Pikkupillu ja Kiimainen Vuokraisäntä (1)

21/03/2022 | Kirjoittaja: Iris |
7 min
Kertoja: Nainen | Nuori TyttöVanhempi MiesAnaalin Sormetus
4.6
(77)
Jeminan pillu kostui ajatuksesta, että hän tarjoaisi persettä kerran viikossa vanhalle vuokranantajalle.

”Voi vittu!”

Kännykkä lipsahti Jeminan kädestä juuri, kun tyttö pääsi portaiden ylätasanteelle. Bussi oli ollut tietenkin myöhässä, Google Maps oli neuvonut aivan väärää reittiä, hissi oli ollut varattuna jollekin, joka muutti joko talosta ulos tai sisään ja hän oli aivan hiessä juostuaan seitsemän portaikkoa ylöspäin.

”Voi vitun vitun vittu!” Puhelin ei ollut edes kolmea kuukautta vanha ja nyt sen näyttöön oli tullut jo särö. Iskä ei ostaisi uutta näin pian, varsinkin, kun hänen oli pitänyt hankkia puhelimeen panssarilasi ajat sitten.

”Näyttöön tulossa, vai?”

Jemina kohotti katseensa ja näki noin viisissäkymmenissä olevan miehen lukitsevan juuri asunnon 52 ovea. Mies katseli häntä suupieli nykien silmälasiensa yli, ilmeisen huvittuneena. ’Vittuuks virnuilee’, Jemina ajatteli, mutta loihti kasvoilleen mielistelevän hymyn. Mies oli varmasti Virtanen, se ukko, joka asuntoa vuokrasi.

”Joo”, Jemina tunki särkyneen puhelimen taskuunsa ja pyyhki hikisiä käsiään farkkuihin. ”Sori, et mä oon myöhässä… bussi ei tullu… ja sit toi hissi oli varattu… ja…”, hän katsoi miestä epätoivoisin, suurin silmin ja puri huultaan. Oliko asuntonäyttö jo mennyt?

”Kaikki muut ehtivät jo täyttää hakemukset ja lähteä, mutta minulla ei ole kiire. Jos haluat, voit tulla vielä vilkaisemaan ja täyttämään paperit”, mies sanoi leppoisasti ja ojensi kättään. ”Juhani Virtanen.”

”Jemina Kuusisto”, he kättelivät, ja Jeminalla oli outo tunne, että kädenpuristus kesti hieman liian pitkään ollakseen täysin luontevaa. ’Pervessi ukko’, tyttö totesi mielessään, mutta kämppä oli lähellä keskustaa ja koulua ja sitä kannatti ehdottomasti katsoa. Virtanen avasi oven ja he menivät sisään.

”Vau.”

Asunto oli ihana. Ikkunoista oli näkymä järvelle saakka, se oli tilava ja valoisa ollakseen yksiö, alkoviin mahtuisi suurempikin vuode, sen yhteydessä olohuoneeseen sohva, keittiöön neljän istuttava ruokapöytä. Lattia ei ollut mikään halpa muovimatto, vaan lautalattia, joka näyttäisi sekin hyvältä Instagram-kuvissa. Katossa oli kuitenkin oudot koukut, joiden tarkoitusta Jemina ei heti keksinyt.

”Mitä nois on ollu?”

Virtanen oli tullut vain metrin päähän hänestä ja ilmeisesti katsellut koko ajan, kun Jemina ihaili asuntoa. Mies vilkaisi koukkuja ja hymyili tavalla, jolla hymyillään yksityisille vitseille.

”Edellisellä asukkaalla oli täällä riipputuoli.”

”Ahaa… okei.”

Jemina availi keittiönkaappeja ja kurkisti kylpyhuoneeseen.

”Ei vittu! Oma amme!”

”Vesimaksu on kiinteä”, Virtanen totesi. ”Pannaanko hakemus vetämään?”

”Pannaan”, Jemina nyökkäsi päättäväisesti, ja tajusi vasta sitten kaksimielisyyden. Hetken tyttö näytti nolostuneelta ja hämilliseltä, mikä vain sai Virtasen virnistelemään enemmän. Hän laittoi hakemuspaperin keittiötasolle ja ojensi kynää, mutta kun Jemina tarttui siihen, mies ei päästänytkään irti.

”Tästä olisi kiinnostuneita noin viisikymmentä hakijaa tällä hetkellä”, Virtanen sanoi, kun Jemina katsoi tätä kysyvästi.

”Voi paska… Mulla ei taida olla kunnon mahiksia?” Jeminan hartiat laskivat.

”No… Se vähän riippuu”, Virtanen sanoi ja jokin miehen äänensävyssä sai Jeminan vatsanpohjaan äkisti nousemaan tuhat lepattelevaa perhosta. ”On pari keinoa, joilla voisin... nostaa hakemustasi hieman ylemmäs harkinnassani.”

Tyttö punastui tahtomattaan. ’Voi vittu, mä tiesin et toi äijä on joku perverssi…’ Hän piteli yhä kiinni kynästä, mutta päästi siitä nyt irti, veti hiuksiaan korvan taa. Jemina tiesi, että nyt oli oikea aika lähteä, mutta jokin pidätteli häntä. Asunto oli todella kiva ja hän oli käynyt sillä viikolla jo neljässä näytössä, koulu alkaisi ensi viikolla. ’Ja täs kämpäs on just täydelliset leveet ikkunasyvennykset… Ei kai se haittaa, jos mä vaan kysyn, mitä ne keinot on?’

”Okei…”, tyttö sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja vilkaisi Virtasta syrjäkarein. ”Mitä ne keinot on?”

Virtanen hymyili.

”Annat minun kosketella sinua vaatteiden alta, ja nostan hakemuksesi kymmenen varteenotettavan joukkoon”, mies sanoi.

Jemina oli vähällä pyöritellä silmiään. Hän oli arvannut aivan oikein. ’Kymmenen varteenotettavan joukkoon… No silti mä joutuisin kilpailemaan yheksän muun hakijan kanssa’

”Okei… entä muut keinot?” tyttö kysyi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Virtanen kliksautti pari kertaa mustekynää.

”Jos otat minulta suihin... olet kolmen parhaan hakijan joukossa.”

’Suihin! Okei, se kuulostaa jo joltain… mut ei toi äijä varmasti tyydy pelkkään suikkariin.’

”Entä millä mä varmasti saan tän kämpän?” tyttö kysyi ja katsoi miestä suoraan silmiin, vaikka tiesi jo vastauksen.

”Annat minun nussia sinua tuota keittiötasoa vasten. Ja”, Virtanen kostutti hitaasti huuliaan, katse nuoli nuoren tytön vartaloa pitkin. ”Jos annat minun panna sinua kerran viikossa… sinun ei tarvitse maksaa vuokraa... lainkaan.”

Asuntoon lankesi hiljaisuus. ’Ei vuokraa lainkaan… Eli mä maksaisin tolle äijälle luonnossa?’ Jemina ajatteli kasvot punaisina. ’Se on vielä pervompi kuin mä luulin… Mun pitäis lähtee menee, tehä tosta ilmotus… Tää on seksuaalista häirintää. Iskä vetäis tota guppea turpaan.’

Mutta outoa kyllä, hänellä ei ollut lainkaan ”häiritty” olo. Päinvastoin, Jeminan pillu oli alkanut kostua ajatuksesta, että hän tarjoaisi persettään kerran viikossa puolta vanhemmalle vuokranantajalleen. ’Ja sillä säästäisi ihan vitusti, kun ei tarvis maksaa mitään… Mä voisin ostaa uuden luurin vaikka heti...’

”Okei. Mä… mä suostun siihen panemiseen. Mut… mut tota viikottaista juttuu mun pitää miettiä…”, tyttö sanoi lopulta, hän halusi osoittaa, että piteli yhä lankoja käsissään. ’Mä päätän mun kehosta ihan ite.’ Ei hän halunnut sitoutua mihinkään.

”Erinomaista. Saat miettiä asiaa kaikessa rauhassa”, Virtanen ojensi kynän Jeminalle. ”Käänny ympäri ja ala täyttää hakemusta.”

”Öh… okei…?”

Jemina otti kynän ja käänsi selkänsä miehelle hieman hämillään, ’siis meinaaks se…?’

Vastaus tuli saman tien, kun hän oli laskenut kynän paperille ja nojautunut sen puoleen kirjoittamaan. Hän tunsi Virtasen käden takapuolellaan hierovan kevyesti hameen läpi.

”Jatka vain kirjoittamista.”

’Voi vittu… mihin mä oon joutunu…’ Jemina nielaisi vaikeasti ja alkoi kirjoittaa hakemukseen nimeään hyvin tietoisena siitä, mitä mies hänen takanaan teki. Lämmin käsi kouri ja hieroi häntä hyvän aikaa ja nosti sitten hameenhelmat ylös paljastaen räikeän pinkit alusvaatteet.

”Olisi pitänyt arvata, että kaltaisellasi pikkulutkalla on stringit”, Virtanen sanoi karkeasti. Miehen asiallinen puhetyyli oli vaihtunut aivan yllättäen. Jemina räpytteli silmiään nimittelylle, ’en mä oo mikään pikkulutka… vai oonko…’

Virtasen keskisormi tunkeutui entistä röyhkeämmin hänen reisiensä väliin etsimään klitorista saaden tytön uikahtamaan hiljaa.

”Ja aivan märkänä… Pikkupillua kiihottaa, kun vuokraisäntä kopeloi”, miehen ääni oli muuttunut himosta karheaksi ja tämä hieroi ohuen kankaan läpi Jeminan kostunutta pillua. ”Pyllistä sedälle kunnolla.”

Jemina punastui, (’Sedälle…’) ja notkisti kuuliaisesti selkäänsä. Hän huokaisi tahattomasti, kun Virtanen paljasti hänen pyöreän takapuolensa vetämällä stringin yhdellä nykäyksellä nilkkoihin. Hän ei voinut olla ajattelematta sitä, miltä mahtoi näyttää: nuori tyttö perse pitkällä keski-ikäisen miehen kourittavana, pillu vuotaen kosteutta, kun häntä halvennettiin. ’Mitä iskäkin sanois…’ Tuhma ajatus kiihotti häntä entisestään, samoin kuin Virtasen rumat puheet, jotka kävivät yhtä hävyttömämmiksi kuten tämän koskettelukin.

”Levitä jalkojasi, niin setä pääsee kunnolla työntämään sormet litisevään pilluusi… hyvä tyttö… ai että, kanssasi tuleekin olemaan hauskaa, isäntä aikoo nussia tätä pikkuista pillua niin lujaa… Tiukka opiskelijapillu tarjolla”, Virtanen mutisi ja sormetti Jeminaa takaapäin niin, että litinä kaikui muutoin tyhjässä asunnossa. ”Tykkääkö pikku teinilutka, kun setä sormettaa sun ahnasta pillua?”

’Mitä tollaseen pitäs vastata… Kai se nyt näkee, et mä tykkään...’

”J-joo”, Jemina mumisi epäselvästi, hänen kasvonsa olivat painuneet käsivarsia vasten eikä kirjoittamisesta ollut tullut enää mitään. Virtanen läimäisi häntä avokämmenellä takapuolelle.

”Mitä pikkulutka sanoi?”

”Joo!” Jemina vinkaisi kovempaa. ”Tykkään mä!”

”Hyvä lutka… isännän halpa huora… Tulet tänne myöhässä pyllistelemään vanhemmalle sedälle ja annat sedän nussia sun pikkupillua kämppää vastaan… Nautit oikein”, Virtanen läimi häntä lisää takapuolelle saaden tytön vinkaisemaan joka iskusta. Sellaisesta ei oltu sovittu, mutta Jemina huomasi kiihottuvansa läpsimisestä ja työnsi takamustaan miehen sormia vasten. ”Pikkuhuora tekee mitä vain rahasta, antaa vaikka pillua, kun vähän vihjaistaan… heti on perse pystyssä ja pikkuvittu kiimaisena.” Äkkiä miehen sormi olikin tytön pyllyreiällä, levitti kosteutta pillusta anukselle ja työnsi etusormenpäätä sisään. Jemina veti henkeä ja nytkähti kauemmas.

”Ei sinne!” hän sanoi nopeasti, ja sai palkakseen uuden läimäisyn. ”Oikeesti… mua ei oo koskaan…”

”Onko pikkupillu vielä perseneitsyt?” Virtanen kysyi selvästi innostuen ajatuksesta. ”Etkö ole vielä ehtinyt jakaa sitäkin vanhemmille sedille?”

”Emmä oo… älä jooko sinne”, tyttö pyysi pienellä äänellä, kun Virtanen jatkoi hänen peppunsa kiusaamista ja sormen ujuttamista sisälle. Se sattui vähän.

”Kireä pillu ja vielä kireämpi perse… Kyllä tällänen kämppä on kunnon persepanon arvoinen sentään…”, mies mutisi ja työnteli sormea sisään ja ulos, sylkäisi supistelevalle aukolle ja levitti sille lisää kiimaliukastetta. Jemina uikutti. ”Setä vain koskettelee hieman persereikää, ei muuta. Pillupanosta oli vain puhe, mutta kyllä setä nauttisi korkata näin nuoren tytön perseen… ehkä setä korkkaakin sen myöhemmin, kun tyttö alkaa käydä joka viikko nelinkontin odottamaan, että tulee vuokranmaksun aika… Saat valmistella perseesi sedälle kunnolla ja odottaa keittiönpöytää vasten, että setä tulee nussimaan persettäsi kunnolla, toivot, että se ei näy naapureille, miten sua nussitaan täällä…”

Jemina pystyi näkemään sen mielessään, sen miten hän makaisi avuttomana keittiönpöydällä kuin näyteikkunassa ja antaisi Virtasen nussia itseään. Joku naapurinmiehistä parvekkeella katselisi, miten hän tarjoaisi persettään vuokraisännälleen ja levittäisi pakaroitaan… ’Miks tää kiihottaa mua?’

Vyönsolki kilahti, vetoketju avattiin. Virtanen siirsi peukalon Jeminan pyllyreiälle ja painoi sen sisään samalla kun tyttö tunsi mulkun märillä pilluhuulillaan. Hän yritti kohottaa päätään ja katsoa, kuinka isoa kyrpää hän oli oikein saamassa, mutta Virtanen esti hänen aikeensa tarttumalla niskasta ja työntämällä häntä rintakehä keittiötasoa vasten.

”Nyt tyttö saa vuokraisännän kovaa kyrpää pikkupilluun. Täytyy toivoa, että pikkuhuora on pillereillä, sillä isäntä aikoo laskea sisään”, Virtanen murisi ja survaisi kalunsa kerralla pohjaan saakka. Jemina oli vastaamaisillaan, että hänellä oli kyllä pillerit, mutta vastaus hukkui syvältä kumpuavaan valitukseen, kun iso aikamiehen mittainen kyrpä lävisti hänen pienen suhteellisen kokemattoman pillunsa ensikertaa. Koskaan hän ei ollut joutunut yhtä venytetyksi, aikaisempien poikaystävien munat olivat olleet teinipoikien kikkeleitä.

”Ah… aaah… oih…”, Jemina voihki, kun Virtanen alkoi nussia häntä pitkin vedoin. ”Voi vittu-”

Tyttö parahti, kun Virtanen taas läimäisi häntä, tunkeutuen samalla entistä syvemmälle.

”Pikkulutkan vittu saa kunnolla täytettä, niin oppii tulemaan tapaamisiin ajoissa ja käyttäytymään”, mies urahteli. Läts läts läts. Kivekset hakkasivat rytmikkäästi persettä vasten, asunto täyttyi voihkeesta, pillun litinästä ja reisien läiskeestä. ”Tästä eteenpäin tarjoat sitä pilluasi vain anteliaasti ja kiität kaikesta, onko selvä?”

”J-joo…”

Läps.

”Mitä sanoit?”

”Joo!”

”Kiitä sitten, kiitä kun isäntä astuu kiimasta litisevää pikkupillua!”

”K-kiitos… kiitos, isäntä, et astut mun pikkupillua…”

”Hyvä tyttö… kenen lutka sinä olet?”

”Sun lutka… Isännän pikkulutka…”

Virtasen peukalo hakeutui taas Jeminan persereiälle ja Jemina antoi sen upota sisään. Ukko nai häntä lujempaa kuin kukaan oli koskaan nainut ja hän nautti joka hetkestä, pitäen molemmin käsin keittiötasosta kiinni, jotta hänen polvensa eivät olisi pettäneet, tuntemattoman vanhemman miehen kyrpä pumpaten sisään-ulos hänen teinipillussaan, peukalo runkaten hävyttömästi avautunutta persettä.

”Oih… oih… oih...”

”Tuntuuko hyvältä saada kunnon kyrpää sedältä?”

”Joo…”

”Miten haluat, että setä panee sinua?”

”Kovempaa… nussi mua, setä! Pane mua... kovempaa… oih...”

Takapuoli punoitti lyöntien voimasta, hiki valui kummankin selkää pitkin ja asunto täyttyi nuoren pillun ja vanhan kyrvän yhtymisen äänistä, ilmassa tuoksui kiima.

”Kunnon kiimainen lutka, ihana kireä pikkupillu”, Virtanen läähätti. Jemina ei kyennyt enää puhumaan, hän pystyi vain tarjoamaan itseään tuolle hävyttömälle ukolle, jonka kookas kyrpä tuntui täyttävän hänet ääriään myöten. Orgasmi yllätti hänet rajuudellaan, se veti polvet ja koko kehon veteläksi ja sai näkemään tähtiä. Jeminan pillu tiukentui Virtasen kalun ympärillä entisestään ja he molemmat voihkivat melkein huutaen. Miehen rytmi alkoi rakoilla, työnnöistä tuli terävämpiä ja ne saivat nuoren tytön ulahtelemaan. ’Nyt se tulee mun sisään’, Jemina ajatteli, ja sitten Virtanen survaisi kyrpänsä vielä kerran kunnolla pohjaan ja siemensi hänen vittunsa.

”Helvetin helvetti… hyvä tyttö…”

”Aih…”

Uusi vuokraisäntä työnteli vielä muutaman kerran sisään tyytyväisien urahdusten saattelemana ja veti kyrpänsä pois ahtaasta kolostaan. Sperma valui häpyhuulien välistä sisäreisille ja siitä lattialle. Tytön pakarat värähtelivät hienokseltaan, hame rutussa selän päällä. Pikkupillusta oli nussittu kaikki uho ja tämä vain huohotti keittiötasoa vasten silmät ummessa, tukka sekaisin.

”Se ei ollut hassumpaa”, Virtanen totesi, läimäytti Jeminaa pakaralle ja veti hänen stringinsä takaisin ylös, laski hameen alas ja sulloi kyrpänsä takaisin farkkujensa suojiin. ”Tervetuloa taloon.”

”Umh…”

Jemina tunsi, miten miehen lasti valui hänen pikkuhousuilleen ja yhä reisiä pitkin, kun hän suoristautui ja täytti hätäisesti hakemuslomakkeen loppuun. Virtanen kouri hänen rintojaan sillä välin, ujutti kättään paidan ali ohuille pitsiliiveille ja hieroi niitä mutisten jotain kiinteistä teinihuoran tisseistä.

”Muuttaa voit vaikka heti. Laitan sinulle viestiä käytännön asioista ja koska tulen kirjoittamaan vuokrasopimuksen kanssasi”, mies sanoi, kun Jemina oli täyttänyt hakemuksen ja mumisten kiittänyt. Hänen olonsa oli yhä epätodellinen, kun hän hetkeä myöhemmin poistui asunnosta takaisin kadulle. ’Mihin helvettiin mä oon ryhtynyt…’ Silti kotiin saavuttuaan Jeminan oli aivan pakko runkata itselleen toinen orgasmi Virtasen mällit yhä sisällään, ajatellen sitä, miten hänen kiimainen vuokraisäntänsä häntä tulevaisuudessa vielä käyttäisi.

Katso kaikki kirjoittajan Iris novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 77

12 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu