Virvon Varvon

huhtikuu 15, 2020 | Kirjoittanut: piilopuu
#SeksikevätKilpailu
4.3
(65)
Siemenneste suihkusi voimalla pieneen vaginaani täyttäen sen.

(Novelli on lähetty Seksikevät 2020 Kilpailuun.)

"Vauhtia Sanna!", kuulin äitini huutavan alakerrasta. Huutoa säestivät pikkusiskoni korostetun pettyneet huokaukset. Oli pääsiässunnuntai, ja kaikki lähialueen lapset ryntäsivät into pinkeinä ulos virpomaan itselleen pääsiäismunia. Rumba oli tuttu, sillä äiti oli jo vuosia nakittanut minut siskoni mukaan kierrokselle. Edellisenä iltana jouduin auttamaan häntä vitsojen tekemisessä, tai oikeastaan tekemään vitsat samalla kun kuuntelin siskoni kitinää siitä, kuinka naapurin sisko teki hienompia. Sitten itse aamuna jouduin laittamaan päälleni jonkun naurettavan asun. Edellisinä vuosina äitini oli ostanut sen minulle, mutta tänä vuonna en suostunut pukeutumaan miksikään rumaksi noita-akaksi, vaan tein itselleni pupuasun. Avoinainen, vaaleanpunainen paita, valkoinen minihame ja sitä koristava töpö terhakan pyllyni kohdalla varmistaisivat, etten nolaisi itseäni mikäli oven avaisikin joku kouluni äijistä. Punasin poskeni ja meikkasin oikein huolellisesti - sitä ei eteisessä huutava pikkusiskoni saisi estettyä. Kierroksen jälkeen saisin kuunnella jälleen koko illan marinaa siitä, kuinka kipeä suklaata ylensyöneen siskoni maha olisi. Huippupäivä tiedossa siis! Asettelin vielä pupunkorvat kiharretuille hiuksilleni, ja vilkaisin peiliin. Onneksi näytin ihan hyvältä, muuten en enää hommaan näin kasiluokkalaisena suostuisi.

Tömistelin rappuset alas ja minut vastaanotti seitsemänvuotiaan pikkusiskoni mököttävä katse ja äitini, joka näytti hyvin tyytymättömältä asuvalintaani. "Sanna ulkona ei ole edes kymmentä astetta, en todellakaan päästä sinua tuon näköisenä ulos."

"Hyvä, en sitten mene!" Vastasin kipakasti takaisin. Tavallaan halusin kuitenkin, sillä näytin pirun hyvältä ja voisin saada tilaisuuden jutella naapurin poikien kanssa. Asuin pienellä paikkakunnalla, missä lähes kaikki kouluni oppilaat asuivat samassa naapurustossa. Tai ainakin ne kuumimmat, sillä alueella oli monia luksus omakotitaloja. Minunkin oli melko hieno, molemmat vanhempani olivat hyväpalkkaisessa työssä. Luojan kiitos sille - ilman ripsien pidennyksiä ja tarkoin värjättyjä, blondeja hiuksia en olisi viehättänyt puoliakaan niistä hottiksista, jotka nyt iskivät silmänsä minuun.

Äidilläni oli pieni paniikin vivahdus kasvoillaan, kun hän tajusi ettei välttämättä saisi minua menemään muussa asustuksessa, sillä pikkusiskonikin vaati minun pukeutuvan kanssaan. Hän loi minuun anelevan katseen, mutta vastasin siihen itsepäisellä tuijotuksella.

"Hyvä on sitten, mutta ainakin laitat takin noiden päälle!"

Pohdin hetken, mutta myönnyin lopulta - ottaisin äidin takin ja heittäisin sen johonkin kulman taakse kun pääsisimme pois pihasta. Äiti kietoi minut takkiin, asetellen sen niin, että topista ulos pursuavat tissini peittyisivät. Olin kehittynyt ikäisekseni - B-kupin rintaliivit saisivat pian lentää roskiin. Nappasin lattialta vielä korin, ja toisella kädelläni tartuin pikkusiskoni ranteeseen. "Mennään sitten."

Pikkusiskoni mökötys haihtui heti kun pääsimme pois pihapiiristä. Hän nappasi korin kädestäni, ja hyppeli kohti ensimmäistä kohdettaan, eli naapureittemme taloa. Annoin hänelle etumatkaa, ja vilkaisin taakseni varmistaakseni, ettei äitini ollut enää näköetäisyydellä, ja laskin takin yltäni pihamaatamme reunustavan puskan juurelle. Hakisin sen, kun munajahti olisi ohi.

Kiihdytin vauhtiani saadakseni kiinni Lotan, joka nyt jo pimpotti naapurimme ovikelloa. "Virvon varvon tuoreeks terveeks.. öööh.. menneeks talveks..", Lotta takerteli ujostuksissaan, vaikka naapurit kävivät kesäisin meillä viikottain grillaamassa. "Vitsa sulle, palkka mulle!" Autoin. Lotta ojensi naapureille vitsan ja he ihastelivat sitä yhteen ääneen. Tästä tulisi pitkä päivä.

"Eikö sun tule kylmä tuossa, Sanna", naapurin äiti päivitteli katsoen minua pyöristyneenä päästä varpaisiin. "Ei, ihan hyvä on", vastasin kiireesti. Pidin naapureistamme kovasti, ja asuni oli kieltämättä hieman huorahtava. Sitäpaitsi pelkäsin, että he kantelisivat äidilleni, että olin kierroksella ilman takkia.

Jatkoimme matkaa eteenpäin, ja minä seisoin taka-alalla Lotan laulellessa lorujaan ja naapureiden heitellessä pääsiäismunia tämän koriin. Lotta oli kyllästynyt vitsojen kantamiseen jo muutaman ensimmäisen talon jälkeen, joten raahasin niitä nyt hänen puolestaan. Muutaman oven avasivat perheen lapset, mutta parhaimmillaan he olivat noin seiskaluokkalaisia poikia, jotka eivät kiinnostaneet minua pätkääkään, ihme junnut. Vanhemmilta sain pitkiä katseita, mutta olisin voinut vannoa että muutama isukki katseli minua sillä silmällä. Osasin todella nauttia kaikesta huomiosta, jota sain osakseni.

Lotta ei saanut millään tarpeekseen virpomisesta, kotiin ei kuulemma mentäisi, ennen kuin munakori olisi täysi. Itse aloin jo hieman turhaantua, kun asuni ei saanut arvoistansa huomiota, ja auringon paisteesta huolimatta raajani alkoivat olemaan melko kohmeessa. "Kohta mennään sitten kotiinpäin", yritin käskeä Lottaa, mutta tämä uhkaili kertoa äidille ettei minulla ollut takkia, ellemme kävisi kaikilla naapuruston ovilla. Pinkki poskipuna kätki kylmästä helottavat poskeni, ja nenäni loisti samaan sävyyn. Ohuet sukkahousut eivät onnistuneet kätkemään kananlihalla olevia sääriäni.

Yli tunnin kävelyn jälkeen kierros alkoi olemaan lopussa, mutta niin olivat myös hermoni. Nyt tärisin jo näkyvästi, ja tunsien huulieni sinertävän. Tiuskin Lotalle yhtenään, että mentäisiin jo kotiin, mutta itsepäinen pikkusiskoni vain innostui valituksestani, ja halusi käydä aina vaan uudella ovella. Aloin toivoa, että olisin ottanut takin mukaan edes kannettavaksi. Päivän tavoitekkin oli jo suoritettu, kun muutama ovi taaksepäin ysiluokkalainen Aatu oli avannut oven siskolleni, ja vaikkei hän kommentoinutkaan asuani oli varmasti nähnyt minut töpöhännässäni ja avonaisessa topissani seisomassa syrjemmällä. En jaksanut kylmissäni vetää mitään showta varmistaakseni sen, mutta eiköhän tästä kuultaisi vielä koulussa.

Olimme muutaman korttelin päässä kotoa, ja Lotan kori oli pintaa myöten täynnä suklaamunia, patukoita ja rahaakin. Ne suunnittelin nappaavani itselleni ennen kuin äiti ehtisi ottaa ne Lotan säästöpossuun, tyttö kun ei vielä itse rahasta mitään ymmärtänyt. Ilta alkoi jo hämärtää, ja olin niin jäässä, etteivät sormeni ja leukani enää toimineet. Pysyttelin lähempänä Lottaa, ettei tämä katoaisi mihinkään hämärässä. Lotta painoi korkeiden pensaiden peittämän, vanhahkon puutalon ovikelloa. "Pimpom" ei vastausta. Lotta yritti uudestaan. Juuri kun olimme lähdössä oven avasi pitkä, leveäharteinen keski-ikäinen mies. Hänellä oli päällään farkut ja pitkähihainen. Muuten mies olisi voinut olla varsin komea ikäisekseen, mutta tumma parta ja hiukset eivät näyttäneet huolitelluilta. "Iltaa tytöt, ollaanpas sitä myöhään munajahdissa", mies sanoi, katsoen merkitsevästi kylmän värähdysten tahdissa heiluvaa rintavarustustani. Mies hymyili, ja hymyilin takaisin. Hän ei yrittänyt peitellä pitävänsä näkemästään, mutta en jaksanut keimailla enää paljoa, ainakaan noin vanhalle. Annoin Lotalle vitsan ja hän alkoi heiluttaa sitä virpomisrunoa hoilaten. "Virvon varvon.." En jaksanut kuunnella riimittelyä enää kertaakaan. "Vau miten hienoa, haen sinulle sisältä namusia palkaksi", mies sanoi Lotalle, ja lähti hakemaan munia sisältä.

Hänellä kesti yllättävän kauan, ja veikkasin, ettei mies ollut varautunut virpojiin sillä asui hieman syrjemmällä normaalista reitistä. Lopulta hän kuitenkin palasi toisessa kädessään Kismet -suklaapatukka ja toisessa mukillinen höyryävää juotavaa. "Siitä oleppas hyvä neiti noita!", mies ojensi patukan Lotalle. Olin arvannut oikein - hänellä ei ollut munia varalla. "Tämä on sinulle, näytät olevan lämmityksen tarpeessa", mies sanoi viitaten kupillaan minuun. "Haluatko tulla sisään juomaan sen, niin lämpenisit samalla vähän?" Miten mukavasti ajateltu! Normaalisti en edes harkitsisi vieraan miehen kutsua käydä peremmälle, mutta nyt olin niin jäässä että pelkäsin kuolevani hypotermiaan ennen kuin pääsisimme kotiin. Kauempana samalla tiellä näin jo vaalean tiilitalomme valot, mutta sitä ennen oli ainakin 10 rivitaloasuntoa, joita Lotta ei suostuisi jättämään välistä. Mietin hetken, ja katsoin Lottaa kysyvästi. "Mä osaan tästä kotiin yksinkin oon mennyt joku sata kertaa", Lotta marmatti, haluten jatkaa seuraavalle ovelle namusten perässä. Se oli totta, Lotta käveli kouluun joka päivä tätä samaa tietä. Vihdoin rikoin hiljaisuuden. "Joo, kiitos, mielelläni. Mene Lotta vaan seuraavalle ovelle, tulen ihan just perästä. Tavataan sitten viimeistään tossa tien päässä jooko, ettet mene yksin kotiin?" Tiesin äitini laittavan minut kotiarestiin iäksi, mikäli Lotta ilmaantuisi kotiin ilman minua. "Joo joo", Lotta huusi, kirmaten nyt jo seuraavaan pihaan. Hymyilin miehelle, otin hänen tarjoamansa kaakaomukillisen käteeni ja astuin peremmälle.

Talo oli melko pieni, ja sen sisustus näytti kulahtaneelta. Sisällä oli hiiren hiljaista, ja pian päättelin miehen asuvan siellä yksin. Hän ei oikeen näyttänyt perhetyypiltä, enemmänkin joltain erämieheltä, joka vaelsi kesät luonnossa itsekseen. Takkatuli oli päällä ja ihana lämpö tervehti minua astuessani sisään. Tunsin sormieni alkavan kihelmöidä kuuman kaakaomukin sulattaessa niitä. "Olen Sanna, tuosta ihan naapurista. Joudun aina näihin juttuihin mukaan pikkusiskoni takia", sanoin huomatessani miehen mittailevan asustustani päästä varpaisiin. "Energinen tuo sinun pikkusiskosi. Oletteko ollut liikkeellä koko päivän, kun olet noin kylmissäsi?", mies kysyi. "Joo no muutaman tunnin, lähdimme vähän myöhässä kun piti saada tää asu valmiiksi ja meikit ja kaikki..", keskeytin selitykseni tajutessani, ettei miestä varmaan kiinnostanut pätkääkään. "Aivan, se on kyllä hieno. Itse ainakin tykkään kovasti", mies heitti vihjailevalla äänellä. Tunsin oloni kiusaantuneeksi, vaikka se oli varmasti vain vitsi. Nyt kun kylmyys ei enää hämärtänyt ajatteluani tajusi, ettei vieraan keski-ikäisen miehen kotiin astuminen ollut turvallisin idea vesirajahameeseen ja avonaiseen toppiin varustuneelle, muodokkaalle teinitytölle. "Heh, joo, kiitos..", katselin ympärilleni löytääkseni kellon, jotta voisin keksiä jonkun tekosyyn lähteä jatkamaan matkaa heti. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, ja kännykkänikin oli Lotan korin pohjalla. "Mun täytyy varmaan lähteä, kun mulla on nää pikkusiskon vitsat ja se tarttee niitä virpomiseen."

Laskin kaakaon sohvapöydälle ja otin muutaman askeleen taaksepäin kohti ulko-ovea. Mies seurasi liikkeitäni. "Ei kai sulla vielä oli kiire, sillähän oli monta vitsaa itselläänkin varalla? Mä oon kokopäivän odottanut pääsiäispupun visiittiä..", mies naurahti vähättelevästi. "Haha niin mutta kun se on vielä niin nuori niin ei tykkää yksin mennä.. kiitos kaakaosta kuitenkin", sanoin nyt jämäkämmin, ja kumarruin pukemaan kenkiä ylleni. Huomasin kuitenkin nopeasti, että lyhyt pupuhameeni nousi kumartuessani ylös ja paljasti osan pienestä, pyöräestä pyllystäni takanani seisovalle miehelle. Muutin asentoani nopeasti, ja tuijotin nolostuneesti lattiaa. Suljin silmäni ja toivoin, ettei mies sanoisi enää vastaan.

Samassa tunsin hameeni nousevan ylös, ja suuren käämenen läimähtävän sitä vasten. Horjahdin hämmästyksestä lattialle, ja katsoin ylös nyt minun ja oven välissä seisovaan mieheen. Hänen silmänsä kiilsivät himokkaasti, ja ystävällinen hymy oli pyyhkiytynyt hänen kasvoiltaan. "Te pikkupillut olette kyllä aina niin kiittämättömiä, setä tarjoaa kaakaota ettäkä jää edes kuulumisia kyselemään", hän mutisi, enkä ollut varma puhuiko hän minulle vai itselleen. Tunsin kyynelien valuvan pitkin poskiani. "A-anteeksi, ei ollut tarkoitus, voisinko vain mennä pikkusiskoni odottaa.."

Mitään vastaamatta mies veti minut ylös ja talutti olohuoneeseen. Hän tarttui minua niskasta ja painoi minut sohvan käsinojaa vasten niin, että pupunhäntäni korosti pystyssä olevaa peppuani ja mustat, seksikkäät stringini paljastuivat hameen alta. "Ei taidakkaan pikku pupunen olla niin viaton asunsa alla!" Mies nauroi kiimaisesti. Olin lamaantunut pelosta, ja nipistin silmiäni kiinni toivoen herääväni tästä painajaisesta. Toivoin, että ovikello soisi ja pikkusiskoni tulisi katsomaan mihin jäin.

Yhtäkkiä tunsin sivaltavan kivun pakaroissani. Pian tajusin miehen piiskaavan minua vitsalla, jonkahän oli poimut maahan pudottamastani kasasta. "Taitaa tyttö olla lähtenyt vähän erilaiseen munajahtiin tuolla asulla, nyt sitä saa sitten", Mies puhkui katsellessaan pakaroideni verestyvän voimakkaista varvuniskuista. Vesi valui silmistäni, ja yritin pidätellä itkua. Tunsin, kun mies repi hamettani yhä ylemmäs ja repi sitten sukkahousut jalastani. Koitin potkaista häntä, mutta vastaukseksi sain näpäkän iskun vitsasta pohkeelleni. Sitten mies tarttui alushousuihini, liu'uttaen ensin kättään niiden ja pakaroideni välissä ja repien ne sitten lattialle. Makasin nyt puolialasti miehen sohvan käsinojalla pystymättä puolustautua mitenkään metriä minua pidempää korstoa vastaan. En uskaltanut huutaa, sillä pelkäsin hänen satuttavan minua.

"Kiltti, anna mun mennä, oon vasta kasilla", yritin sopertaa, mutta vitsa toisensa jälkeen napautti alastomille pakaroilleni. Mies ei ottanut kuuleviin korviinsa pyyntöjäni "Tätähän sinä kerjäsit, pikkulortto! Oikein kunnon pääsiäismunaa!"

Lopulta vitsaniskut loppuivat, ja uskalsin jälleen hengittää normaalisti. Kuulin miehen kävelevän kauemmas, mutta en uskaltanut nostaa päätäni tai liikkua. Pian hän palasi, ja kuulin miehen housujen vyön metalliosien kolisevan tippuessaan lattialle. Raskas hengitys täytti huoneen hiljaisuuden miehen katsellessa punoittavaa pyllyäni ja runkatessaan kaluaan.

Vaikka olinkin muodokas, hyvännäköinen ja itsevarma poikien kanssa, en ollut koskaan ollut näin lähellä saada vittuani korkatuksi. Yhden aikaisemman poikkikseni kanssa olimme vähän kähmineet, ja olisi hän halunnut nussiakkin, mutta olin silloin vasta seiskalla ja hän lukiossa, joten kieltäydyin. Hän jätti minut seuraavana päivänä ja valehteli kaikille, että se oli koska olin ollut huono pano. Halusin ekan kertani olevan täydellinen, ja siksi harjoittelin ahkerasti kurkuilla, banaaneilla ja muilla tarkoitukseen sopivilla kapistuksilla. En kuitenkaan koskaan uskaltanut viedä niitä kuin ihan reikäni suulle, sillä pelkäsin sisään työntymisen sattuvan. En todellakaan pystyisi ottamaan tiukkaan reikääni aikuisen miehen isoa kyrpää, ja vielä kuivana.

En pystynyt enää pidätellä itkuani, vaan aloin nyyhkytyksen lomasta anelemaan miestä päästämään minut menemään. Hän käveli nyt lähemmäs, ja tunsin hänen hengityksen niskassani. Puristin sohvaa miehen tarttuessa hiuksiini. Tunsin suurikokoisen elimen asettuvan häpyhuulteni suulle. Se tuntui liukkaalta - mies oli käynyt hakemassa jonkun näköistä liukastetta siihen. Ensin oloni oli huojentunut, mutta pian tajusin joutuvani oikeasti nussituksi vanhan miehen toimesta. Viimeinen pisara oli kun tunsin, ettei peniksen päällä ollut mitään suojausta. "EI EI EI", huusin ja itkin, "minulla ei ole ehkäisyä pyydän". "Rauhoitu pikkupupu, ei se satu paljoo", mies leperteli suukotellen kaulaani. Hän piti minua kiinni sohvassa koko painollaan, joten paljoa ei ollut tehtävissä. Rauhoittaakseen minua hän siirsi kalunsa pois häpyhuuliltani, ja alkoi sen sijaan hieromaan niitä peukalollaan.

Vaikka tilanne oli kamala, miehen kosketus tuntui jossain määrin hyvältä, ja häpesin nautintoani. Tunsin klitorikseni turpoavan hieman kiihotuksesta, vaikka en todellakaan halunnut joutua raiskatuksi. Pelkäsin näyn innostavan miestä, niin kuin se tekikin. "Ah-hah, tiesin että tämä huora kyllä tietää miten miehen kosketukseen reagoidaan! Taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun noin innostut!"

Mies tarttui sisäreisiini ja levitti haarojani paljastaen suojaamattoman, pienen pilluviivani. Sheivasin sen aina ihan varmuuden vuoksi, samasta syystä kuin pojat pitivät kortsua taskussaan. "Ihana posliinivittu", mies ähkyi takanani. Kiljahdin, kun tunsin miehen survaisevan sormensa sisääni. Se sujahti sisään yllättävän vaivattomasti, ja tajusin olevani märkä. Yritin peittää voihkaisujani suuren sormen työntyessä sisään ja ulos teinivitussani, tiukka reikäni venyen sen ympärille. Lopulta totuin sormeen ja rentouduin, ja märkä reikäni alkoi lotista miehen sormettaessa minua. Mies myhäili tyytyväisenä, ja laittoi sitten varoittamatta toisenkin sormen sisääni. Se oli liikaa, ja parahdin kivusta. "Hyvinhän suhun mahtuu, ei mitään hätää", mies rauhoitteli silittäen samalla toisella kädellä pakaroitani.

Pian mies veti sormensa ulos minusta ja kuulin hänen haistelevan sormeaan pitkin valuviaan mehujani ja mumisevan kiimaisesti. Sitten kuulin hänen avaavan jonkiun purkin, ja ennen kuin ehdin miettiä sen enempää, mis naurahti: "Laitan vielä vähän tätä liukastetta niin saadaan hommat alta ettei pikkusiskosi joudu odottamaan sinua." Aikoisiko mies päästää minut pois? Ei ainakaan ennen kuin olisi liian myöhäistä neitsyyteni kannalta, mutta kuitenkin.

Tunsin miehen kylmän käden hierovan liukastetta pakaroilleni, sitten sisäreisilleni ja lopulta ympäri häpyhuuliani. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani pudoten raihnaiselle, ruskealle sohvalle, mutta samaan aikaan olin kiihottunut maatessani siinä alasti vanhemman miehen edessä. Tunsin miehen asettelevan jälleen kyrpää reiälleni. Sitten hän tarttui lantiooni, työnsi voimakkaasti. "Aaaaaah" huusin, tuntien vittuni antavan hitaasti periksi miehen valtavalle elimelle. Sentti sentiltä se painui syvemmälle minuun varmana päämäärästään. "Vitun hyvä neitsytpillu", mies ähki, "vittu mikä ihana pääsiäispupu, otahan vähän suklaamunaa sedältä."

Kun mies oli työntänyt koko kalunsa minuun hän pysähtyi, ja antoi minun tottua uuteen tunteeseen. Hän silitteli hiuksini ja läimi hellesti pakaroitani. Ensin tärisin, mutta lopulta pystyin rentoutumaan ja muna tuntui jännittävältä sisälläni. Tunsin nestepisaroiden valuvan pitkin takareisiäni, mutta en ollut varma oliko se kiimamehujani, spermaa, liukastetta vai.. verta. Eikai se voisi olla verta. Olin lukenut nuorille suunnatun seksineuvonnan sivuilta, että ekalla kerralla voisi tulla verta. "Uh ootpas märkänä, hyvin otat sen sisään pupu", mies kannusti. Sitten hän alkoi liikkumaan sisälläni hyvin hitaasti.

Halusin taistella vastaan, mutta miehen elin tuntui ihanalta sisälläni. Se oli riittävän suuri osuakseen herkkään klitorikseeni, jolla olin itsekkin oppinut leikkimään. Kyrpä täytti minut kokonaan, eikä ikäisilläni pojilla varmasti ollut yhtä hyviä kulleja. "Ahhh", kuiskasin nautinnollisesti, ja mies alkoi panna minua vähän lujempaa. "Tykkäätkö muru, onko tämä hyvä palkinto virpojalle?" Mies kyseli. "Tykkään", vastasin vastahakoisesti. Kun kerran tämä jo tapahtui, päätin olla miehelle mukava ja saada tämän tulevaan mahdollisimman nopeasti, että pääsisin pois.

Mies ähkyi ja puhkui takanani, työntäen elimensä jokaiselle työnnöllä syvemmälle minuun ja nopeuttaen tahtiaan. Tunsin hikipisaroiden putoilevan pepulleni. Reikäni venyi joka kerta uudelleen hänen ympärilleen, antaen periksi enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Miehen sormet painautuivat timmiin vartalooni, pidellen minua aloillaan tyydyttäessään itseään sisääni. Pilluni litisi nesteistä ja liukasteesta, ja se tuntui innostavan häntä entisestään.

Yhtäkkiä tunsin oudon tunteen jalkovälissäni. Klitorikseni alkoi kihelmöidä ja aloin vaistomaisesti voihkimaan kovaäänisesti. En halunnut enää työntää miestä pois, vaan aloin liikkumaan häntä vasten auttaen elimen yhä nopeammin yhä syvämmälle minuun. Tunne kasvoi ja kasvoi, kunnes lopulta huusin suoraa huutoa ja tunsin nesteiden täyttävän koloni. "Ahhh ihana kiimavittu tulit sitten mun kyrvälle, ahhhhhhh", mies alkoi myös ähkiä voimakkaasti pikkupilluni supistellessa hänen ympärillään. Olin saanut elämäni ensimmäisen orgasmin tuon vanhan, tuntemattoman mielen ottaessa minut väkisin. Minua hävetti, mutta tunne pillussani oli maailman ihanin.

Tunsin miehen peniksen kasvavan ja kovenevan sisälläni, kun olisin yhtäkkiä kutistunut hänen ympärilleen. Iso elin sattui runnoessaan vasten kohdunseinämääni, ja tulin taas järkiini. "Lopeta, älä tuu mun sisään, lopeta!!", anelin, mutta mies ei pystynyt enää pysäyttämään itseään. Siemenneste suihkusi voimalla pieneen vaginaani, täyttäen ensin sen ja valuen sitten ulos pitkin takareisiäni, samaa reitti mitä omatkin kiimamehuni nyt valuivat. Mies hengitti nopeasti, ja puristi minua niin kovaa että pelkäsin sormien jättävän mustelmat lantiolleni. "Niin hyvä vittu, ihana pupu olet", mies kuiskaili voimattomana.

Lopulta hän nousi yltäni, veti housunsa ylös ja nosti stringit lattialta takaisin punertavan, turvonneen alapääni suojaksi. Mies silitti pakaroitani hetken, taputti niitä palkitsevasti ja veti sitten hameeni takaisin paikoilleen. Nyyhkytin vähän, enkä uskaltanut nousta ylös. Sydämeni hakkasi kun mietin, mitä tulisi tapahtuvan seuraavaksi.

"Tykkäsitkö pupu?" Mies kysyi.

"Tykkäsin! Oli ihanaa!", vastasin kuulostamatta kovin vakuuttavalta.

"Taisit tykätä kun tulit niin ihanasti kyrvälleni. Sen päällä ei olekkaan pitkään aikaan valunut teinimehuja."

"Saanko nyt mennä", kysyin varovasti. "En kerro kellekkään, lupaan."

"Et varmasti kerrokkaan", mies vastasi. "Tulet vielä takaisin, kun noin kovasti sain sinut tulemaan."

"Ehkä", keksin sanoa, "ehkä voidaan tehdä tätä uudestaankin." Sitten mies ainakin päästäisi minut menemään.

"Hyvä pupu", menehän sitten. 

Mies avasin aiemmin lukitsemansa ulko-oven. Viimein uskalsin nostaa pääni ylös sohvalta. Puutuneet, tärisevät jalkani eivät meinanneet liikkua, mutta lopulta sain itseni ylös. Liikuin hitaasti kohti ulko-ovea vältellen minua tuijottavan miehen katsetta. Luikahdin nopeasti ulos, ja yllätyksekseni mies ei yrittänyt estää minua. Juoksin niin kovaa kuin pääsin kotitietä pitkin, kunnes viimein näin pikkusiskoni istumassa viimeisen talon kulmalla ennen omaamme. Hänen kätensä olivat tiukasti puuskassa.

"Missä oikeen olit mun vitsat loppui ja nyt mulla on kylmä! Kerron susta äidille!" Minua ei olisi vähempää kiinnostanut lohdutella pikkusiskoani kokemani jälkeen, mutta viimeinen asia jota halusin oli, että joutuisin selittämään asiasta äidille.

Nostin Lotan ylös ja halasin tätä lämmittävästi. "Anteeksi, nyt mennään kotiin."

Matkalla nappasin puskaan jättämäni takin ja puin sen tiukasti päälleni. En koskaan kertonut kenellekkään tapahtuneesta, sillä olin niin nolostunut tyhmästä mokastani - ei koskaan saisi mennä tuntemattomalle kylään, varsinkaan, jos olisi pukeutunut avonaiseen pupuasuun. En nähnyt miestä enää, ja jossain vaiheessa tilalle muutti uusi perhe, joilla oli Lotan ikäisiä lapsia. Seuraavana vuonna pukeutuisin valittamatta äitini ostamaan noita-asuun.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 65

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
645
7 kuukautta sitten

🤤uuh

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suositeltuja Novelleja

Nuorta Tyttöä Baarista
marraskuu 7, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Alaikäinen,
Vanhempi Mies, Isot Tissit
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tuhma Tytär
lokakuu 31, 2019
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Tytär,
Opettaja, Ei-Tahdonmukaista Seksiä
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiellettyä Himoa Karanteenissa
huhtikuu 15, 2020
Näkökulma: Mies
Kategoriat: Äiti ,
Teinipoika, Vanhempi Nainen
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ope Pakotettiin Kimppakivaan
joulukuu 17, 2019
Näkökulma: Nainen
Kategoriat: Kimppakivaa,
Ei Tahdonmukaista Seksiä, Bi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1 39
Seksinovellit.org © Copyright 2020, All Rights Reserved.
chevron-downcrossmenu