Teinipillu Saa Vanhempaa

maaliskuu 23, 2020 | Kirjoittanut: Kirjuri
4.4
(59)
Ulvaisin ja laukaisin lastini tiukan teinipillun perukoille.

Heitin poikani yökylään kummitätinsä luokse ja ajattelin itse kysäistä josko voisin mennä viettämään iltaa kaverini ja hänen avovaimonsa luokse. En ollut nähnyt heitä juurikaan muutettuani toiselle paikkakunnalle asumaan. Kaverini Janne oli majoittanut minun lisäkseni avovaimonsa pikkusiskon Elinan. Tyttö yöpyi heillä kuulemma melkein jokaisena viikonloppuna. Elina on 17-vuotias blondi teini. Hänellä oli muistaakseni jotain ongelmia kotona äitinsä ja isäpuolensa kanssa. En ollut koskaan kiinnittänyt Elinaan liiemmin huomiota, sillä olin tuntenut tytön tämän syntymästä asti. Elli, siis talon emäntä, on hyvännäköinen 28-vuotias nainen, jota olen joskus himoinnut salaa nuoruuden vuosina. Olen tuntenut siis molemmat pariskunnan osapuolista suurimman osan elämästäni. Itse olen 30-vuotias sinkku mies.

Saavuin noin kello seitsemältä lauantai-iltana Jannen ja Ellin luokse. Päätin tuoda mukanani pari six-packiä saunaoluita, koska Janne kuitenkin lämmittäisi saunan. Ilta meni ihan tavalliseen tapaansa, tytöt kävivät ensin saunassa, he pesivät myös pariskunnan vaavin ja laittoivat hänet nukkumaan. Minä menin heidän jälkeensä saunaan Jannen ja oluiden kera. Ilta jatkui ja valvoimme yömyöhään olutta ja vähän väkevämpääkin nautiskellen. Elina painui pehkuihin jo ennen kahtatoista hihittäessään puhelimessa jonkun pojan kanssa. Sain siitä hyvän aiheen kiusotella teinityttöä. Ellikin päätti suunnata sänkyyn muutaman oluen jälkeen. Hän painui pehkuihin joskus yhden maissa. Me jatkoimme Jannen kanssa ryypiskelyä vielä muutaman tunnin. Noin neljän aikaan Janne alkoi olla aika hyvissä, mutta itse en kuitenkaan vielä ollut, sillä olen lähes aina osannut ottaa kohtuudella. Jannen poistuttua omaan huoneeseensa nukkumaan päätin itsekin heittää rukkaset, sillä mitä sitä yksin istuskelemaan aamuyöstä. Otin kaikki vaatteeni pois, sillä olen aina tykännyt nukkua alasti. Uni tulikin äkkiä vierashuoneen sängyn ollessa niin mukavan pehmeä.

Näin unta siitä, että joku siveli rintakehääni, kunnes tajusin unenpöpperöisenä, että joku oikeasti hyväili rintalihaksiani. Havahduin unestani ja säikähdin totaalisesti. Singahdin ylös istumaan huudahdin: “Mitä nyt??". Elina sähähti mulle: "Shh..." ja antoi pienen suukon mun suulle. Olin aivan ällikällä lyöty. Se varmasti näkyikin myös ulospäin, koska Elina kuiskasi minulle: ”Ehkä tää ei ookkaan hyvä idea". Tyhmä kun olin ja vielä unenpöpperöinen kysyin: "Mikä?". Tajusin heti, kun neiti sanomatta sanaakaan vei kätensä peiton alle karvoitukseni kohdalle ja muikkasi suukon suulle. No johan vihdoin ymmärsin, mitä Elina teki huoneessani. Katsoin teiniä. Hänellä oli päällään silkkinen yöpaita ja tummat lyhyet yöshortsit. Huomasin ensimmäistä kertaa ikinä, että Elinahan oli oikeastaan todella kuuma pakkaus. En ollut osannut katsoa tyttöä ennen siitä näkökulmasta, sillä olin tuntenut hänet niin pitkään. Elinan täyteläiset rinnat, jotka olivat varmaankin noin B-kuppia, törröttivät ohuen yöpaidan läpi. Neiti näytti syötävän hyvältä, mutta jokin soitti kuitenkin sisäisiäni hälytyskellojani ja sanoi, että en saisi. Tyttö oli liian nuori. Elina kummasteli tapaani nukkua alasti, mutta totesi lopulta, että kyllähän se on oikeastaan paljon mukavampaa.

Siinä samassa hetkessä tyttö painoi minut takaisin alas, makuuasentoon ja nousi itse ylös sängyn reunalta. Elina alkoi riisua yövaatetustaan, joka peitteli hänen pieniä, mutta terhakoita teinitissejä. Pian Elina sai myös shortsinsa pois. Ehdin nähdä vilauksen hämärässä tytön karvoituksesta. Se oli aivan vaaleaa kuten hänen hiuksensakin. Karvoitus ei kuitenkaan näyttänyt niin pitkältä, joten päättelin Elinan siistineen sitä. Tyttö kömpi ujostelematta peiton ja kävi istumaan rintakehäni päälleni. Sitten hän laskeutui suutelemaan minua. Elina liikutti hitaasti ja hienovaraisesti lantiotaan omaani vasten. Hän hieroi uutterasti pimpsaansa jo täysin kovaa kyrpääni vasten. Tunsin, kuinka Elina ja minä hohkasimme lämpöä peiton alla toisiimme. Vein sormiani alas ja kokeilin neidin vittua. Tyttöhän oli aivan märkä! Olin ollut kovana jo muutaman tovin, kun nuori neiti, jota olin aina luullut ujoksi ja kiltiksi, rupesi hinautumaan jalkojani kohti imeskellen ja nuollen kaikkea mitä matkalta löytyi. Päästyään sukukalleuksieni luokse, Elina kosketti ensimmäisen kerran kyrpääni. Tilanne oli niin kiihottava, että meinasin räjähtää siihen paikkaan. En ollut yleensä niin herkkä, mutta nyt tilanne oli toisin alastoman teinitytön edessä. Kaiken lisäksi olin edellään niin yllättynyt tilanteesta, että minun oli vaikea uskoa sitä todeksi. Ellu vetäisi esinahkani taakse paljastaen sykkivän punaisen terskani. Tyttö ei aikaillut vaan imaisi sukkelasti kalun suihinsa. Minulla sumeni silmissä ja yritin ajatella kaikkea mahdollista Veneliiton laeista tulevien laskujeni maksuun, että ei kävisi nolosti. Pelkäsin kuollakseni, että tulisin siihen paikkaan. Elina imutti ja nuoleskeli tottuneen tuntuisesti kyrpääni posket lommolla. Neidin suusta lähti todella kiihottavia ja pervoja ääniä kullini upotessa syvälle blondin kurkkuun. Arvelin, että tyttö ei ollut ekaa kertaa asialla, sillä siihen malliin näytti kullini liukuvan edestakaisin neitokaisen suussa.

Tunsin orgasmini lähenevän uhkaavasti. Otin kiinni hennosta ja pienestä tytöstä kainaloiden alta, vetäisin häntä vähän ylemmäksi ja käänsin alleni. Lähdin matkustamaan kielelläni alaspäin neidin vartaloa. Etenin Elinan kehoa pitkin lähemmäs hänen pyhyyttään. Imaisin nännin suuhuni ja nuoleskelin sitä hetken saaden Elinan voihkaisemaan vienosti. Jatkoin matkaani alaspäin ja sain Elinan kikattamaan hieman kieleni kutittaessa hänen napansa ympärystä. Vihdoin ja viimein saavuin odottettuun maastoon. Tämä oli varmasti se luvattu maa, josta uskonnot olivat puhuneet. Otin hellästi häpyhuulen huulieni väliin ja nuoleskelin sitä. Seikkailin kielelläni pillun jokaisessa sopukassa paitsi yhdessä paikassa. Kiertelin ja kaartelin kaukaa klitoriksen koskematta siihen. Jatkoin kiusoittelua jonkun aikaa ja työntelin välillä myös kieltäni neidin suloiseen pimpan sisälle. Tehtyäni sen huomasin, että nuori neiti alkoi huohottaa erittäin kiihtyneesti. Elina otti kiinni takaraivostani ja yritti väkisin ohjata suutani hänen kiltalleen. Minulla ei ollut tilanteessa kauhean vahvaa itsekuria, joten päätin antaa periksi. Kävin lähemmäs ja kosketin kevyesti kielen kärjelläni neidin klitorista. Yllätyin hieman tytön reaktiosta!! Elinahan vääntyi täysin kaarelle ja ääntelehti aivan liian kovaäänisesti. Säikähdin pikkaisen ja toivoin ettei kukaan heräisi, koska olisi tosi noloa tulla yllätetyksi kaverin pikkusiskon jalkovälistä. Jatkoin kuitenkin kiiman vallassa pillun  nuolemista ja imeskelyä välittämättä Elinan kovaäänisestä voihkinnasta. Nuoleskelin ja painoin kielenkärjelläni neidin klittaa ja toisella hetkellä nuolaisin koko kieleni pituudella neidon märkää pimpsaa. Sain Elinan voihkimaan ja inisemään nuollessani pitkillä vedoilla vittua. Lipaisu lähti ylhäältä asti ja jatkui pitkänä klitoriksen yli ja melkein peppureiälle asti. Antamatta varoitustakaan Elina hyppäsi ylös käsittelystäni pois ja sanoi: “Mee selälleen tohon sänkyyn, mä haluun testata yhtä juttua." Tottelin neitoa ja Elina nousi kontalleen päälleni. Tyttö otti kiinni seisovasta vehkeestäni ja alkoi viemään sitä maailman pyhintä reikää kohti. Tunsin kihelmöintiä ylävatsassani, koska tilanne oli käynyt niin jännittäväksi. Oikea kohta löytyikin nopeasti ja pian olisin kaverini pikkusiskon tiukassa vitussa. Kyrpäni upposi mukavasti Elinan pilluun ensimmäiset kaksi senttiä, mutta sitten se pysähtyi kuin seinään! Elina vemputti lantiotaan ja painoi itseään kovemmin kyrpääni kohti. Olin jo varma, että siitä ei tulisi mitään. Eihän se kyrpä edes mennyt mihinkään, vaikka tyttöä kuinka yrittikin. Olen omasta mielestäni vain normaalikokoinen, tai ehkä jopa pienempikin, jos puhutaan totta. Kullissani meinasi jo alkaa tuntua kipua, kunnes se yhtäkkiä upposikin syvemmälle neitiin. Aikansa hierottuaan ja heiluteltuaan Elina sai kyrvän vihdoin uppoamaan sisäänsä juurta myöten. Neiti nojautui eteenpäin ja kuiskasi korvaani: ”Ihanaa." Kaikki tuntui niin uskomattomalta. Päälläni oli kaverini pikkusisko, vaaluetukkainen kuuma kaunotar, joka rupesi ratsastamaan aisallani. Ensin hieman varovaisemmin, mutta koko ajan hieman vauhdikkaammin liikkeen pituutta lisäten. Teinin pillun puristusvoima oli uskomaton. En ollut saanut teinivittua mies muistiin, mutta en olisi koskaan muistanut sen tuntuvan siltä. Se oli aivan kuin puristin, joka oltiin rakennettu musertamaan kyrvänvarsia. Elina pyöritteli villisti lantiotaan ratsatuksen tahtiin ja minun oli pakko alkaa taas miettimään niitä laskuja, koska en halunnut tulla ennen häntä. En ollut nimittäin varma tulisiko uusinnasta mitään, koska kaluni rupesi jo silloin tuntumaan hellältä, vaikka olimme naineet vasta noin viiden minuutin ajan. Ensimmäiset pari kolme minuuttia meni Elinan opetellessa hommaa, mutta sitten löytyi hyvä tahti. Nuori neito pomppi villisti kyrpäni päällä vikisten ja huokaillen. 

Muutaman pompun kuluttua Elina painoi rintansa alas minun rintaani vasten ja jätti perseensä ylös, mutta kuitenkin niin, että olin yhä hänen sisällään. Neito kuiskasi minulle: “Jatka sä." Tartuin kiinni molemmin käsin kiinteistä ja pienistä pakaroista ja rupesin rynkyttämään lantiotani Elinaa kohti. Onneksi olen hyvässä kunnossa, sillä harrastan juoksua aktiivisesti ja sen vuoksi, en väsy nopeasti. Ellu puri peiton kulmaa ja ähisi: "Uuh… uuuhh... uuhhh… anna tulla, heti kun tulee… Mä haluun sun lastit mun sisään!” Olin huojentunut kuullessani tytön sanat, sillä olin juuri tulossa enkä tiennyt olisinko pystynyt hillitsemään itseäni enää kauaa. Ulvaisin ja laukaisin lastini tiukan teinipillun perukoille. Saatuani orgasmin menetin hetkeksi kuuloni kokonaan nautinnon tuntuessa niin hyvältä. Oloni oli sietämättömän kevyt ja korvissa humisi. Elina oli noussut istumaan, mutta kyrpäni oli yhä hänen sisällään. Elina sanoi: “Sullahan ei laske ollenkaan." Ja virnisti sitten: ”Otetaan uus heti perään… Mä rakastan kyrpää.“ Kaluuni sattui sen verran, että tiesin etten voisi nauttia itse hommasta, mutta voisin ainakin tyydyttää pikkutiikerin. Minun oli pakko purra hammasta yhteen, kun suloinen ja nuori neito nousi päälleni uudestaan. Tuntui siltä kuin jokin olisi kiskonut hellää kulliani vain syvemmälle pilluun. Elina ratsasi aikansa ja kiljahteli saadessaan ilmeisesti muutaman orkun. En kuitenkaan voinut olla varma siitä oliko tyttö tullut, koska kyrpäni oli ollut jo jonkun aikaa tunnoton. No, ainakin pikkuneito sai kunnolla kyrpää. Elina muiskautti pusun poskelleni ja sanoi: “Kiitos! Se oli sika kivaa!”. En osannut kuin vastata typerästi: “Ilo on mun puolella. Otetaan ihan milloin vaan uusiksi!”. Aikamme makailtua päätin kysyä tytöltä miksi hän oli valinnut minut? Ja että milloin hän oli päättänyt? ”Sä vaan satuit just sopivasti kohdalle, ku eihän sitä siskonkaan miestä voi ja mä olin niin kiimanen. Mä oon jonkun aikaa haaveillu kokeneemmasta ja sä oot paljon vanhempi." Kaikkea en muista, mitä sinä yön aikana puhuimme ja teimme, mutta viimeinen muistikuva oli kun talutin Ellun takaisin omaan sänkyyn, että meitä ei yllätettäisi nukkumasta samasta sängystä. Mun oli pakotettava Elina sen omaan sänkyyn, koska muuten neiti olisi vain halunnut nussia koko yön. 

Kun heräsin aamulla mietin, että olisinkohan nähnyt unta. Kuitenkin mun hellä oleva kyrpä kertoi jostakin muusta. Asian varmisti, kun aamupala pöydässä sain silmäniskuja nuorelta ja säteilevältä neidolta.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 59

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Uge
5 kuukautta sitten

Maukas novelli, more please 😉

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anna tippiä kirjoittajalle:
Maksu prosessoidaan PayPalin avulla. Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
Lisätietoa tipeistä saat Tippi 101 sivulta.
[give_form id="1699"]
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Kaverin Äidin Kyydissä
marraskuu 13, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: MILF,
Nuori Poika, Kokematon
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei Vielä (4)
huhtikuu 12, 2020
Näkökulma: Mies/Nainen
Kategoriat: Arki ,
Vaimo, Aviomies
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Muuttomiehet
marraskuu 6, 2019
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Kimppakivaa,
Ei Tahdonmukaista Seksiä, Kiimainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vaihto-Oppilaana USA:ssa
maaliskuu 19, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Gay,
Alaikäinen, Neitsyt
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 36
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu