Teija ja Henrik

12/04/2022 | Kirjoittaja: Teija |
4 min
Kertoja: Mies | TransseksuaaaliSeksilelutAnaali
4.6
(14)
Hengähdin hetken ja totuttelin kumikyrpään perseessäni ja viimeistelin meikkini.

Ovikellon soidessa tunsin pulssini nousevan. Olin kutsunut Henrikin kylään muutamalle oluelle viikonlopun alkamisen kunniaksi. Vedin muutaman kerran syvään henkeä, pulssia tasoittaakseni. Avasin oven ja toivotin Henrikin kylään.
Henrik kiitteli ja ojensi olutlaatikon kylmään pantavaksi.
Olimme ystävystyneet Henrikin kanssa yläasteella ja viettäneet paljon aikaa yhdessä, niin kuin kaksi teinaria elämän kynnyksellä vain voi, kysymyksiä ja pohdintaa loputtomuuksiin.
Nyt olimme parikymppisiä ja molemmat työelämässä mutta tapasimme usein.
Sihautimme ensimmäiset oluet auki rupesimme summaamaan mennyttä viikkoa musiikin soidessa. Alkukesän ilta oli lämmin ja leppoisa.

Oli kulunut jonkin aikaa, ja muutaman oluen ja viskipaukun jälkeen rohkaistuin ja kysyin Henrikiltä voisinko näyttää hänelle jotain hyvin luottamuksellista. Henrik valpastui, näkyi selvästi että hän ajatteli ennen kuin hän vastasi mutta hän nyökkäsi ja sanoi että totta kai. Nousin ylös ja hain ponnekaasulla toimivan paineilmatorven ja laitoin sen pöydälle Henrikin eteen. Henrik katsoi minua kysyvästi ja selostin hänelle tilanteen. Sanoin painineeni erään asian kanssa pitkän aikaa ja kerroin Henrikin olevan ainoa ihminen jolle voisin uskoutua. Jos se mikä aioin näyttää olisi jotenkin epämiellyttävää tai Henrik kokisi ettei hän halua tietää asiasta mitään, hänen tarvitsisi vain painaa torven liipaisimesta ja asia unohdettaisiin ikiajoiksi. Henrik mietti hyvän tovin ja sanoi ymmärtäneensä ja kehotti minua jatkamaan. Sanoin Henrikille että odottaa vartin kun menen valmistelemaan. Henrik nyökkäsi, otti rennon asennon ja pitkän huikan olutpullostaan.

Kädet jännityksestä täristen sulkeuduin kypyhuoneeseen. Riisuuduin nopeasti ja aloitin. Otin kaapista dildolaatikon ja kolmesta dildosta pienimmän. Sivelin liukuvoidetta runsaasti sen pinnalle ja laitoin sen ryppyreikäni päälle. Yritin rentoutua samalla kun työnsin sen sisääni. Se vihloi hieman aluksi mutta sujahti lopulta tukevasti reikääni. Dildo sisälläni kaivoin meikkilaukun esiin ja aloitin meikkaamisen. hetken meikattuani tartuin pyllyssäni olevaan dildoon, vedin sen hitaasti ulos ja sovittelin toista, isompaa sauvaa sisälleni. Anukseni oli hieman auennut joten toinen sauva oli helpompi ja nautinnollisempi ujuttaa reikääni. Otin huikat viskiä ja jatkoin meikkaamista. Kun olin meikannut lähestulkoon valmiiksi otin taas sauvan pois takapuolestani ja tartuin suurimpaan kumikikkeliin. Sivelin runsaasti liukuvoidetta sen suonikkaalle pinnalle ja rupesin työntelemään sitä perseeseeni. Sulkijalihakseni vastusteli taas, ja hetken aikaa sain sovitella sitä ennenkuin anaalini luovutti ja tekokyrpä liukui sisuksiini. Hengähdin hetken ja totuttelin kumikyrpään perseessäni ja viimeistelin meikkini. Huulipunaksi olin valinnut räikeän punaisen ja rajasin sen hieman omien huulieni yli. Jäljellä oli vielä pukeutuminen ja peruukki. Vedin valkoiset pitsisukat jalkaan, sitten sukkanauhaliivin ja kiinnitin sukat. Hain kauan sopivia kenkiä mutta löysin kuin löysinkin kultaiset remmikorkkarit. Yläosaksi olin valinnut läpinäkyvät rintaliivit joista nännini kauniisti erottui. Sitten sovittelin peruukin päähäni, kampasin ja asettelin sitä kunnes se oli asettunut kauniisti päähäni. Vielä pitkät, valkoiset silkkiset hansikkaat ja olin valmis.
Kyrpäni oli räjähtämäisillään kiimasta, olin seksikkäämpi kuin koskaan ja muodonmuutokseni oli täydellinen!

Avasin kylpyhuoneen oven ja astelin korkkarit kopsuen suoraan Henrikin eteen. Henrik tuijotti minua silmät rävähtämättä, suu ammollaan. "- Hei, mun nimi on Teija ja mä haluaisin kysyä sulta yhtä juttua?", aloitin. "-Voisitsä tehdä musta tänä yönä oikean naisen?" Henrik ei edelleenkään saanut sanaa suustaan saati että olisi painanut torvea. Pudotin yltäni kypytakin joka oli peittänyt kaiken muun paitsi pään ja nilkat. Kylpytakki valahti lattialle paljastaen aivan kaikki. Kultaiset remmikorkkarit, pitsisukat, sukkanauhaliivin ja niiden keskellä sojottavan kivikovan kyrpäni. Henrikin katse vaelsi pitkin vartaloani ja katseemme kohtasivat. Henrik nousi sanaakaan sanomatta ylös, tarttui minua lujasti kädestä ja lähti vetämään minua makuuhuonetta kohti.

Sipsuttelin perässä minkä kykenin kunnes olimme sängyn vieressä. Henrik katseli minua nyt eri tavalla. Hän tiesi olevansa tilanteen herra ja aikoi todellakin tehdä minusta naisen. Henrik riisui hitaasti vaatteitaan, antoi katseensa vaeltaa vartalollani ja näytti nauttivan suunnattomasti tilanteesta. kun Henrik oli riisunut kaiken paitsi t-paidan, hän laittoi huulilleen tupakan, sytytti sen, otti tyynyn sängystä ja pudotti sen eteensä.

Tyyny putosi Henrikin jalkojen eteen. Polvistuin saman tien tyynyn päälle ja tartuin Henrikin ihanaan, hieman puikulamaiseen kulliin ja hotkaisin sen suuhuni niin syvälle kuin pystyin. Henrikin hieman puikulamainen kulli tuntui taivaalliselta, kuumalta ja elävältä, ei lainkaan samalta kuin dildot joilla olin harjoitellut. Aloitin hitaan mutta rytmikkään imemisen ja kulli suussani tuntui kovettuvan vielä lisää. Siirsin katseeni Henrikin silmiin, hän oli sanoinkuvaamattoman komea, poltteli savuketta ja katsoi minua raukeasti syvään hengittäen. Henrik poltti tupakan loppuun kiskaisi kullin suustani. Hän nyökkäsi päällään sängyn suuntaan ja nousin sängylle nelinkontin pylly pystyssä, Henrikille, omalle kullalleni valmiina. Henrik tutkaili persettäni hetken, naksautti liukuvoidetuubin auki ja puristi voidetta kyrvälleen ja levitti sen niin että litisi.
Henrik otti pyllyssäni olevasta dildosta kiinni ja rupesi vetämään sitä ulos. Huuliltani parahti voihkaus, olin seota kiimasta. Dildon lopsahtaessa ulos oli perseeni jo aivan valmis ottamaan vastaan Henrikin kyrvän. Henrik nousi taakseni ja asetteli kyrpänsä pyllyreiälleni. sulkijalihas oli aikaa sitten luovuttanut, Henrikin ei tarvinnut kuin jysäyttää ihana kankensa pohjaan asti. Kyrpä rupesi liukumaan sisälleni ja kun Henrik oli työntänyt sen kokonaan sisälleni tunsi naisellisuuteni puhkeavan täyteen loistoonsa. Voihkin kovaäänisesti ja käskin Henrikin antaa minulle kyrpää, olisin ikuisesti hänen henkilökohtainen huoransa, aina valmiina ihanalle kyrvälle joka sisälläni liukui tuoden taivaan maan päälle. Tunsin Henrikin kyrvän jokaisella solullani ja kiimani yltyi yltymistään, tunsin kuinka nautinto tuplaantuisi hetkenä minä hyvänä. Eikä mennyt kauaa kun Henrik rupesi kiroilemaan ja huutamaan: " -Sperma! Huora! Saatanan transuhuora vittukyrpä!" Olin menettää jo tajuntani kun tunsin että itseltänikin lähti lasti liikkeelle, Henrik oli ruvennut laukeamaan suoleeni, tahti oli kiihtynyt rajusti ja Henrik huusi suoraa huutoa, tunsin että menetän tajuntani kun Henrikin vielä jyystäessä itseltäni lähti lasti liikkeelle ja huusimme Henrikin kanssa molemmat suoraa huutoa.

Makasimme sängyllä huohottaen, yltä päältä hiestä märkänä. Hengityksemme hieman tasaannuttua Henrik vetäisi kyrpänsä pyllystäni kääntyi niin että olimme naamat vastakkain. Tutkailimme toisiamme raukeina ja onnellisina. Henrik tuli lähemmäksi ja kun kasvomme olivat melkein kiinni toisissaan, suutelimme. Ensimmäisen kerran. Henrikin suudelma tuntui hellältä, leikkisältä ja vaativalta. Suutelimme pitkään.

"-Mistä sä tiesit että mä halusin sun kanssa sänkyyn?", Henrik kysyi.
"-En mä tiennytkään mutta mä ajattelin sä haluaisit", vastasin. Kerroin Henrikille kuinka teinivuosista lähtien hän oli kiinnittänyt huomioni. Olin seksuaalisesti kaikkiruokainen, runkkasin ja kuvittelin olevani sängyssä milloin minkäkin ryhmän edustajan kanssa mutta Henrikissä minua viehättivät hänen matala äänensä ja kauniit silmänsä. Saunassa olin salaa vilkuillut Henrikin kyrpää joka oli mielestäni kaunein näkemäni.
Se mikä minua eniten askarrutti oli Henrikin elekieli. Hän oli suorastaan korostetun miehekäs eleissään mutta välillä olin näkevinäni hänessä oikein maukkaan puppelipojan! Henrik naurahti ja kertoi minulle että hänelle oli muodostunut sama käsitys minusta. Oli kuulemma vilkuillut minuakin saunassa.

Juttelimme vielä hetken ja pienen hiljaisuuden jälkeen Henrik kietoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua. Tällä kertaa Henrikin kieli tuntui ulottuvan kurkkuuni saakka ja intohimo oli aivan toisella tasolla. Käännyin selälleni ja levitin jalkani, Henrik sovitteli kyrpänsä anaaliini ja rupesi hiljaa työntelemään. Henrik rupesi jyystämään rajummin ja tarttui lujasti ranteistani. Tunsin Henrikin painon päälläni enkä voinut kuin levittää persettäni. Olin kokonaan hänen.

Katso kaikki kirjoittajan Teija novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 14

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu