Pikkurouvan Peppuseikkailu

31/03/2022 | Kirjoittaja: Setämies Jari |
6 min
Kertoja: Mies | AnaaliPettäminenSeksilelut
4.3
(46)
Saan videoita, joissa Aliisa makaa selällään ja työntelee dildoa peräporttiinsa.

Olen Jari. Onnellisesti naimisssa olevan perheenisä. Vaimon kanssa seksielämä on hyvää ja kiihkeää. Viime aikoina kuitenkin eräs menneisyyden haamu on palannut elämään. Entisen tyttöystävän kaveri on lähetellyt vähän turhan vihjailevia viestejä. Vastaavaa tapahtui jo silloin ajat sitten kun olin vielä exän kanssa suhteessa. Asia edennyt sellaista humalaista puristelua pahemmaksi, ja nyt kaikilla osapuolilla on perheet ja elämät raiteillaan.

Jälleen saan tekstarin. Sieltä tämä Aliisa taas kyselee näemmekö tulevan viikon mesuilla, samalla toimialalla kun työskentelemme. Ja vähän turhaa flirttiä perään.. Aliisa on aivan reipas nelikymppinen rouva. Pieni taskuraketti jonka muotoja äitiys ole runnellut, lyhyet hiukset ja mukavat vähän alakuloiset ketunnenät, peppu on todella napakka.. Hän ei ole seksikkäämpi tai haluttavampi kuin vaimoni, mutta hän tuntuu olevan epätoivoinen. Lisäksi hänessä on tiettyä soveliaisuutta, hillittyä keskiluokkaa, joka herättää pienen pirun minussa. Hän todennäköisesti tekisi mitä tahansa saadakseen minut. Kehitän suunnitelman, jolla saisin samalla ruksittua yhden puuttuvista kokemuksista.

Käyn kaupoissa ja teen vähän nettiostoksia. Ostan postitusta varten laatikon, johon kirjoitan Aliisan osoitteen, mutta en lähettäjän nimeä. Laitan laatikkoon gopro kameran, jonka olen laittanut toimintakuntoon, prepaid-puhelimen, johon tallennan vain oman prepaidin numeron. Lisään partahöylän, vaahtoa, liukuvoidetta, alusvaatteita, anaalihelmet ja pienen anustapin. Mukaan kirjoitan viestin:

Hei Aliisa. Olen ymmärtänyt että olet halukas antautumaan eräälle henkilölle. Nyt sinulla on siihen mahdollisuus. Puhelimessa on numero yhteydenottoa varten. Älä yritä soittaa, yhteydenpito tapahtuu viesteillä. Laatikon sisällöstä voit päätellä mikä sinua odottaa, jos tälle tielle lähdet. Voin luvata että se on kiintoisa, nautinnollinen ja luottamuksellinen matka. Homman luonteeseen kuuluu, että vaikka olettaisit tietäväsi kenestä on kyse, kaikki kanssakäyminen tapahtuu nimettömänä prepaideillä. Odotan yhteydenottoasi. J.

Oletan että J riittää rauhoittamaan hänet. Tai mistä sitä tietää jos pikkuvaimolla on montakin miestä kiikarissa, mutta eipä sillä ole niin väliäkään. Kuluu muutama päivä. Prepaid piippaa.
-Oletko ihan sekaisin? En ole edes varma kuka olet.
Vastaan, että tiedät kyllä kuka olen ja lisään erään vihjeen joka paljastaa kaiken tarvittavan.
Kuluu muutama tunti.
- Tämä on niin outo kuvio että pakkohan mun on kuulla lisää..
Naurahdan näytölle. Pikkuvaimo on koukussa. Kerron hänelle ohjeet. Hänen tulee ajaa karvansa peppureikänsä ympäristöstä. Tussunsa hän saa käsitellä tai olla käsittelemättä, se kuuluu hänen vässykkämiehelleen. Teen selväksi että hänen synnytystiensä eivät kiinnosta minua, vaan hänen tulee täyttää tehtävänsä minun persepanona. Edessä on intensiivijakso, jonka jälkeen hän on valmis ottamaan minut vastaan suoleensa ja saamaan orgasmin ilman että tussuun kajotaan millään tasolla. Eli aloittakaamme, tehtävä yksi: Lähetä kuvia karvattomasta ryppyreiästäsi.

Prepaid ei piippaa enää. Mietin että näinköhän Aliisalla riittää pokka. Mutta seuraavana iltana tulee viesti.
-Tää on vähän hankalaa kun en oo yksin kotona usein. Tänään Matti vie lapset harrastuksiin. Tässä tulos. Whatsappiin tipahtelee kuvia pikkurouvan pakaroiden välistä. Toisella kädellä hän levittää pakaraa. Näky on kyllä hyvä. selkeästi suihkunraikas pieni pylly ajeltu tarkasti. Yhdessä kuvassa on hänen karvakolmiolla varustettu vittu ja sinne painunut sormi. Tekstinä ”olen ihan märkä”. Kirjoitan heti, että en ole kiinnostunut hänen etupuolestaan, haluan tehdä sen heti selväksi. En tule ikinä panemaan häntä sinne.

Laitan lopuksi tehtävän 2: Pue stay upit ja sukkanauhaliivi. Lähetä minulle goprolla kuvaamasi video kun öljyät peräreikääsi. Painele sormellasi kevyesti ja leikittele sillä. Laita sen jälkeen anaalihelmien pienimpiä palloja sisääsi. Huolehdi että valoa on riittävästi. Laita gopro sille teidän kirjahyllylle, siitä saanee hyvän zoomin. Käy nelinkontin sängylle ja paina sitten yläruumiisi alas sängyn pintaan, pidä huoli että reikäsi näkyy koko kauneudessaan.
- Tää voi mennä viikonloppuun
- Ei hätää, minulla ei ole kiire, vastaan.

Viikonloppuna saan videon. Rouva on siinä tosiaan pieni pylly pystyssä, levittelee rasvaa pakaroilleen ja niiden väliin, työntelee ensin etusormea sentin verran sisään ja käyttää välillä vitulla. Annan tämän anteeksi, tämän kerran. Sitten hän ottaa helmet ja laittaa muutaman sisään. Hän nyppii ulos ja lähetys päättyy.
- Hyvä. Vähän lähempää voit zoomata, muuten oikein seksikästä. Sulla on hyvä perse.
- ööö.. kiitos. On tää aika outoa.. ja aika kiihottavaa.

Tehtävä 3. Sama homma, mutta anustapin kanssa. harjoittele sitä riittävästi. Sitten lähetän linkin erääseen pornovideoon. Kerron että haluan hänen aikanaan antautuvan juuri noin.

Video tulee muutaman päivän päästä. Laatu on parempi, öljyä on riittävästi ja tappi lupsahtaa suoleen aika kivuttomasti. Hän leikittelee sillä ja toistelee pornofilmin lauseita, jotka hänelle lähetin. Runkkaan katsellessa.
Olen tällä välin tehnyt hankintoja. Olen hommannut kauko-ohjattavan liki äänettömän pienen anustapin ja kokoani vastaavan imukupilla varustetun jellydildon. Kerrankin on etua siitä että olen hyvin keskivertoinen varustukselta. Monsterikyrpä ei tätä leikkiä mahdollistaisi.

Lähetän dildon hänelle ja kehotan harjoittelemaan sen ottamista sisään eri asennoissa ja lähettämään videoita minulle. Kerron että tapaamme alan seminaarissa kahden viikon päästä, jolloin hänellä näkyy olevan puheenvuorokin tapahtumassa. Käsken ottaa prepaidin mukaan, pukeutumaan hameeseen ja jättämään alushousut pois. Kerron myös että kannattaa jäädä yöksi myös seminaarin toista päivää varten ja ottaa mukaan kaikki lähettämäni vaatteet.

Saan videoita joissa Aliisa makaa selällään jalat koukussa lähes olkapäitä vasten ja työntelee dildoa peräporttiinsa, toisessa hän on perse pystyssä kuin ensimmäisissä videoissa. Viimeisessä hän nuolaisee imukuppia, asettaa sen pöytään kiinni, rasvaa dildon, ja istuu hiljaa sen päälle. Hän asettelee sitä kohdalleen, katsoo sitten kameraan ja istuu hitaasti alas dildon painuessa suoleen. Samaan aikaan hän hokee ohjevideoni lauseita: Sinä omistat nyt mut, kukaan muu ei saa panna mun neitsytpeppua, sä omistat mut nyt.. Hän ratsastaa hiljaa ja ottaa kameran käteen ja vie jalkojensa väliin. Hän haluaa todistaa että se todella on anuksessa eikä tussussa. Hänen tummat nännipihat kohoilevat rytmikäästi ja nännit ovat aivan kovettuneina. Nuo vähän roikkuvat pienet rinnat ovat oikein kauniit. Hänen hengitys kiihtyy ja lopulta video katkeaa.

Seminaaripäivä. Aula tungeksii tuttuja ja tuntemattomia. Silmäkulmasta näen Aliisan, joka huomaa myös minut. Punastuiko hän? Tervehdimme osana isompaa tuttavien ryhmää, halaus on ehkä murto-osan normaalia tiukempi. Ainakin hameen osalta hän on noudattanut ohjeita.

Ohjelma alkaa ja istumme saliin. Kirjoitan Aliisalle tarkasti harkitsemani ohjeet.
-Seuraavalla tauolla kävele naulakoiden luo, ihan takakulmaan. Viimeisessä välissä on paksuja pitkiä takkeja, pujottaudu niiden välistä ihan perille asti. Asetu selkä naulakkoa 358 kohti aivan takkiriviin kiinni. Ole rentona, ota haara-asento ja nosta vähän hametta.
Poistun jo ennen taukoa ja kävelen naulakoille. Otan valot pois eteisestä ja kasaan takkeja niin että mistään ei oikein näe mitään, hyvä kun pääsee perille. Laitan kauko-ohjattavan anustapin patterin päälle, että se lämpiää ja pyörittelen sen valkovaseliinissa. Odotan. Luentosalin ovi avautuu ja porukka valuu ulos. Iloinen puheensorina täyttää aulan. Aliisa pälyilee ympärilleen ja lähtee kohti eteistä. Hän menee kuitenkin naistenhuoneeseen. Fiksu tyttö, ajattelen mielessäni, vaikka osittain epäilen että hän jänistää, eikä ole pesemässä pyhintään.

Käyn kyykkyyn takkien sekaan, naulakon 358 kohdalle. Odotan.. joku lähestyy. Näen pienet jalat aivan lähellä.. Aliisahan se, painaa nyt selkäänsä takkeja vasten, ottaa vähän haara-asentoa, nojaa yläruumista eteen ja nostaa hamettaan siten että käsien noustessa pakaroiden korkeudella levittää myös niitä. Olen laittanut kaukosäätimestä dildoon virrat ja siinä on pieni valo, jonka varassa osaan tähdätä kohti Aliisan ryppyreikää. Sipaisen sormella rasvaa siihen ja Aliisa värähtää, mutta ei kaikkoa. Painan tappia sulkijalihasta vasten ja se antaa periksi ja imaisee tapin, nyppäisen vähän ulos nähdäkseni miten ryppyreiän rypyt oikenevat, mutta päästän sitten irti. Tappi on terhakasti paikallaan. Taputan pakaralle ja työnnän Lissun liikkeelle.

Kun seuraavan ohjelman aikana istumme salissa päätän kokeilla tappia. Laitan sen pienellä voimakkuudella surisemaan hetkeksi. Etuviistossa istuvan Aliisan pää heilahtaa ja suusta meinaa selvästi päästä jokin ääni. Sammutan laitteen ja näppäilen Aliisalle viestin.
- Sinun puheenvuorosi aikana kannattaa pitää puhujanpöntöstä kiinni, saat vähän lisäpontta esitykseesi.
Vastauskin tulee nopeasti:
- Älä kovaa sit, mulla valuu mahlat jo nyt pitkin reisiä, oon aivan kiimassa.

Aliisan puheenvuoron aikana leikittelen vähän tapilla, hän vaihtaa kyllä asentoa ja välillä vähän puristaa puhujapönttöä. Hän selviää kuitenkin hyvin. Lähetän Aliisalle viestin:
- Voit poistaa tapin hotellilla. Nähdään ravintolassa illalla.
Illaksi tuttavaporukka suuntaa syömään kaupungin liki ainoaan siedettävään ravintolaan, joka sijaitsee hotellin alakerrassa. Kellon lähestyessä kymmentä laitan Aliisalle viestin.
- Anna toinen avain huoneeseesi. Mene klo 22.30 huoneeseesi, peseydy ja huuhtele reikäsi. Voit ottaa bideestä kahvan pois ja putsata letkulla itsesi, en halua sotkua enkä aio käyttää kumia. Laita mustat stay upit ja sukkanauhaliivi. Riippurintasi haluan jäävän paljaaksi. Käy sängyn jalkopäähän selällesi kuten lähettämässäni elokuvassa, siten että peppusi on sängyn reunan tasolla. Rasvaa ryppysi ja rentoudu. Tulen tasan klo 22.50. Puheet kuten elokuvassa, pidä silmät kiinni.
- Ok. Huone 223
- Kävelen hotellin käytävällä. Kello 22.49 painan kortin lukkoon. Huone on hämärä. Kävelen sängyn reunalle missä Aliisa on aivan sovitusti, pitäen käsillä jalkoja koukussa. Tussu kiiltää aivan märkänä, nainen on selvästi sormettanut itseään. Lasken housut ja otan kovettuneen kyrpäni käteen. Se on niin touhutippojen peitossa että en rasvaa sitä sen kummemmin. Vedän esinahan taakse ja painan sitä kohti Aliisan peräreikää. Ryppynaru antautuu helposti, näkyy että nainen on harjoitellut. Suoli on lämmin ja yllättävän löysä. Hyvä, sillä en halua tulla heti. Nyt saan siis ensimmäistä kertaa panna perseeseen. Työnnyn niin syvään kuin pääsen ja Aliisa aloittaa elokuvarepliikkien suomenkielisten versioiden toistelun hengästyneenä.
- Sä omistat mut. Sä omistat mut! Kukaan muu ei saa panna tätä neitsypyllyä, Sä omistat mut nyt! Tään neitsytperse on sun!
Hän hengittää yhtä tiiviimmin. Työntelen rauhallisesti, välillä käytän mulkkua melkein ulkona ja survaisen kovempaa pohjaan. Suoli on hetkittäin aivan rento ja välillä kahmaisee kyrvästä kunnon otteen.
- Pane mua, anna se mulle! Tule mun sisään, joo sä omistat mut, anna se mulle..ääni muuttuu sekalaiseksi huohotuksen ja vinkunan sekoitukseksi ja kiristys mulkkuni ympärillä lisääntyy. Tajuan että tässä se pikkurouva nyt saa perseorgasmia. Tieto on minulle liikaa ja räjähdän Aliisan suoleen, hänen kirkuessaan suoraan huutoa.. Sykin lastin toisensa perään, palleja oikein kouraisee kun uusi purkaus lähtee. Sykäykset laantuvat ja mulkku lysähtää kasaan ja lipsahtaa suolesta. Tajuan että nyt täytyy heti lähteä, nostan housut ja kävelen unenomaisessa sumussa ulos huoneesta.

Lue seuraavaksi osa 2.

Katso kaikki kirjoittajan Setämies Jari novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 46

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu