Sisko Pesuhuoneessa

heinäkuu 9, 2020 | Kirjoittanut: Pottis
3.3
(27)
Pikkuhiljaa siskoni vastasi yhä kiihkeämmin työntöihini.

Olin illansuussa pesulla pesuhuoneessa seisten lavuaarin edessä alushoususillani, kun siskoni kurkisti ovesta ja sanoi: "Mä tuun pesemään vähän pyykkiä."

"Senkun tulet", vastasin siihen häntä peilin kautta vilkaisten.

En sen enempää kiinnittänyt huomiota häneen, kun hän tuli pesusoikkoa kantaen pesuhuoneeseen. Vilkaisin syrjäsilmällä siinä naamaani pestessä, että jotain valkoista pyykkiä hänellä vadissa oli. Jatkoin pesuani silmät kiinni, ja kun aukaisin ne, en voinut olla kiinnittämättä huomiota asentoon, jossa siskoni oli.

Hän oli pukeutunut hameeseen, joka oli noussut takaa niin ylös, että hänen pyllynsä näkyi ja hänen takapuolensa osoitti kaiken lisäksi suoraan minua kohti. Eikä sekään mitään, mutta se että näin kauniit pyöreät pakarat, jotka olivat verhoutuneet hyvin ohuisiin, melkein läpinäkyviin pikkareihin.

Siskoni taisi olla silloin 15–16-vuotias ja varsin kehittynyt ikäisekseen, minä häntä pari vuotta vanhempi.

Kaunis kurvikas lantio ja pylly sekä mukavan kokoiset terhakkaat rinnat. Olin häntä kyllä miettinyt monesti mielessäni ihan seksuaalisestikin, mutta meillä oli sellainen tyypillinen sisarusten välinen teini-iän inhosuhde toisiimme, joten en ikinä ollut uskaltanut hänelle mitään ehdotella. Nyt tunsin, miten kaluni alkoi jäykistymään tuijottaessani tuota ihanaa pyllyä ja erityisesti reisien välissä pullottavia häpyhuulia, jotka erottuivat housujen läpi melko selvästi. Olin itse jo kokenut seksin saralla jonkin verran, ja tässä tilanteessa en voinut muuta kuin tuntea valtavaa himoa.

Hänen hameensa helma roikkui alhaalla, eikä hän nähnyt, mitä takana touhuilin.

Otin hiljaa askeleen lähemmäksi ja kumarruin lähemmäksi tuota viettelyksen kohdetta. Olisin voinut melkein vannoa, että pikkuhousut olivat pikkuisen märät hävyn kohdalta, kun katselin lähempää. En voinut vastustaa kiusausta vaan vein käteni lähemmäksi ja hipaisin kevyesti tuota kiihottavaa kohtaa. Kosketukseni varmisti asian: nuo huulet pikkuhousujen alla olivat kiihotuksesta kosteat. Siskoni pylly nytkähti samalla, kun kuulin pienen vinkaisun hänen suustaan.

Hän kuitenkin jatkoi pyykkien pesua ja tein uudestaan tuon saman liikkeen. Nyt kuitenkin ehkä vähän vaativammin painaen pillua voimakkaammin. Sisareni puski pyllyään voimakkaammin kättäni vasten ja kuulin hänen sanovan: "Haluun lisää."

Nuo sanat olivat kuin musiikkia korvilleni. Toteutuisiko unelmani päästä siskoni housuihin?

Oma kaluni seisoi kivikovana kalsareissani. Käännyin vielä hieman ja tartuin molemmin käsin hänen pakaroihinsa. Silkkiset pikkuhousut tuntuivat ihanan liukkailta ja kiihottavilta käsieni alla.

Halusin repiä nuo pikkarit palasiksi ja naida siskoani siinä paikassa. Vaistoni kuitenkin sanoi, että ehkä tämä on hänelle eka kerta, ja en halunnut pilata sitä liialla hosumisella.

Polvistuin alas ja vein pääni lähelle pakaroita alkaen suudella paljasta ja osin pikkuhousujen peittämää ihoa joka paikasta. Samalla vein käteni pidemmälle vyötärölle hameen alle ja tartuin pikkuhousujen kauluksesta kiinni alkaen vetää niitä hiljalleen alaspäin. Hänen ihonsa maistui ja tuoksui ihanan puhtaalle. Sekaan sekoittui selvä kiiman tuoksu, joka lähti hänen pillustaan.

Pikkuhiljaa housujen vyötärö aleni ja esiin tuli kaksi ihanaa pyöreää pakaraa ja niiden välissä vaaleanpunaiset ja turvonneet kosteutta tihkuvat häpyhuulet.

Sisko oli lopettanut pyykkäämisen ja heilutteli lantiotaan hiljaa edestakaisin. Painoin hänen pikkuhousunsa alas ja painoin suuni noille kiimaisille huulille. Kieleni lipaistessa paksuja häpyhuulia sisareni sävähti kuin sähköiskun saaneena.

"Ihanaa , nuole mua", kuulin hänen sanovan. "Mä oon halunnut tätä jo tosi pitkään."

"Niin mäkin", vastasin kielileikiltäni.

Siskoni pylly pyörähteli yhä tiiviimmin pökkien vasten naamaani, kunnes hän oikaisi vartalonsa ja kääntyi minuun päin. Sitten hän ojensi molemmat kätensä ja vetäisi minut ylös. Sisareni kiersi kätensä kaulani ympärille ja painoi kuumat huulensa huulilleni. Hän maistoi varmasti pillustaan lähteneen kiiman maun huulissani, kun huulemme yhtyivät aluksi varovaiseen mutta sitten yhä kiihkeämpään suudelmaan. Kielemme kietoutuivat toisiinsa. Siskon vartalo painautui vaativana omaa vartaloani ja kovana seisovaa kaluani vasten. Vein käteni hänen takamukselleen ja vedin hänet voimakkaasti itseäni vasten. Suudelmaltamme kuulin hänen sanovan:

"Mä haluun sua, enemmän kuin mitään muuta."

"Onks tää sun eka?" kysyin häneltä.

"Joo..." hän vastasi mumisten suuhuni.

Tiesin, että olimme kaksin kotona ja tartuin hänen hameensa helmaan ja vedin sen hänen päänsä yli. Taas yllätys: hänellä ei ollut rintsikoita lainkaan. Kaksi ihanaa terhakkaasti viistosti ylöspäin nöpöttävää nänniä sojotti noiden ihanien puolipyöreiden rintojen keskellä. Kumarruin hieman ja nappasin toisen nänneistä huulieni väliin alkaen imeä sitä hellästi ja pyörittelin kieltäni sen ympärillä. Tunsin, miten nänni kasvoi ja kovettui suussani yhä suuremmaksi. Kuulin, miten sisko inisi hiljaa mielihyvästä. Vaihdoin välillä rintaa toisen käteni hakeutuessa hänen pilluunsa.

Työnsin sormeni hänen sisälleen ja tunsin, miten hänen pieni kätensä kiertyi kalsareissa kovana seisovan kaluni ympärille. Meinasin laueta siihen paikkaan. Päätin varmistaa, että hän oli varmasti valmis tähän.

"Haluutsä tätä todella, tää saattaa sattua vähän, jollet ole ennen ollut?"

"Mä haluun just nyt ja vain sun kanssa. Mä haluun et sä oot mun eka", hän vastasi minua voimakkaasti kalusta puristaen. Sitten hän kumartui ja vetäisi kalsarini alas. Kaluni ponnahti esiin kuin teräsjousi. Hän huokaisi ihastuneesti ja antoi pienen suukon terskaani.

"Tuu jo", hän sanoi. "Mä oon oottanut tätä jo niin kauan", hän lisäsi vetäen minut kalusta pesuhuoneen kaakelilattialle.

Onneksi lattia oli lattialämmityksen takia lämmin. Kävin ihan luonnostaan sisareni päälle levitettyjen reisien väliin ja tunsin, miten hänen kätensä ohjasi kaluni kohden häpyhuulien välistä aukkoa. Tunsin, miten terskani hitaasti painoi liukkaat häpyhuulet erilleen ja kuinka kaluni alkoi hiljaa painua yhä syvemmälle siskoni tiukkaan pilluun. Sitten tuli este ja tiesin, että jos tästä etenen, niin se sattuu. Suutelin siskoani voimakkaasti suulle ja kuiskasin sen päälle:

"Nyt sitte sattuu jos sä tätä haluut."

"Paina, paina ", kuulin hänen kuiskaavan.

Näin, miten kyyneleet täyttivät hänen sulkeutuneet silmänsä kaluni ponnistellessa syvemmälle. Sitten tunsin, miten kalvo antoi periksi ja kaluni painui pohjaan saakka oman sisareni vaginaan.

Tunne oli sanoinkuvaamaton. Olin ihan paikallani ja kuulin, miten hengitys purkaantui hänen suustaan, voimakkaasti.

"Oliko kamalaa?" kysyin.

"Ei se niin paljoa sattunut", hän hymyili minulle kyynelten vesittämin silmin. "Ihanaa, että se olit sinä, rakas veli", hän vielä lisäsi.

Siinä samassa muistin, ettei minulla ollut kortsua. Sanoin sisarelleni asiasta, jolloin hän pyysi minua hakemaan sellaisen. Vetäydyin ulos vastahakoisesti hänestä ja näin ylös noustessa, miten jonkin verran verta oli valunut lattialle muiden eritteiden mukana. Kipaisin omaan huoneeseen ja takaisin rullaten samalla muovia kaluni päälle.

Sisko ojensi kätensä lattialta minua kohti ja painuin alas hiljaa uudelleen hänen reisiensä väliin.

Taas sisko ohjasi kovan kankeni noiden kuumien huulien väliin. Tällä kertaa se kävi helpommin, vaikka vieläkin näinkin sisareni ilmeestä ja suupielin värähtelystä, ettei se ihan kivutonta ollut vieläkään.

Aloin työntelemään kaluani hiljaa edestakaisin, ja pikkuhiljaa siskoni vastasi yhä kiihkeämmin työntöihini. Tunsin, että en enää pitkään kestäisi, ja liikkeeni kävivät yhä kiihkeämmiksi ja suudelmani yhä kuumemmiksi. Tunsin, miten polveni sattuivat kovaa lattiaa vasten, mutta en välittänyt. Lopulta tunsin, miten tuo tuttu tunne jossakin sisälläni kävi ylivoimaiseksi ja kaluni syöksyi syvälle siskoni pillun perukoille pumpaten spermaa yhä toistuvin sykäyksin kalun peittävään kondomiin.

Lopulta liikkeemme vaimentuivat ja vein käteni kalulle ja kondomista kiinni pitäen vetäydyin hänestä hiljaa ulos. Kuulin maiskahtavan äänen ja ikään kuin pettymyksen huokauksen siskoni suulta. Makasimme pitkään pitäen toisiamme sylissä lattialla. Näin, miten siskon kaulaan oli ilmaantunut useita fritsuja kiihkon hetkinä, ja oli niitä omassa kaulassanikin, kuten myöhemmin totesin. Lopulta nousimme ylös ja sisko kysyi: "Kaduttaako?"

"Ei kaduta", vastasin, "se oli hienointa, mitä olen koskaan kokenut."

"Otetaaks me sitte joskus uusiks?" sisko vielä kysyi.

"No varmasti", sanoin hänen rintaansa hieraisten.

Sisko nauroi onnellisena ja sanoi: "Ihanaa, kun on tollanen veli."

Ja tunnustihan sisko, että oli alun perin tullut pyykille viettelymielessä. Polviini jäi kunnon ruvet pitkäksi aikaa tuosta tapahtumasta, mutta siitä alkoi suhteemme, jota aina silloin tällöin muistelemme yhteisessä vuoteessa.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.3 / 5. Arvostelijoita 27

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Trickster
3 kuukautta sitten

Ennen panemista kannattaa vähän kehitellä hahmoja ja tarinaa, niin kokonaisuudesta tulee heti parempi. Nyt kun asiat vain tapahtuvat, jää tarina monella tapaa torsoksi.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Uusi Historian Ope
joulukuu 2, 2019
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Nuori Tyttö,
Vanhempi Mies, Huora
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ope Antoi Kyrpää
heinäkuu 10, 2020
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Pakottaa Seksiin,
Teinityttö, Kiimainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Naapurintyttö Nella (2)
maaliskuu 26, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Tyttö,
Setä, Kokematon
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eka Kertani Lauran Kanssa
tammikuu 19, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Nuori Poika,
Nuori Tyttö, Pettäminen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 38
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu