Puskapano Stadikalla

joulukuu 2, 2019 | Kirjoittanut: xxxMonica
4.1
(57)
Pian Alinan pillu alkoi värisemään siihen malliin, että tyttö harkitsi alistumista nautinnon kasvaessa liian suureksi.

Oli kuuma kesäpäivä Helsingissä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta lintujen laulaessa iloisesti. Kuten tavallista, kaikkien päivän suunnitelmaan kuului uiminen, niin kuin Alinankin. Alina oli 18-vuotias lukiolainen ja cheerleader Helsingistä. 

Alina pakkasi kassiinsa vaaleanpunaisen alaosan ja samaa sarjaa olevan niukan yläosan uimareissua varten. Hänen lempipaikkansa uimiseen oli kesällä Uimastadion, joten hän suunnisti kohti Stadikaa tänäänkin. Yleensä Alina meni uimaan suurella kaveriporukalla, mutta tänään melkein kaikilla hänen kavereillaan oli menoa, joten hän päätti mennä yksin. Ainakin hän saisi nauttia yksin miesten katseista. Melkein kaikkien miesten katseet kiihottivat häntä lukuunottamatta joitakin vanhoja perverssejä. Alinalla oli poikaystävä, mutta viime aikoina heidän suhteensa oli ollut etäinen, eikä hän ollut saanut poikaystävältään läheskään tarpeeksi kyrpää. 

Yleensä kaikki, jotka katselivat Alinaa olivat varuillaan kiinnijäämisestä. Yksi näistä henkilöistä oli Lukas. Hän oli kesätöissä Stadikalla uimavalvojana. Hän oli jo aikaisemmin katsellut Alinaa, sillä tyttö kävi uimassa Stadikalla varsin usein. Koska Lukas istui usein korkealla valvojan tuolissa hänellä oli esteetön näkymä teinitytön tarkkailuun. Hänen aurinkolasit olivat peilipintaiset, joten kukaan ulkopuolinen ei pystynyt täysin päättelemään, missä hänen katseensa lepäsi. 

Alinan muodot olivat juuri Lukaksen makuun, ja varmasti monen muunkin miehen. Alinalla oli pitkät ja muodokkaat jalat. Tytön perse oli kiinteän iso ja herkullinen. Alina oli muuten laiha lukuunottamatta hänen muhkeaa takamustaan ja suuria rintoja, joita monet eivät olisi uskoneet luomuiksi. Tyttö oli muutenkin kaunis. Hänellä vaaleat ja keskipitkät hiukset, valloittavan ison siniset silmät ja muhkean pehmeät huulet. Lukas runkkasi aina ennen työvuoroaan, sillä hän ei halunnut saada seisokkia töissä. Puolialastomat teinitytöt kirmasivat alasti koko päivän hänen silmiensä alla, joten riski kyrvän kovettumiseen oli suuri. 

Stadika oli täynnä, mutta ei ihan niin täynnä kuin Alina oli olettanut sen olevan. Hän asettui hieman syrjään, ylös kallioille puskien suojaan ottamaan aurinkoa. Tyttö levitti aurinkorasvaa, jotta ei palaisi. Pian hän nukahti maatessaan pyyhkeellä. 

Hetken päästä taivaalle alkoi kerääntymään pilviä. Osa niistä näytti jopa uhkaavan tummilta. Monet uimareista alkoivat pakkaamaan tavaroitaan sadeuhkan näyttäessä todelta. Stadion tyhjeni ihmisistä Alinan nukkuessa. 

Lukas harmitteli huonoa säätä. Hänen vuoronsa ei loppuisi moneen tuntiin, eikä hänen ympärillä kirmaisi enää puolialastomia teinityttöjä ihmisten suunnistaessa pois. Kourallinen ihmisiä oli kuitenkin jäänyt urheasti paikalle ja yksi heistä oli Alina. Hän huomasi tytön, vaikka Alina olikin pienen matkan päässä hänestä. Lukas päätteli tytön nukkuvan ja ajatteli hyödyntää tilaisuuttaan. Alina nukkui selällään, joten hänen rintansa heiluivat hitaasti nukkuvan hengityksen mukana. Bikinien naru oli auki, joten tyttö paljasti vahingossa hieman liikaa paljasta pintaa, vaikka bikineillä oli muutenkin täysi työ pitää teinitytön suuret rinnat sisällään. 

Lukas nautti näkymästään suunnattomasti. Hän tunsi kyrpänsä kovettuvan ja varmisti ettei kukaan ollut lähettyvillä. Onneksi, stadion olikin yllättävän tyhjä, ihmisten valuessa pois sadepilvien kerääntyessä. Lukas fantasioi siitä, mitä hän voisi tehdä nukkuvalle tytölle. Hän hieroi hienovaraisesti puolikovaa kyrpää shortsiensa läpi. 

Hän päätti siirtyä lähemmäs tyttöä, sillä altaissa ei ollut melkein mitään valvottavaa. Sitä paitsi, hänen lisäksi vuorossa oli kaksi muutakin valvojaa. Tyttö nukkui kalliolla paikassa, missä puskat ympäröivät häntä melkein täysin. Nuori poika ei ollut uskoa tuuriaan ja Lukas päättikin siirtyä läheisen puskan taakse tarkkailemaan paremmin nukkuvaa povipommia.

Hän tarkkaili tyttöä lähietäisyydeltä ja odotti, josko tämä heräisi, mutta niin ei tapahtunut. Hän veti shortsinsa hitaasti alas ja otti kovan kyrvän käteensä. Poika alkoi runkkaamaan rajusti katsellessaan tytön kovien nännien paistavan iloisesti bikinien läpi.

Alina vaikutti olevan niin syvässä unessa, että kiimainen Lukas sai hullun ajatuksen runkatessaan. Alinan bikinien sekä alaosan narut olivat auki, sillä tyttö oli ilmeisesti halunnut välttyä rusketusrajoilta. Lukas läheni nukkuvaa tyttöä hitaasti miettien tekosyytä, jos tämä sattuisi heräämään. Lähemmäs päästyään hän ällistyi hoikan tytön suurien tissien koosta. Niukka yläosa pystyi hädin tuskin pitämään raskaita rintoja sisällään nännien paistaessa kankaan läpi. Pidättäessä hengitystään Lukas kävi polvilleen. Hän tarkasti selustansa. Kukaan ei ollut lähellä, joten hän päätti ottaa seuraavan askeleen. Hän halusi nähdä oliko tytöllä posliini vai karvainen pillu. Lukas hivutti hitaasti alaosan pois tytön vaginan edestä. Näkymä oli upea, Teinitytön kiimainen pillu oli täysin posliini!

Lukaksen sykkivä kyrpä oli kovempi kuin koskaan. Alinan jalat olivat hieman haralla, joten Lukas pystyi lähestymään pillua ilman, että hän koski tyttöä. Hän haistoi teinipillun viedessään päätään lähemmäs Alinan posliinia. Lukas päätti kiimoissaan maistaa teiniä ja lipaisi kielellään tytön klitorista. Alina voihkaisi vaimeasti unissaan, mutta ei herännyt. Klitoris kasvoi hieman ja Lukas päätti kokeilla uudestaan. Hän pidätteli hengitystään ja nuoli uudestaan teinin pillua. Hän huomasi, kuinka tämän pillu alkoi kostua. Poika tiesi, että teini voisi herätä millä hetkellä hyvänsä, mutta ei välittänyt siitä enää.

Lukas veti shortsinsa alas ja päästi kyrpänsä ponnahtamaan vapauteen. Terska sykki tulipunaisena teinitytön edessä. Lukas lipoi Alinan pillua vielä muutaman kerran tytön voihkiessa unissaan. Kiimainen uimavalvoja päätti viedä asiat seuraavalle tasolle.

Lukas oli polvillansa teinin edessä ja runkkasi kyrpäänsä. Alinan pyyhe oli kastunut hieman vitun valuessa pillumehuja pyyhkeelle. Nännit nöpöttivät entistä kovempina pienen yläosan läpi. "3, 2, 1…" Lukas laski mielessään. Nopeasti, hän painoi kyrvän teinin märkään ja tiukkaan vittuun.

Alina säpsähti hereille sillä samalla sekunnilla.

"Mitä vit-" Hän sai sanottua ennen kuin Lukas peitti yllättyneen teinin suun.

Lukas aloitti nussimisen työntäen paksua ja suonikasta elintään Alinan tiukkaan ja märkään panoreikään.

Tyttö pyristeli vastaan ja yritti huutaa apua. "Mitä helvettiä!!" Hän mumisi Lukaksen pitäessä kättä hänen suullaan.

Alina ei ollut uskoa tapahtuvaa. Hän yritti hetken paeta tilanteesta ja puri Lukaksen kättä. Lukas kuitenkin piti tiukan otteen teinistä ja pian Alinan pillu alkoi värisemään siihen malliin, että tyttö harkitsi alistumista nautinnon kasvaessa liian suureksi. Sitä paitsi hänellä meni muutenkin huonosti poikaystävänsä kanssa, ja, no, Lukaksella oli paljon parempi kyrpä.

"Ahhh vittu." Hän voihki kiimaisesti.

Lukas otti kiinni yläosasta ja veti sen pois teinin yltä paljastaen muhkeimmat tissit, mitkä hän oli koskaan nähnyt. Alinan nännipihat olivat todella suuret.Kiihottuneet nännit törröttivät ylöspäin tissien heiluessa panon tahdissa. Lukas otti toisen tisseistä suuhunsa ja alkoi imemään kiimaisen teinin kovaa nänniä.

"Ahhhh." Alina voihki miettiessään, mitä helvettiä oikein tapahtui. Hän mietti vielä hetken pakenemista ja rikosilmoituksen tekemistä, mutta Lukaksen paksu kyrpä sai hänet toisiin ajatuksiin.

"AHHHHH, sun kyrpä tuntuu niin hyvältä." Alina voihki. Toivottavasti kukaan ei näkisi, hän mietti. Hetken kuluttua hän kuitenkin innostui ajatuksesta ja toivoi, että he jäisivät kiinni panemasta Stadikan kallioilla.

Taivaalta alkoi sataa vettä, mutta teinitytön pillu oli jo aikaisemmin kastellut pyyhkeen vuotaessaan kiimalimaa ympäri kallioita.

Povipommin rinnat heiluivat villisti uimavalvojan nussiessa tytön pillua tiukkaan tahtiin. Alinan pillu litisi äänekkäästi suonikkaan elimen upotessa tiukkaan teiniin. Tyttö alkoi hieromaan ahnaasti klittaansa Lukaksen puristellessa voimakkaasti cheerleaderin muhkeita tissejä.

"Nussi mua! NUSSI! AHHHHHH" Tyttö vaikeroi kovaan ääneen. Teini voihki niin kovaa, että Lukaksen piti peittää Alinan suu, ettei tämä herättäisi kaikkien mielenkiintoa.

Alinaa ei kiinnostanut hiljaa oleminen, sillä hän oli niin kiimainen. Hän oli pitkään kaivannut hyvää kyrpää ja tämä oli parempaa kuin hyvää. Tilanteen kiihottavuus sai teinin yhä märemmäksi tuntemattoman uimavalvojan nussiessa häntä voimalla puskien suojissa.

Lukas käänsi tytön ympäri pyyhkeellä koira-asentoon ja otti rajusti kiinni teinihuoran hiuksista. Hän tunki itsensä rajusti Alinan tiukkaan vittuun pillun supistellessa voimakkaasti paksun patukan ympärillä. Vieressä olevan Linnanmäen laitteista kuului ihmisten huuto, mutta Alinan huuto peitti ne alleen.

Lukas aloitti nussimaan voimalla Alinaa takaatapäin. Hän veti tytön päätä taaksepäin hiuksista. Alinan selkä kääntyi kaarelle kiinteän perseen pyöristyessä herkullisesti suuremmaksi. Pojan pallit hakkasivat suurta panon tahdissa hyllyvää persettä vasten teinilutkan voihkiessa äänekkäästi. Poika veti aggressiivisesti Alinan päätä taaksepäin hiuksta ja antoi muutaman kovan läpsäyksen tytön kiinteälle perseelle. Alina vastasi piiskaukseen ulahtamalla kovaäänisesti. Tyttö ei ollut kokenut näin kiihottavaa panoa koskaan. Suuri kyrpä hakkasi edestakaisin hänen tiukassa teinivitussaan.

"Nussi mua kovempaa! Nussi! AHHHH! Paljon parempi kyrpä kuin mun poikaystävällähhhh" Alina voihki

Lukas ei voinut olla uskoa kuulemaansa. Kiimaisella povipommilla oli poikaystävä. "Haluutko mun kyrpää? Haluutko mun kyrpää enemmän kun sun poikaystävän?" Lukas murahteli.

"Kyllähhh" Tyttö inisi tuntien, miten hän olisi lähellä tulemista. Alina alkoi hieromaan kiivaasti turvonnutta klittaansa. Hän halusi tuntemattoman patukan täyttävän hänet spermalla, sillä hän rakasti lämpimän lastin tunnetta märässä pillussaan. Hän halusi tuntemattoman uimavalvojan spermat pilluunsa.

"Tuu mun sisään vittu! Tuu mun sisään vitun perverssi!" Hän ulisi kiimoissaan.

Lukas kiihdytti panoa välittämättä ympäristöstä. Hän antoi tytölle kovia läpsäyksiä perseelle nussiessaan kilttiä blondia takaapäin. Raskaat rinnat heiluivat villisti ilmassa teinien pannessa kalliolla. Tissit hakkasivat toisiaan vasten Alinan saadessa paksua melaa uimavalvojalta. Lukas alkoi hieromaan vapalla kädellään tytön klittaa.

Tämä oli Alinalle liikaa. Nuori vittu alkoi supistelemaan kyrvän ympärillä orgasmin lähentyessä. Alina jännitti selkänsä kaarelle ja päästi ulos muutaman voimakkaan ulahduksen squirtatessaan pyyhkeelle. Pilluneste suihkusi ympäri Alinaa ja hänen pyyhettään tytön tullessa. Lukas pani vielä hetken voimattoman teinin litisevää pillua ja räjähti sitten tämän supistelevan vitun sisään täyttäen kiltin tytön kuumalla spermalla. Spermainen Alina rojahti pyyhkeelleen voimattomana panosta. Pillu spermaisena hän fantasioi siitä, että joku olisi katsellut heitä. Hän ei voinut uskoa tapahtunutta. Yleensä hän oli todella kuuliainen ja kiltti. 

Teinit makasivat hetken kiimalimaisella pyyhkeellä ennen todellisuuteen palaamista.

Lukas katsoi ylpeänä Alinan spermaista vittua. Pillu vuoti Lukasen kuumaa spermaa tytön pyyhkeelle. Lukas toivoi, ettei kukaan olisi nähnyt. Hän ei halunnut saada potkuja, vaikka kiimainen teinipillu olisi ollut kyllä niiden arvoinen.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 57

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anna tippiä kirjoittajalle:
Maksu prosessoidaan PayPalin avulla. Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
[give_form id="1488"]
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Liftaripoika
huhtikuu 15, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Poika,
Kimppakivaa, Vanhempi Nainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yön Salaisuus
kesäkuu 10, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Itsetyydytys,
Kiinnijääminen, Vanhempi Nainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Povipommi Lapsenvahtina
tammikuu 6, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Varattu Mies,
Nuori Tyttö, Tiukka Pillu
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ryhmässä Takapenkillä
syyskuu 19, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Orgiat,
Cuckold, Bi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 39
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu