Vaalean Kullan Vartija III

23/09/2022 | Kirjoittaja: rap |
12 min
Kertoja: Mies | Aikuinen MiesAikuinen NainenFantasia
4
(17)
’’Kurista mua, haluan tuntea sun vahvan käden kaulallani…’’ Sofia jatkaa

Lue ensin osa II.

Bling! Kuuluu kun hissi saapuu asunnon kerrokseen. Minulla on ase valmiina kädessä. Suojelen neiti Sofiaa hengelläni jos täytyy. Astun nopeasti kulman taakse seisomaan ja katson tiiviisti kohti hissiä. Sen ovet avautuvat. Osoitan kohti hissiä.
-’’Mitä helvettiä teet!? Ase pois!’’ Herra White sanoo huutaen kun osoitan häntä aseella. Lasken aseen heti ja pahoittelen nöyrästi. ’’Neiti Sofia vain pelästyi että hissistä tulisi vihollinen…’’ Sanon Whitelle ja heti mietin, oliko vihollinen sana oikea ja viisas käyttää. White syöksyy sohvalle ja ottaa syleilyyn Sofian. Sofia selkeästi yrittää peittää pelkonsa isältään. Tietäisipä White autoon kirjoitetusta. Mutta en voi pettää Sofian luottamusta. He halaavat pitkään.

-’’Sinä. Teit oikein suojellessasi tytärtäni mutta älä minua enää osoittele aseella.’’ White sanoo. ’’Tule toimistooni.’’ Kuuluu vielä perästä. Pyytelen nöyrästi anteeksi ja lähden seuraamaan Whitea. Suljen oven perässäni. White istuu isoon nahkatuoliinsa ison pöydän ääreen.
-’’Olen jo pidemmän aikaa miettinyt tulevaisuutta ja mitä siltä haluan. Haaveissani on, että hankkisin kartanon saarelta, jossa minä olisin ainoa mies.’’ White haluaa selvästi oma haareminsa, ajattelen.
-’’Kuulostaa mielenkiintoiselta, herra.’’ Kuittaan takaisin.
-’’Me lähdemme nyt. Käske Sofian valmistautua.’’
-’’Kyllä herra White.’’

Astelen Sofian huoneeseen, jossa hän istuu sängynreunalla tuijottaen reisiinsä alakuloisena. Istun hänen viereensä.
-’’Neiti Sofia, lupaan suojella teitä aina, muista se.’’ Sanon ja otan häntä kädestä. Sormemme kietoutuvat yhteen Sofian hieman niiskuttaen.
’’En haluaisi painostaa, mutta isäsi käski sinun valmistautua kun lähdemme jonnekin.’’ Sofia pyyhkäisee nenäänsä, siirtää hiuksiaan sivuun ja katsoo minua silmiin. ’’Minun on ryhdistäydyttävä.’’ Sofia sanoo äkisti kuin tsempaten itseään. Hän nousee sängyltä ja ottaa matkalaukun esiin. Laukkuun hän sulloo vaatekaapin laatikosta paljon vaatteita. Sofia alkaa avaamaan housujensa nappia.
-’’Odotan oven ulkopuolella.’’
-’’Ei kun ole siinä vaan.’’ Sofia sanoo ja vetää vetoketjun auki. Hän laskee mustat housut nilkkoihin. En voi olla katselematta upean tiukkojan pakaroita kun hän kääntyy laatikolle ottaakseen valkoiset tiukat farkut. Farkut lähtevät nousemaan ihoa pitkin kohti lantiota. Ne ovat niin tiukat, että Sofia joutuu hytkymään ja tanssahtelemaan hassusti että saa ne ylleen. Farkkujen peittäessä stringit hän laittaa napin kiinni ja vetää pienen ja niin tiukan vetoketjun kiinni. Kannan matkalaukun hissille.

Siirrymme limusiinillä isoon laivarantaan. Siellä odottaa kunnon megajahteja sekä hiukan pienempiä. En tiennyt herra Whiten omistavan jahtia. Kannan matkalaukkua kun Sofia kulkee edellä. Tuuli heiluttaa hänen pitkiä hiuksiaan kun kävelemme leveää laituria pitkin. Saavumme Sunseeker Manhattan 66
-merkkisen jahdin luokse. Huomaan sen kyljessä lukevan ’’Sofia’’ kaunokirjaimin. White on nimennyt veneenkin rakkaan tyttärensä mukaan. Sofia on hänelle koko elämä, se käy ilmi monesta asiasta. Nousen jahdin kannelle ja ojennan käteni. Sofia tarttuu käteeni hennoin ottein ja varovasti astuu kannelle. Tiedän miten käy mutta ojennan käteni myös herra Whitelle.
Hän katsoo minua ja alkaa nauraa räkäisesti ja nousee kannelle ottaen veneestä tukea. En odottanutkaan mitään muuta siinä tilanteessa.

Minä ja Sofia astelemme muutamat portaat alas alakannelle, jossa on parisänky ja pieni wc. Lasken matkalaukun sängylle Sofialle. Samassa puhelimeni kilahtaa. John laittoi viestin, että Ferrari on nyt maalattu ja korjattu. Ilmoitan asiasta Sofialle ja laitan Johnille viestin, että voi ajaa auton tallin eteen. Hyvä että auto on nyt kunnossa, en vain saa mielestäni sitä, että kuka töhri auton kyljen. Samassa kun mietin asiaa, tunnen kuinka jahdin v8 moottorit hörähtävät käyntiin. Suuntaan yläkannelle missä herra White on.

Tuuli osuu minuun kivasti kun seison kannella. White istuu penkillä ohjaimissa.
-’’Herra White. Saanko kysyä?’’ Aloitan varovasti.
-’’Kysy pois.’’
-’’Paljonko tämä jahti maksoi? Hieno on muuten. Minne me olemme menossa?’’ White miettii hetken ja katsoo merelle.
-’’Kaksi miljoonaa maksoin tästä kaunottaresta. En erityisemmin ole venemiehiä mutta eikös jokaisella rikkaalla pidä tällainen olla?’’ White summaa. Hän kääntyy penkissä ympäri ja avaa takanaan olevan oven. Sieltä hän ottaa viskipullon ja kaataa sitä laseihin.
-’’Menemme erääseen kartanoon, jossa pidetään pokeripeli ja panokset ovat sen mukaiset…’’ White sanoo. Olen juuri maistamassa viskiä kun Sofia astuu alemmalle kannelle ulos niin, että näen hänet nyt yläviistosta. Jähmetyn katsomaan häntä ja hänen todella pieniä valkoisia bikineitä. Sofia kävelee nokassa olevalle aurinkotuolille ja istuu siihen. Hän nostaa jalat tuolille ja käy selälleen.
-’’Voi hemmetti! Käy laittamassa aurinkovoidetta! Tyttöhän palaa auringossa!’’ White komentaa minua ja teen sen enemmän kuin mielelläni. Ripein askelin laskeutun portaat ja juoksuaskelin menen Sofian luo.
-’’Isäsi käski laittamaan aurinkovoidetta ettet pala.’’ Sofia laskee aurinkolaseja nenälleen ja katsoo minua. ’’Mitä vielä odotat?’’ Kuuluu lasien ja hellehatun alta. Sofia nostaa aurinkolasit takaisin silmilleen ja antautuu minulle. Laitan voidetta kunnolla kädelleni. Vien käteni jalkoihin ja alan hieromaan nilkkoja. Molemmilla käsilläni pyörittelen voiteen hennoille jaloille. Siirryn siitä vähitellen kohti polvia ja reisiä. Kämmeneni hyväilevät jo reisiä. Korviini kantautuu hiljainen mutta selkeä voihkinta. Jahti myötäilee hieman aallokkoa. Sormeni liukuvat voiteen liukastamana reiden sisäpinnalla. Katson samalla Sofian jalkoväliä. Pillun peittää pieni kankaanpala, joka on kiinni ohuilla naruilla lantiolla. Sormeni lipsahtavat jalkoväliin sisäreidellä. Sofia päästää eroottisen huokaisun kun tuntee hipaisun jalkovälissään.

Töräytän lisää voidetta kädelleni. Hivelen litteää vatsaa navan kohdalta. Voidetta kertyy vahingossa kasa napaan, joten vien sormen navalle ja kaivan voiteen pois. Vatsa painuu siitä sisään entistä enemmän ja aiheuttaa Sofian huulille vienon hymyn. Vilkaisen yläkannelle. Onneksi White ei katsele. Hivelen vatsaa ja kylkiä. Tissien peittona ei juurikaan kangasta ole. Nännit peittyvät kun valkoiset lätkät lepäävät tissien päällä narujen kietoutuessa Sofian ympäri. Laitan rinnalle voidetta ja vien sitä tissien väliinkin varovasti.

-’’Kurista mua.’’ Sofia sanoo yllättäen.
-’’Anteeksi mitä, neiti Sofia?’’ Sanon hämmästyneenä.
-’’Kurista mua, haluan tuntea sun vahvan käden kaulallani…’’ Sofia jatkaa. En tiedä mitä tekisin. Vilkaisen taas ylös. Ei näy Whitea. Jos hän näkisi minun kuristamassa rakasta tytärtään, hän ampuisi minut siihen paikkaan. Vien oikean käteni varovasti kaulalle. Tämä on minulle uutta. Puristan varovasti. Sormeni painuvat hieman kaulan lämmintä ihoa vasten.
-’’Kovempaa…’’ Sofia käskee ja nostaa selkäänsä jotta saa päätää taaksepäin. Puristan kovempaa. Tunnen jo sormissani pumputtavan sykkeen. Sofia avaa suutaan ja työntää kielen ulos hennon voihkimisen kera. En näe hänen silmiään aurinkolasien takaa. Huomaan puristavani vieläkin kovempaa. Sekunnit kuluvat. Sitten Sofia alkaa yskiä. Päästän heti irti.
-’’Neiti Sofia! Oletteko kunnossa?’’ Sanon pienen paniikin vallassa. Hän yskii ja selvittää hetken kurkkuaan.
’’Se tuntui kiihottavalta… Vau…’’ Sofia sanoo ja lipoo huuliaan kielellä. Sekaisin tuntein katson kun Sofia kääntyy vatsalleen. Otan taas aurinkovoidepullon käteeni ja alan levittämään sitä jaloille. Sofia laittaa jalat toisiinsa kiinni. Vien molemmillä käsillä voidetta reisillä kohti pakaroita. Pakaroiden väliin katoaa naru. Pieni valkoinen kolmion mallinen kangas lepää peppuvaon yläpuolella. Minulla alkaa jäykistymään kun en saa silmiäni irti noista pakaroista. Pakaroista, jotka hennosti kimaltavat voiteen ja auringon yhteisvaikutuksesta. Voisinpa nousta hänen päälleen ja työntää kaluni noiden pakaroiden väliin. Sofia käskee avaan yläosan narun. Vedän sen auki ja annan narun pudota sivuille. Töräytän suoraan purkista voidetta selälle. Purkki ampuu voimalla voidetta levittäen sen laajalle alueelle.
’’Uuh, kuvittelen että sun spermat lentäis noin mun päälle…’’ Sofia sanoo minulle kiimaisella äänellä. Hieron selälle voiteet. Siirrän hänen pitkät hiukset sivuun ja kumarrun lähemmäs. ’’Haluaisin nykäistä teidän bikinit pois ja työntää kovana seisova kaluni pakaroidesi väliin, neiti Sofia…’’ Kuiskaan hänen korvaansa. Vastaukseksi saan syvän ja kiimaisen voihkaisun. Sidon yläosan kiinni ja hennosti läimäytän pakaroille kun nousen ylös. Suuntaan yläkannelle takaisin viskin luo. Otan ison kulauksen kun White saapuu viereeni.

-’’Kullallani kaikki hyvin?’’ White kysyy.
-’’Oi kyllä herra White. Pidän neiti Sofian tarpeista huolen.’’ Sanon viekas hymy huulilla ja otan uuden kulauksen.

Olen parin tunnin päästä alakannella syömässä täytettyä patonkia ja selaamassa televisiota, jossa menee Portugali – Espanja jalkapallo-ottelu.
’’Olemme perillä!’’ Kuuluu yläkannelta Whiten ilmoitus. Huudan takaisin kuittaukseksi. Sofia meni auringon ottamisen jälkeen nukkumaan. Nousen ylös ja avaan makuuhuoneen oven ilmoittaakseni, että olemme perillä. Sofia nukkuu peitto puolessa välissä vatsaansa. Astelen varovasti hänen viereensä ja herätän hiljaa. Hän avaa varovasti toisen silmänsä ja mulkaisee minua kiukkuisena. ’’Teidän olisi aika herätä. Olemme perillä.’’ Sanon hiljaa mutta määrätietoisesti.
-’’Sano isälle, että jään tänne nukkumaan…’’ Sofia sanoo unessa ja kääntää kylkensä. Ota noista naisista selvää. Nousen yläkannelle ja kysyn voiko Sofia jäädä tänne. White on ensin epäröivä ja käskee minun jäädä tänne hänen kanssaan. Mutta hän kuitenkin muuttaa mielensä.
-’’Lukitse hänet makkariin. Jääköön tänne nukkumaan. Sinä tulet minun mukaani.’’ Saan selvät ohjeet. Lukitsen hiljaa makuuhuoneen oven ja laitan avaimen taskuuni. Aallot keinuttavat hieman jahtia.

Satamassa minua ja Whitea odottaa pitkä musta Hummer H2 limusiini. Nousemme auton kyytiin. Pienen matkan päässä näen mäen päällä olevan ison kartanon. Automme suuntaa sen pihaan ja jättää meidät siihen. Kartanosta tulee vastaan selvästi minua vanhempi mies. Siirryn heti hänen ja Whiten väliin. Miestä seuraa kaksi minun kokoista henkivartijaa jotka tuijottaa minua tuima ilme kasvoillaan.

-’’Tervetuloa! Te tulitte upean pokerin maailmaan!’’ Mies julistaa iloisesti ja kääntyy selkä meihin. Kävelemme isoista ovista kartanoon. Tarkistan katseellani koko ajan ympäristöä. Vanha linna, johon on laitettu nykypäivän teknologiaa valvontakameroineen päivineen. Siirrymme isoon saliin, jossa keskellä on iso pokeripöytä. Istumme sen ääreen. Jään Whiten taakse. Niin tekee myös miehen henkivartijat.

-’’Tässä odotellessa ottakaa juomia!’’ Mies talon puolesta sanoo ja äkkiä vierelläni onkin nuori nainen yläosattomissa, vain juuri nännit peittävä tähti tisseillään. Hän ojentaa kämmenellään lepäävää kultaisen väristä tarjotinta, jossa on juomalaseja valmiiksi täytettynä. Nappaan yhden ja nainen siirtyy pöydän toiselle puolelle. Hänellä on jalassaan valkoiset tiukat farkut, jotka tuovat pepun hyvin esille.

Kuluu ehkä kymmenen minuuttia kun saliin astelee yksi pelaaja lisää. Vanhempi naishenkilö. Hän laittaa vielä paremmaksi kolmen henkivartijan kanssa. Peli voi vihdoin alkaa. Alkupanoksena on kymmenentuhatta. Otan huikan jos toisenkin. Seuraan sivusta ja katson, kuinka peli etenee. Panokset liikkuvat jo sadassatuhannessa. Nainen luovuttaa. Kuluu ehkä puoli tuntia. White välillä häviää ja välillä voittaa isojakin summia. Illan pääpelin aika. Jakaja talon puolesta ilmoittaa, että nyt pelataan isoista rahoista. On miljoonapotin vuoro. Älytön summa yhdestä korttipelistä, jos minulta kysytään. Pelimerkit lyödään pöydän keskelle. Jakaja ilmoittaa vielä, että voittajalle on luvassa oikein miellyttävä bonuspalkinto. White hykertelee jo käsiään. Toivon todella hänen voittavan. On korttien aika. Kortit lyödään pöytään. Miehellä pöydän toisella puolella on värisuora. Whitella on neljä samaa. White lyö nyrkit pöytään ja mies toisella puolella riemuitsee. Sinne meni miljoona. White kihisee raivosta.

-’’Tuokaa palkinto!’’ Jakaja huutaa. Odottelemme hetken. Yritän rauhoitella Whitea mutta turhaahan se on. Nainen nousee pöydästä juuri kun kaksi isoa korstoa raahaa nuoren naisen saliin käsistä kantamalla.
-’’Pyh! Tollanen lutka!’’ Nainen sanoo halveksivasti ja poistuu paikalta. Minä ja White katsomme pöydän vieressä kun voittaja mies katselee voitonilme kasvoillaan naista. Kaksi naisen tuonutta miestä pakottaa naisen vatsalleen vasten pöytää. Naisella on ilmastointiteippiä suun edessä. Hänen hiuksensa ovat pitkät ja aivan sekaisin. Hän on tainnut olla vankina jo pidempään. Miehet levittävät naisen kädet vaakatasoon pöydän kantta vasten ja pitävät paikoillaan. Voittaja siirtyy naisen taakse ja nykäisee tämän hameen alas. Hän hyväilee hetken pakaroita ja laskee mustat pikkuhousut nilkkoihin. Nopeasti hän laskee housunsa ja ottaa velton kalunsa esiin. Hän hivelee sitä pillua vasten. Huoneessa on yllättävän hiljaista. White ei tunnu juuri välittävän naisen kohtalosta kun menetti juuri miljoonan. Mies sylkäisee kalulleen. Hän tuntuu olevan valmis. Hän ohjaa kalun pillulle, ottaa käsillä naisen lantiosta kiinni tiukasti ja työntyy naiseen. Nainen kiljahtaa teippiä vasten. Mies tuijottaa kattoa nautinnon vallassa kun hän on syvälle työntyneenä. Nainen yrittää rimpuilla irti mutta miehet pitävät häntä entistä tiukemmin paikoillaan.

Mies alkaa nylkyttää itseään naista vasten. Nainen kääntää päänsä minua kohti, vasen poski kiinni pöytälevyssä. Hän hytkyy työntöjen tahdissa eikä voi tehdä mitään. Olla vain. Panopuuna toisten armoilla. Katson naista suoraan silmiin. En ole koskaan nähnyt niin kipeästi apua pyytäviä silmiä. Kyynel lähtee valumaan nenänvartta pitkin kohti pöytää hänen tuijottaessa minua. Vien jo käteni puvun povitaskuun. Olen jo valmis vetämään aseen ja ampumaan noi paskat. Samassa kuitenkin White lyö kätensä minua vasten ja kiinnittää huomioni. Hän on tajunnut mitä meinaan. Hän vain katsoo minua ja pudistaa päätään. Kieltää minua. En voi kuin totella. Nainen tajuaa tilaisuutensa menneen ja sulkee silmänsä. Odottaa. Odottaa, että raiskaus loppuisi. Nainen jää hiljaa siihen paikkaan kun lähden Whiten kanssa salista pois.

-’’Anteeksi nyt herra White kun puhun suoraan mutta tiesittekö te tästä raiskauspalkinnosta!?’’ Sanon suorat sanat ulkona kun olen Whiten kanssa kahden.
-’’En.’’ Kuulen tylyn vastauksen. ’’Menetin juuri miljoonan! Minua ei nyt kiinnosta jotkin palkinnoksi joutuneet huorat…’’ White sanoo ja lähtee kävelemään pois. ’’Mene katsomaan miten Sofia pärjää yksin jahdilla!’’ Kuulen vielä hänen sanovan selkä minuun. Hengittelen syvään ja nojaan paksuun kiviaitaan. Yritän rauhoitella itseäni kun katselen merelle.

Ilta on jo hämärtynyt kun astelen jahdille. Kaivan esiin avaimen oveen. Avaan lukon ja työnnän oven auki. Jähmetyn ovensuulle katsomaan kun Sofia nojaa sängyllään sängynpäätyyn jalat leveillään työnnellen ihonväristä dildoa pilluunsa.
-’’Vihdoinkin sä tulit! Tules tänne!’’ Sofia käskee minua sängyn viereen ja jättää dildon lepäämään sängylle. Sofia heittää tyynyn lattialle eteeni ja laskeutuu sen päälle jalkojen päälle. Hän alkaa avaamaan puvun housujeni nappia ja vetoketjua.
-’’Neiti Sofia. En tiedä onko tämä nyt hyvä…’’ Ehdin sanoa kun hän nykäisee housuni nilkkoihin. Alapääni on paljaana hänen edessään.
-’’Hiljaa.’’ Hän sanoo kun nappaa veltosta kalustani kiinni, vetää kuivan esinahan taakse puoliväkisin ja ottaa terskan suuhunsa. Koko vartalossani nytkähtää ja hymähdän väkisin kun kieli kiusoittelee terskaa joka puolelta. Olen hiljaa ja nojaa oikealla kädellä vieressäni olevaan laatikostoon. Käsi pitää esinahkaa takana kun suu hoitelee terskaa. Heppini seisoo puolikovana samantien kun tuntuu niin hyvältä.
’’Ihanaa kun sä jäykistyt suussa…’’ Sofia on selvästi tuhmalla päällä. Hän tuo huulensa niin lähelle tyveä kuin pystyy kaluni paisuessa suussa. Sykin nyt täydessä valmiudessa. Tuntuu niin hyvältä kun liukkaat huulet liukuvat kalulla. Sofia vie molemmat kätensä pakaroilleni ja puristaa niihin kyntensä samalla kaluni työntyessä syvälle suuhun. Katselen hiljaa nauttien suihinottoa. Sofian tissit näkyvät rintaliivien alta antaen kutsuvan tissivaon. Kurkotan kädellä kohti tissejä mutta saan läpäisyn takaisin. Sofia vilkaisee ylöspäin minua kohti. Ei sano mitään, jatkaa suihinottoa vain. Kieli lipoo terskani päätä nopein ylös-alas liikkein. Kivalta se tuntuu.

-’’Mene sängylle selälleen, haluan ratsastaa…’’ Sofia sanoo kun nousee ylös pyyhkien käteensä suupieltään. Riisun puvun takin ja paidan. Heittäydyn sängylle selälleni heppi sojottaen kohti kattoa. Sofia riisuu todella nopeasti rintaliivit ja heittää ne lattialle. Katselen hänen upeaa hoikkaa vartaloaan, jota on siunattu upeilla tisseillä. Hän nousee lantioni päälle ja kumartuu suutelemaan minua suulle. Kuumat huulet liimaantuvat hetkeksi minuun. Annamme toisillemme kiimaisen suudelman. Sofia kurkottaa oikean kätensä itsensä ja minun väliin tavoitellen kaluani. Katsomme toisiamme silmiin. Tunnen käden kietoutuvan kovan kaluni ympärille. Uppoudun täysin hänen seksikkäiden silmien lumoihin. Nielaisen kun tunnen terskani olevan kiimasta märän pillun huulilla. Sofia pitää suutaan auki ja huokaisee ulos pitkään kun hän laskeutuu alemmas päästäen kaluni työntymään sisään. Hitaasti kaluni tunkeutuu lämpimään ja liukkaaseen onkaloon. Hän pysähtyy kun olen päässyt syvälle. Katson hänen kiimasta punertavia poskia kun hänen on pakko sulkea nautinnosta silmänsä. Sykin pillussa kun Sofia nauttii täyttävästä tunteesta pillussaan. Vien molemmat käteni tisseille ja otan ne puristavaan otteeseen. Sofia siirtää katseensa sängyn yläpuolella olevaan tauluun ja nojaa käsillään rintakehääni vasten. Hän ei malta enää olla paikoillaan. Kaluni työntyy yhä uudelleen sisään hänen vatkatessa lantiollaan.

Kaluni tuntuu niin hyvältä pillussa että Sofia työntää kielensä ulos voihkimisen yhteydessä. Hän on niin kiimassa ettei välitä vaikka kieleltä putoaa kuolaa vatsalleni. En välitä minäkään, niin taivaalliselta pillu tuntuu. Lantio nousee niin, että kaluni pongahtaa ulos pillusta. Sofia nappaa nopeasti kalustani ja ohjaa sen takaisin sisään antaen työntyä syvälle. Hän pysähtyy siihen ja tuo molemmat kämmenensä poskilleni. Alamme suudella intohimoisesti. Kielemme kohtaavat kiiman saattelemana. Siirrän pitkiä hiuksia Sofian korvan taakse. Sofia nousee ylös ratsastusasentoon ja jatkaa. Lantio vatkaa nopein liikkein.

-’’Neiti Sofia… Alan olla lähellä…’’ Hymähtelen kun upea tunne alkaa kasaantua sisälläni. Katseeni osuu hänen punertavaan kaulaan josta muistan, miten hän nautti kun hennosti kuristin. Kurkotan oikealla kädellä kaulalle ja puristan. Tunnen kiihtyneen pulssin kämmentäni vasten.
-’’Ou jess!’’ Sofia voihkii. Puristan aavistuksen kovempaa. Tissit pomppivat söpösti ratsastuksen tahdissa.

-’’Nyt on tosi lähellä…’’ Sanon ja väännän ylävartaloani mutkalle oikealle kun yritän pidätellä laukeamista. Sofia vilkaisee ilmeitäni ja jotka kertovat lähestyvästä laukeamisesta. Hän nousee ratsailta pois ja runkkaa. Kaluni sykkii kovana kuin rautakanki. Olen aivan orgasmikuilun reunalla. Saan vielä hetken pidäteltyä.
-’’Vielä vähän…’’Sofia tokaisee puoliääneen, nojaa vasemmalla kädellään minuun ja ohjaa taas kaluni pillulle. Huokaisen kovaan ääneen kun kaluni tunkeutuu tiukkaan onkaloon puoliksi.
-’’Nyt tulee! Nyt tulee!’’ En kestä enempää sisääntyöntymistä enää. En pysty enää pidättelemään. Kaluni ehtii juuri tulla ulos kun minun on pakko antaa ensimmäisen syöksyn tulla. Se lentää Sofian ylös osuen hänen vatsaansa. Nopein ottein hän nappaa spermaa sykkivästä kalustani kiinni ja alkaa runkkaamaan. Tuijotan orgasmikoomassa kattoon jonnekin tyhjyyteen kun alapäässäni myrskyää. Käsi käy pyörivin ja kovaa puristavin ottein kalullani kun toinen käsi puristelee kassejani. Sykkeeni huitelee pilvissä kun spermat valuu Sofian kädelle. Huohottelen orgasmin jälkiaalloissa.

Sofia runkkaa hitaammin jo hieman veltostuvaa kalua. Hän kumartuu lähemmäs ja ottaa suuhunsa terskalta spermat. Koko vartalossani vaeltaa rentoutumisen aalto. Nostan päätäni tyynyltä. Sofia päästää kalustani ja tulee puoliksi päälleni makaamaan.
-’’Kato mitä sä teit…’’ Hän sanoo ja näyttää oikeaa kättään, jossa sormien päällä on spermaa. Hän vie kaksi sormea kokonaan suuhunsa putsatakseen ne spermasta. Annan pusun hänen otsalleen ja painan hänet itseäni vasten. Sofia nostaa oikean jalkansa jalkani päälle ja näin kietoutuu tiukemmin minuun. Upeaa tuntea kiimasta kuuman ja hikisen alastoman naisvartalon itseään vasten. Tissien painuvan rintakehää vasten. Tuntien kuinka hänen litteä vatsansa nousee ja laskee. Sofia painaa päänsä rintakehääni vasten. Tuntuu hassulta mutta tunnen nenästä hengityksen tuhahtelut nänniäni vasten. Se saa hymyn huulilleni.

Ehdimme käymään suihkussa ja pukemaan kun herra White astelee jahdille. Hän ilmoittaa, että lähdemme kotiin huonon ja miinukselle jääneen päivän jälkeen. Hän käynnistää moottorit ja matka kotiin alkaa. Syömme Sofian kanssa keittiössä pöydän ääressä jauhelihaa ja riisiä, jotka valmistin.

-’’Isä, miten peli meni?’’ Sofia kysyy tietämättömänä isosta tappiosta.
-’’Kulta, älä edes kysy…’’ White sanoo äänellä, josta paistaa viha ja kostonhimo samalla kun silittää Sofian pitkiä hiuksia päälaelta.
’’No ensi kerralla sitten.’’ Sofia sanoo ja ottaa haarukalla suuhunsa riisiä. Kuuntelen hiljaa sivusta. Mietin väkisinkin, että mitähän sille naisparalle tapahtui. Kenen iljettävän läskin upporikkaan leluksi hän oikein joutuu. Ryystän Coca-Colaa samalla miettien.

Kuluu pari tuntia kun huilaamme Sofian kanssa vierekkäin sängyllä hänen huoneessaan. Moottorit sammuvat sen merkiksi, että olemme perillä. Sofia on pukenut siniset tiukat farkut ja mustan pienen nahkatakin ylleen. Hän näyttää syötävän hyvältä niissä. Istumme laivarannalla odottavaan limusiiniin ja matka kotiin alkaa.

Herra White selaa puhelintaan hiljaa koko matkan. Pelaamme silmäpeliä Sofian kanssa vilkuilemalla toisiamme. Auto kaartaa autotallin oven eteen. Nousemme autosta kun Sofia kiljaisee.

-’’Mitä nyt rakas?’’ White kysyy. ’’HUORA’’ lukee taas, tällä kertaa autotallin oveen spraymaalilla töhrittynä.
-’’Mitä helvettiä! Kuka sika tekee näin?’’ White miettii ja astelee ovea lähemmäs. Sofia painautuu minuun peloissaan. Lohdutan häntä puristamalla hänet tiukemmin minua vasten.
-’’Mennään heti katsomaan valvontakamerat, herra White.’’ Ehdotan. Minulla on paha aavistus, että tekijä on sama kuin Sofian Ferrarin töhrijä. Joku kantaa kaunaa hänelle.

White näppäile tietokoneelleen salasanan ja saa auki kameratallenteet. Minä ja Sofia katsomme vieressä näyttöä. Tallenne pyörii nopeutetusti eiliseltä. Parin minuutin päästä tärppää.
’’Tuossa!’’ Sofia kiljahtaa ja osoittaa näyttöä. Joku mies siinä näkyy. Hän kaivaa repustaan spraypullon ja töhrii oven. Idiootti asialla, eikö hän tosiaan tajua kameroita.
-’’Kuka hän on?’’ Kysyn ja tuijotan näyttöä.
-’’Mun hullu eksä Mark…’’ Sofia sanoo ja pillahtaa melkein itkuun.

-’’Nyt riittää! Kukaan ei uhkaile tytärtäni ilman seurauksia! Lähde antamaan muistutus asiasta.’’ White kääntyy minuun ja sanoo selvät ohjeet.
-’’Kyllä, herra White’’ Sanon ja nappaan lapun, johon Sofia kirjoitti tyypin osoitteen.

Nousen S-Mersuuni ja suuntaan osoitteeseen. Minuakin ärsyttää tämä kaveri. Navi näyttää matkaa olevan vain 15 minuuttia.
Ilta hämärässä matka sujuu nopeasti. Pysäköin kadun reunaan ja katson taloa. Valot näyttävät olevan päällä. Ollaan siellä kotona. Avaan hansikaslokeron ja otan sieltä nyrkkiraudan. Tarkistan puvussa olevan aseen kaiken varalta. Hiippailen mahdollisimman hiljaa talon ovea kohti. Pihassa on parikin uutta Bemaria peräkkäin. Talo on myös iso. Nousen isolle kuistille. Varmistan vielä nyrkkiraudan oikealla kädessäni ja suoristan puvuntakkia. Painan ovikelloa. Sekunnit kuluvat. Oven lukko avataan. Ovi avautuu.

-’’Mark?’’ Kysyn suoraan mitään muuta sanomatta.
-’’Juu.’’ Mies sanoo kun pamautan häntä nyrkkiraudalla suoraan kasvoihin. Mies kaatuu kuin keila selälleen eteisen lattialle.
-’’Mitä helvettiä!!?’’ Hän vaikeroi tajutessaan mitä juuri tapahtui samalla pidellen nenäänsä, josta pulppuaa verta poskelle ja siitä lattialle. Astun eteisen puolelle hänen viereensä.
’’Terveiset neiti Sofialta ja herra Whitelta. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen varoitus.’’ Sanon rauhallisesti kumartuneena hänen yllensä. Mies ei sano mitään, vaikeroi lattialla. Astun ulko-ovea kohti kun kuulen naisen kiljaisun. Vilkaisen taloon sisään. Viereisestä vessasta on juossut paniikissa kiljuen nainen, jolla on yllään vain yöasun housut ja mustat rintaliivit. Hän polvistuu miehensä viereen ja tunnustelee tätä. Jatkan kävelyä ulos. Pamautan ulko-oven perässäni kiinni ja suuntaan takaisin autolle. Oletan viestini menneen perille.

-’’Herra White, eiköhän viestini mennyt perille.’’ Sanon Whiten toimistossa.
-’’Hyvin toimittu. Tilaan heti aamulla jonkun putsaamaan töhryn seinästä.’’ Hän sanoo. Käyn kertomassa Sofialle tiedon. Hän ottaa sen tyynesti mutta mietteliäästi vastaan.
’’Mitä jos se hyökkää mun kimppuun? Mitä jos…’’ Sofian ääni kiihtyy mitä enemmän hän ajattelee. Istun hänen vieressään ja otan kädestä kiinni. Lupaan hänelle, että suojelen häntä aina ja kaikelta. Se saa hänet hieman rauhoittumaan.
-’’Neiti Sofia, miksi te erositte?’’ Uskaltaudun kysymään.
-’’Se alkoi olemaan jo epämääräistä touhua. Hän suuttui lopulta kaikesta ja sanoin, että se loppu nyt. Eihän se siitä tykänny…’’ Sofia sanoo melkein itku kurkussa. Sormemme kietoutuneina katsomme hiljaa ikkunasta ulos, jossa tuuli heiluttaa puiden oksia. Sofia painaa päänsä olkapäätäni vasten ja huokaisee.

Katso kaikki kirjoittajan rap novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 17

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2022, All Rights Reserved. 
crossmenu