänisesti muiden tahtiin, jotta se peittäisi mun kiimaisen ulahdukset ja litisevän pillun. 

Ukon ei tarvinnut naida mua kauaa, kun mä jo tunsin mun pillun alkavan supistelemaan sen patukan ympärillä. Äijä murahteli myös siihen tahtiin, että ei kestäisi kauaa. Ei kai se aikonut tulla mun sisään! Se jatkoi yhä lauluaan, mutta piti välillä taukoa ollessaan niin hengästynyt. Vatkasin kiimaisesti mun pientä persettä vanhaa pukkia vasten sen innostuessa. Se alkoi nussimaan mun kireää pillua siihen tahtiin, että mä sain orkun. Ukko tajusi sen ja alkoi hoilaamaan niin kovaa, että se peitti alleen mun kiimaiset parkaisut, kun tulin.

“Aaaaaaaah, nussi mua pukkkkiiihh.” Vikisin laulavan valkoparran kepin ympärillä. En tiedä miten ukko kesti mun pillun hieroessa sen kullia sellaisella paineella. Yksikään teinipoika ei olisi kestänyt sekuntia kauempaa niin tiukassa reiässä. 

Pukki murahteli kovempaa ja tiesin, että ukko oli lähellä. Mä en enää kaivannut vanhan ukon lasteja mun sisään, mutta mä en voinut tehdä mitään, koska olin jumissa sen sylissä. Jotkut sukulaiset olivat jo alkaneet ihmetellä, että mitä mä tein niin kauan sen sylissä. Yritin sanoa pukille, että älä tuu mun sisään vitun perverssi, koska mä en syö pillereitä, mutta sitä ei kiinnostanut. Sykkivä kyrpä räjähti ja ampui liisterit mun sisääni. Oli pakko myöntää, että ukon vanha ja kuuma sperma tuntui kiihottavalta syvällä mun limaisessa pillussa.

Sitten se viittoi jotakin mun sukulaisille ja sai kaikkien päät kääntymään toiseen suuntaan. Nopeasti, se heitti mut pois sen sylistä ja otti säkin syliinsä peittämään sen housuja, jotka mun pillu oli kastellut. Kun kaikki katsoivat takasin me oltiin jo turvassa. Mä istuin lattialla ja katselin, miten mun reisillä valui valkoparran paksua spermaa. Hymyilin äidille ja muille sukulaisille vilpittömästi kuusen alta. Sitten muistin paketin ja revin sen auki siltä seisomalta. Siellä oli kuin olikin mun uusi iPhone! Paras joulu ikinä. 

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 54

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
anovaan
6 kuukautta sitten

Lisää, lisää, lisää!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anna tippiä kirjoittajalle:
Maksu prosessoidaan PayPalin avulla. Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
[give_form id="1557"]
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Ei Vielä
huhtikuu 10, 2020
Näkökulma: Mies/Nainen
Kategoriat: Arki,
Vaimo, Ulkomailla
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ajomatka
heinäkuu 27, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Poikaystävä,
Julkiset Paikat, Kiimainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pillua Koulun Pukkareissa
maaliskuu 30, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Teinityttö,
Eka Kerta, Alaikäinen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vierasta Pillua Festareilla
tammikuu 8, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Tyttö,
Pettäminen, Sauna
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 36
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu