Rekkakuskin Kyydissä

10/02/2022 | Kirjoittaja: Fantasia |
3 min
Kertoja: Mies | Nuori Nainen Vanhempi MiesVanha ja Nuori
4.8
(171)
Pitkän suudelman jälkeen hän työnsi etusormensa suuhuni.

Jätin nettiin ilmoituksen että 18-vuotias tyttö haluaisi munaa vanhemmalta mieheltä. Sain paljon vastauksia joista suurin osa oli parin rivin raapustuksia tai muuten vastaaja vaikutti epämiellyttävältä. Kunnes Artoksi itsensä esittelevän miehen viesti kiinnitti huomioni. Hän kertoi olevansa rekkakuski ja ajavansa kotikaupunkini ohi seuraavalla viikolla. Arto vaikutti hyvältä valinnalta, vieraspaikkakuntalaisena ei tarvitsisi murehtia että hän myöhemmin soittelisi perääni. Sovimme että touhuaisimme rekassa koska en halunnut päästää häntä kotiini.

Viikko kului ja sovittu päivä tuli. Puin päälleni kireän topin ja yhtälailla kireät farkut. Vielä hutsu meikit niin olin valmis. Menin sovittuun paikaan tien varressa ja jäin odottamaan. Jonkin ajan kuluttua näin rekan lähestyvän. Tunsin jännityksen kasvavan, sillä enhän edes tiennyt miltä Arto näyttää. Rekka pysähtyi viereeni ja ovi avautui. Näin sisällä istuvan miehen. Oletko sinä Paula? Mies kysyi ja vastasin myöntävästi. Mies sanoin olevansa Arto ja auttoi minut sisälle.

Katselin Artoa ja hänestä näki että hän oli ainakin joskus käynyt salilla. Ei hän mikään lihaskimppu ollut, ikä ja roskaruoka oli selkeästi tehnyt tehtävänsä. Arto lähti liikkeelle ja selitti ajavansa lähellä olevalle pysähdyspaikalle parkkiin. Matkan ajan välillämme kaikui hiljaisuus, kun pääsimme perille, Arto siirtyi penkkien takapuolella olevalle sängyn tapaiselle. Hän pyysi minua ottamaan hansikaslokerosta kondomipaketin ja tulemaan hänen luokseen. Tunsin oloni jännittyneeksi. Avasin hansikaslokeron ja otin päällimmäisenä olevan kondomipaketin.

Mentyäni Arton kainaloon, laskin toisen käteni Arton housujen päälle ja tunnustelin hänen kaluaan housujen läpi. Arto hymyili ja kumartui suutelemaan minua. Hän työnsi kätensä paitani sisään ja hyväili rintojani. Arto riisui paitani ja rintaliivini. Hän painoi päänsä rintojani vasten ja tunsin hänen karhean kielen. Arto siirtyi rinnoiltani alaspäin ja avasi vyöni. Hän avasi hiljaa housuni ja yhtä hiljaa riisui ne jalastani. Arto hyväili pilluani pikkuhousujen läpi. Hän ei kuitenkaan riisunut niitä vaan tuli takaisin viereeni makaamaan. Pitkän suudelman jälkeen hän työnsi etusormensa suuhuni. Puristin huuleni tiukasti yhteen ja imin hänen sormeaan kuin kalua. Hän hymyili ja totesi imun olevan kohdallaan.

Arto kääntyi makaamaan selälleen ja minä siirryin Arton jalkoväliin. Riisuin hänen housunsa yhtä hitaasti kuin hän oli riisunut minun. Hyväilin ensin hänen kaluaan boksereiden läpi ennen kuin kumarruin ja tein samaa suullani. Arto huokaili tyytyväisenä. Riisuin bokserit ja katselin edessäni seisovaa kalua. Otin terskan hellästi huulieni väliin ja hiljalleen otin kalua enemmän ja enemmän suuhuni. Voi Paula, kuinka hyvältä tuo tuntuu. Arto sanoi minun touhutessani hänen kalun kimpussa.

Otin kondomin ja laitoin sen hellästi Arton kalun päälle. Tein vielä pari runkkaus liikettä ennen kuin kuiskasin että halusin hänen kalunsa sisälleni. Suutelimme ennen kuin vaihdoimme paikkoja. Arto työnsi toisen kätensä pikkuhousujeni sisään ja työnsi varovasti yhden sormen pilluuni. Hän runkkasi minua hetken ennen kuin veti sormensa ulos. Haluatko maistaa? Hän kysyi haistellen samalla itse sormeaan. Otin hänen kädestään kiinni ja vedin sen itseäni kohti. Sormi työntyi suuhuni. En minä ensimmäistä kertaa pillumehua maistanut. Olen parhaan kaverini kanssa pari kertaa kokeillut tyttöjen juttuja.

Arto riisui pikkuhousuni, nuuhki niitä hetken ja asetti kalunsa pillulleni. Hiljalleen hän työntyi sisääni. Voi herran jumala kuinka tiukka sä olet. Arto voihki alkaen hiljalleen naida minua. Tunsin pilluni olevan ääriään myöten täynnä. En tuntenut kuitenkaan kipua vaan nautin tästä. Arton naidessa minua tasaiseen tahtiin minä keskityin täysin nauttimiseen. Arto kiihdytti hiljalleen tahtia ja minä kiedoin jalkani hänen ympärilleen. Arto huokaili ja kumartui suutelemaan minua. Paula sä olet niin ihana. Hän sanoi kääntäessään meitä siten että hän oli alla ja minä päällä. Arto puristeli pakaroitani samalla kun ratsastin hänellä. Hän työnsi yhden sormen pyllyyni saaden minut säpsähtämään. Sanoin että sinne hänellä ei olisi mitään asiaa. Arto virnisti ja veti minut makaamaan päällensä. Huulemme kohtasivat jälleen. Paula kuule, haluan vain pillua. Hän sanoi. Hymyilin vastaukseksi ja jatkoin ratsastusta.

Kohta tunsinkin kuinka orgasmi teki tuloaan. Nojauduin eteenpäin ja yritin nopeuttaa tahti. Myös Arto oli kaikesta päätellen lähellä laukeamista ja käänsi minut kovin ottein selälleni. Hän tuli takaisin sisälle ja alkoi naida kovalla voimalla. Pääni takoi hytin seinää mutta en välittänyt. Viimein laukesimme samaan aikaan. Arto lyyhistyi viereeni. Hetkeen emme tehneet mitään.

Sitten tunsin kuinka Arton käsi siirtyi rinnoilleni. Hän hyväili rintojani samalla kun kysyi että nautinko minä saamastani kohtelusta. Vastasin että olin nauttinut jokaisesta hetkestä minkä olin ollut hänen seurassaan. Arto hymyili ja suuteli minua. Hän kumartui ja painoi huulensa rinnoilleni. Hänen kätensä siirtyi pillulleni ja hiljalleen hän alkoi hyväillä klitoristani. Se tuntui niin hyvältä. Arto nosti päänsä ylös ja lopettamatta touhujaan alapäässäni hän kysyi voisinko tulla hänen mukaansa viikoksi. Yritin ajatella järkevästi mutta Arton näppärien sormien takia ajatuksen kulku takkuili. Arto sanoi että hän maksaisi kaikki kuluni ja maksaisi minulle vielä niin sanotun palkkion. Tunsin toisen orgasmin lähestyvän ja laukeamiseni hetkellä huuliltani irtosi yksi sana. Kyllä.

Katso kaikki kirjoittajan Fantasia novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.8 / 5. Arvostelijoita 171

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu